Olemme olleet vaimon kanssa yhdessä kohta 17 vuotta ja meillä on kaksi mahtavaa lasta ja elämä muuten kunnossa paitsi että vaimo ilmoitti että kaipaa intohimoista suhdetta eikä kuulemma enään tiedä millä tasolla minua rakastaa vaan pitää minua enemmän kaverina ja haluaa etäisyyttä.
Olenko minä se joka ei tajua jotain vai missä nyt mennään.
Olen aina sanonut että intohimo muuttuu ajanmyötä rakastavaksi huolenpidoksi toisesta.
Olenko väärässä? Kuuluisiko meidän edelleen repiä vaatteet toistemme päältä ja odottaa sydän pomppoillen että toinen tulee kotiin?
Itse olen kaivannut intohimoa, rakkautta, läheisyyttä yli kymmenen vuotta mutta tässä edelleen olen rakkaani kanssa, mutta nyt kun vaimoni kaipaa intohimoista rakkaus-suhdetta ( ei minun kanssani ilmeisesti) niin ollaan heti laittamassa pillejä pussiin!
Vaimoni ei ole ikinä laittanut tikkua ristiin intohimon ja läheisyyden eteen vaan se olen aina ollut minä joka on näissä asioissa nähnyt vaivaa.
Kertokaa te muut pitkässä suhteessa elävät miten on teidän intohimon laita ja miten teidän rakkautenne on ajanmyötä muuttunut...vai onko se muuttunut?
Kiitos!
Olenko minä se joka ei tajua jotain vai missä nyt mennään.
Olen aina sanonut että intohimo muuttuu ajanmyötä rakastavaksi huolenpidoksi toisesta.
Olenko väärässä? Kuuluisiko meidän edelleen repiä vaatteet toistemme päältä ja odottaa sydän pomppoillen että toinen tulee kotiin?
Itse olen kaivannut intohimoa, rakkautta, läheisyyttä yli kymmenen vuotta mutta tässä edelleen olen rakkaani kanssa, mutta nyt kun vaimoni kaipaa intohimoista rakkaus-suhdetta ( ei minun kanssani ilmeisesti) niin ollaan heti laittamassa pillejä pussiin!
Vaimoni ei ole ikinä laittanut tikkua ristiin intohimon ja läheisyyden eteen vaan se olen aina ollut minä joka on näissä asioissa nähnyt vaivaa.
Kertokaa te muut pitkässä suhteessa elävät miten on teidän intohimon laita ja miten teidän rakkautenne on ajanmyötä muuttunut...vai onko se muuttunut?
Kiitos!
Vastaukset 28
Vanhimmat
muijasi on saanut intohimoisen panon joltakin toiselta äijältä ja nyt sillä on jäänyt polte päälle.
Olen melko lailla samassa jamassa, pitkä liitto takana ja elämän pitäisi olla ns. parhaassa jamassa. Muuten onkin, mutta vaimo on enempi ystävä ja kumppani kuin se "intohimoinen seksipeto" jonka tapasin silloin joskus.
Eli pitkissä liitoissa vääjäämättä käy näin, ei sille mitään voi. Sitä intohimovaihetta tiheine yhdyntöineen jne. hullutuksineen, kestää vain muutaman vuoden siinä alkuhuumassa, korkeintaan. Sen jälkeen alkaa tasaantuminen, joka pahimmillaan johtaa siihen, että kaikki on niin tasaista kuin olla saattaa. Ei mitään nyppylöitä edes näkyvissä :) Arjen pyöritystä, jokainen liike ja kuvio on ennalta arvattu, mikään ei juuri tunnu miltään. Vaikka esim. taloustilanne on hyvä, talot ja tavarat ostettu ja maksettu. Mutta sisällä on tietynlainen tyhjyys, sille ei voi mitään.
Paljon on puhuttu siitä, että parisuhdetta pitää hoitaa että se kestää hengissä. Mutta siihenkin yksipuoliseen hoitamisen yrittämiseen kyllääntyy, jos ja kun toinen ei juurikaan asian eteen tee mitään. Kaikki esim. lomajärjestelyt, pienetkin matkat, ravintola- ja leffakäynnit ym. jää minun vastuulle. Hänelle sitten joko käy tai ei käy. Hirveesti ei jaksa enää edes yrittää sitä parisuhdetta "keinoelvyttää", menee omalla painollaan sitten.
Että sellasta, elämä on kummallista. Kuten Lapinlahden Lintujen laulussakin sanotaan "keski-ikä on perseestä" tai jotenkin sinne päin...
Mitä teit suhteesi alussa, kun siinä oli vielä intohimoa? Veit naistasi ulos? Kävitte leffassa? Syömässä? Annoit mahdollisesti pieniä lahjoja? Kosketit häntä? Nautit siitä ja näytit sen? Ihailit häntä? Halasit? Suukottelit? Pidit kainalossa? Soittelit jonnin joutavia asioita vain kuullaksesi hänen äänensä? Mitäpä niistä teet tänä päivänä?
Intohimo laimenee, se on ilman muuta selvää. Olen itse sitä mieltä, että ihmiset itse vaikuttavat intohimon kokonaan loppumiseen. Se ei lopu, jos sitä muistaa ruokkia. Ei edes pitkässä suhteessa.
Ymmärrän pointtisi, erittäin hyvin.
Olen tehnyt tuota kaikkea, mitä kuvailit, silloin alussa ja sopivassa määrin myös liki 20-v liiton aikana, aina viime vuosiin saakka. Mutta et tainnut ymmärtää sitä kun sanoin, että tuohon YKSIPUOLISEEN paijaamiseen, tunteiden ilmaisuun, halaamiseen, "lahjontaan", yhteisen ajan järjestämiseen jne. kyllästyy jos se on YKSIPUOLISTA pääsääntöisesti. Toinen ikään kuin pitää itsestään selvyytenä että näin on, hänen ei juuri tarvitse korvaansa lotkauttaa, mielellään kyllä ottaa valmiiksi järjestetyt jutut vastaan.
Ikävintä tässä on se, että kaikki ponnistelut ovat vain tekohengitystä, koska hänen puoleltaan koen eräänlaista kylmyyttä, joka kertoo omaa kieltään asioiden tilasta. Jos ei huvita läheisyys, hempeily, jne. ei sitten väkisin, eihän ketään voi siihen pakottaa.
Ehkä tämä on sitä lopun alkua sitten, ollut jo jonkin aikaa. Väitän että monella pitkässä liitossa olleella parilla on vähän sama fiilis, arki painaa liikaa eikä mikään innosta.
"Se ei lopu, jos sitä muistaa ruokkia. "
Olisi kiinnostava tietää, miten eri tavoin sinä ruokit pitkää suhdetta?
Kuinka hyvin uskottomuus, syrjähypyt, naimisissa olevien miesten viettely-yritykset toimivat strategiassasii?
jokainen suhde arkipäiväistyy ennen pitkää, mut hyvä konsti pitää sitä tulessa on vaikka ihan pienet huomionosoitukset, hipaisu kumppaniin mihin vaan, pusu kiireen keskellä, huomaavainen sana, lämmin katse, ihan mikä tahansa kiinnostusta osoittava ele
Eli kolme vuotta vasta yhdessä, ja pieni lapsikin on. Jo toisen vuoden jälkeen intohimo lopahti, ja nyt viimeinen vuosi on ollut aika hiljaista sillä saralla. Seksipuuhia on enää n. kahden kuukauden välein, eikä oikein nappaisi silloinkaan. MUTTA haluan kuitenkin pitkän parisuhteen, ja uskon että se intohimo lopahtaa kenen tahansa kanssa alun huuman jälkeen. Tottakai sitä intohimoa on ikävä, ja monta kertaa mietin, että laittaako pillit pussiin. Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että miksi vaihtaa kaikki se mitä minulla nyt on, kaikkeen siihen mitä en halua, vain siksi, että saisin joskus olla jonkun kanssa intohimoisesti? Esim. Nyt minulla on ihana ja mukava mies, seuraa lenkkipolulle, ravintolaan, elokuviin. Yhdessä tehdään remonttityöt, yhdessä jaetaan asumiskustannukset, toinen voi olla lapsenvahtina kun toisella on menoa.
Jos eroaisimme, saisin ehkä joskus intohimoista muhinaa jonkun kanssa, ehkä en sitäkään. Mutta ainakaan en saisi noita kaikkia muita ihania asioita, jotka kuitenkin parisuhteessa painavat paljon.
Kaikille tulee varmasti vaiheita, jolloin intohimoa on kovempi ikävä kuin "tavallisina aikoina". Joskus voi mennä vuosikin, ettei tahdo kestää.
Ihminen kaipaa vaihtelua asiassa kuin asiassa, ja samaan tottuu ja kyllästyy. Jos osaisi jotenkin ajatella, että vaihtaa sitten niitä mitä voi niidenkin edestä mitä ei voi... Jos se koti ja oma puoliso olisi ja pysyisi. Vaihtaa sitten harrastuksia, huonekaluja, vaatteita, autoa...
Mutta kuitenkin, itsekin kaipaan sitä intohimoa, ei siitä koskaan pääse. On se niin kiva se alun kipinä, kun haluaa toista niin että mahaan sattuu :) Sen jälkeen onkin vain tuttua ja turvallista. Mukavaa, muttei samaa.
Valitettavasti se on niin, että jännitys ja intohimo eivät voi säilyä ikuisesti. Tilalle tulee toki läheisyyttä, luottamusta ja kumppanuutta, jotka ovat hyvin arvokkaita nekin. Ihmettelen, miksi usein kuuluu puhuttavan, kuinka "nykyisin ollaan vain parhaita kavereita". Siis miten niin "vain"?? Sehän on todella hieno ja arvokas asia. E
Rakastuminen muuttuu ideaalitapauksessa rakastamiseksi, mikä tarkoittaa paljon muutakin kuin rakastumisen tunnetta (joka sekin muuttuu ajanmyötä).
Minä elän kumppanini kanssa suhteessa, jota voisi kaiketi kutsua "vapaaksi". Tämä on ollut toimiva ratkaisu meillä. On turha katkaista pitkää parisuhdetta jännityksen ja intohimon kaipuun takia, kun niitä voi saada muualtakin. Seksi on kuitenkin vain yksi osanen parisuhdetta; ei sen takia kannata lusikoita jakoon laittaa, jos muutoin menee hyvin. Sitä paitsi on se parisuhdeseksikin usein kivaa: siinä on ihan toisenlaista läheisyyttä kuin irtoseksissä. Mutta jännittävää se harvoin pidemmän päälle on.
omasta elämästäni olisit kertoillut, paitsi että olen nainen ...
Taas saa todeta saman, ihmiset eivät puhu keskenään. Alkuperäinen kirjoitti kuinka olisi itse kaivannut läheisyyttä, rakkautta ja intohimoa jo yli 10v! Huh huh, siis joka päivä varmasti on nähnyt vaimoaan, mutta ei ole ottanut asiaa puheeksi millään tavalla. Vaimo kanssa ollut ilmeisesti tyytymätön jo silloin, mutta LUULLUT miehen olevan onnellinen eikä ole uskaltanut avata suutaan. Nyt tilanne on tämä.
Itse elän pitkässä suhteessa. Alussa oltiin ihanan rakastuneita, voi sitä huuman tunnetta. Sitten naimisiin, syntyi ihania lapsia ja nyt eletään vielä heidän ehdoillaan mukavaa arkea, joskus tietysti hieman tylsää ja tavallista.
Olen nähnyt läheltä niin paljon eroja, rikkinäisiä suhteita, sairaita suhteita joissa mies pompottaa naista kuin palloa ja päinvastoin. Päätin, että heti kun tulee "tylsä olo" otan asian puheeksi mieheni kanssa, ettei olla pian ero tilanteessa. Mieheni on suomalainen tavallinen puhumaton jöllikkä : ) jolta täytyy vaatia puhumista, mutta hän kuuntelee ja on samoilla linjoilla. Olen sanonut hänelle, että suhdetta täytyy hoitaa jotta se kestää, siinä on oltava jotain yhteisiä juttuja, vaikka harrastus tms. hetki jolloin saa rauhassa vaihtaa ajatuksia ja olla lähekkäin, mutta ei mielellään kotiympyröissä, koska silloin ei tule keskusteltua paljon muusta kuin kotijutuista. No tämä juttu taas paisu, mutta kannattaa vielä yrittää keskustella vaimosi kanssa ja kysyä onko liian myöhäistä pelastaa suhdetta.
Olen melko lailla samassa jamassa, pitkä liitto takana ja elämän pitäisi olla ns. parhaassa tilassaan. Muuten onkin, mutta vaimo on enempi ystävä ja kumppani kuin se "intohimoinen seksipeto" jonka tapasin silloin joskus.
Eli pitkissä liitoissa vääjäämättä käy näin, ei sille mitään voi. Sitä intohimovaihetta tiheine yhdyntöineen jne. hullutuksineen, kestää vain muutaman vuoden siinä alkuhuumassa, korkeintaan. Sen jälkeen alkaa tasaantuminen, joka pahimmillaan johtaa siihen, että kaikki on niin tasaista kuin olla saattaa. Ei mitään nyppylöitä edes näkyvissä :) Arjen pyöritystä, jokainen liike ja kuvio on ennalta arvattu, mikään ei juuri tunnu miltään. Vaikka esim. taloustilanne on hyvä, talot ja tavarat ostettu ja maksettu. Mutta sisällä on tietynlainen tyhjyys, sille ei voi mitään.
Paljon on puhuttu siitä, että parisuhdetta pitää hoitaa että se kestää hengissä. Mutta siihenkin yksipuoliseen hoitamisen yrittämiseen kyllääntyy, jos ja kun toinen ei juurikaan asian eteen tee mitään. Kaikki esim. lomajärjestelyt, pienetkin matkat, ravintola- ja leffakäynnit ym. jää minun vastuulle. Hänelle sitten joko käy tai ei käy. Hirveesti ei jaksa enää edes yrittää sitä parisuhdetta "keinoelvyttää", menee omalla painollaan sitten.
Että sellasta, elämä on kummallista. Kuten Lapinlahden Lintujen laulussakin sanotaan "keski-ikä on perseestä" tai jotenkin sinne päin...
Suoli-systeemi taas takkuilee... tuli tuplana ed. viestini. Ekaksi ei lähettänyt, ja sitten ilmoitti että viesti jo lähetetty vaikkei näkynytkään... no, antakee armoo.
Olemme avioituneet nuorena ja liittoa siis kestänyt vuosissa 37.
Suhteemme totta totisesti on muuttunut, koska itsekin olemme muuttuneet. Emme ole samanlaisia kuin parikymppisinä tai nelikymppisinä.
Eroottinen intohimo on kasvanut "henkiseksi intohimoksi" ja syväksi ystävyydeksi. Takanamme on yhteinen menneisyys hyvine ja huonoine aikoineen, yhteiset lapset, yhteinen omaisuus, yhteiset muistot.
Noilla kaikilla on suuri merkitys.
Tunnemme toistemme ajatukset, ja silti meillä löytyy keskusteltavaa ja pohdittavaa ja pidämme keskenämme hauskaa,
Intohimomme on juuri syvä kaveruus... lenkkeilyssä, puutarhan hoidossa, ystävissä, matkoilla.
Toki meillä on omaakin elämää, sieltä ammennamme toisillemme materiaalia.
Erotiikka ja seksi ovat vain yksi osa-alue avioliitossa.
Sellaista ensilemmen huumaa siihen on mahdotonta saada, mutta sen korvaa rakkaus, kiintymys, toisen tunteminen.
Jos vaimosi luulee löytävänsä uudessa suhteessa ikuisesti pysyvän eroottisen, kiihkeän intohimon, niin hän erehtyy. Sellaista ei löydy!
Kaikella on aikansa, alkunsa ja loppunsa.
Kiihkoa toki voi löytyä 37-vuodenkin jälkeen, mutta ensirakastumisen hetki loppuu JOKAISESSA suhteessa.
Huolestuttaa kun vaimolla tuntuu olevan enemmän painoarvoa intohimolle/vapaudelle kuin sille kaikelle mitä meillä on ja mitä ollaan saatu aikaiseksi.
Tiedän että jos tässä huonosti käy niin jonain päivänä arki ja realismi kolahtaa vaimolle ja sitten itketään.
On vain niin vaikeaa tämä elämä välillä vaikka kaikkesi teet.
Kiitos kuitenkin sanoistasi, toivotaan että tämä aikalisä auttaa!
Tässä sinulle totuus.
Vaimosi on löytänyt uuden intohimon kohteen.
Siksi hän haluaa etäisyyttä sinusta. Hän haluaa lähemmäksi uutta kohdetta.
Olen pahoillani kun joudun suomentamaan sinulle vaimosi ajatukset, mutta niin moni nainen on kuullut saman mieheltään, että kyllä sen jo tietää, mitä tuo ripsu tarkoittaa.
Mutta minä olen se vaimopuoleke. Ja naimisissakin olemme olleet melko lailla saman aikaa kuin te. Ja samoja ongelmia läpi käymme.
Meillä on ollut suurin ongelma se, että itse olen kokenut tulleeni hylätyksi mieheni taholta. Ymmärrän kyllä, että hänellä on vaativa työ, ja eikä sitä muutenkaan aina jaksa arjen tuoksinassa toista muistaa ja pitää hyvänä. Ja se onkin se ainoa syy, miksi hänen kanssaan naimisissa olen vielä. Ja myönnän myös sen, etten itsekään aina ole ollut läheskään niin huomaavainen kuin pitäisi.
Mutta kaiken tämän keskellä yksi asia on pysynyt samana. Ja se on se, että yhä edelleen haluan aviomiestäni yhtä palavasti kuin silloin monta vuotta sitten. Enkä ikinä ole vierasta hakenut/halunnut.
Suosittelen, että kysyt vaimoltasi suoraan, tahtooko hän intohimoisen suhteen sinun, vai jonkun muun kanssa. Ja vaadi rehellistä vastausta.
Kyllä se on todella mahdollista, että hän tahtoo vain sinut, ja koettaa saada sen keinolla millä hyvänsä. En pysty edes kuvittelemaan, miten onnellinen olisin, jos mieheni kerrankin tulisi ja repisi vaatteet päältäni. Mutta kaiken maailman tyhjä uhkailu ja varsinkin vieraiden sotkeminen asiaan on aina paha. Sillä ei suhdetta paranneta. Olen sitä mieltä, että jos liittoon sekaantuu kolmas pyörä, tavalla tai toisella, parempi lähteä erilleen.
Ainakin sinulla on varma käsitys asiasta; oletko puoliso josta kysyjä kirjoittaa?
Ainakin sinulla on varma käsitys asiasta; oletko puoliso josta kysyjä kirjoittaa?
Se nyt on vaan yleisessä tiedossa, että
Haluaa lisää tilaa = on löytänyt jonkun toisen jolle tekee tilaa
Ei koe intohimoa puolisoa kohtaan = kokee intohimoa jotakuta toista kohtaan.
Nämä ovat ne yleisimmät selitykset kun kiikarissa on joku toinen.
Se nyt on vaan yleisessä tiedossa, missä ihmeen yleisessä tiedossa. Ehkäpä puhut omista käsityksistä. Yhtä yleistä on että erotaan ja silti mennään yhteen...ota muutama muukin vaihtoehto mukaan. On parempi olla utelias kuin tietää.
Minäkin löysin yleistä tietoa
Haluaa lisää tilaa = toisen rakkaus tukahduttaa oman elämän
Ei koe intohimoa puolisoa kohtaan=elämässä on huolia
...oikeaa, minä kyllä luulen tuon tilantarpeen olevan merkki siitä, että uusi ihminen tarvitsee tilaa.
Tuli tässä mieleen se, kun eräs pitkään tuttavamiehen kanssa ollut nainen oli kehuskellut kaverilleen, että hän on löytänyt ihanan miehen. Ihana mies ei tietenkään ollut se mies, jonka kanssa hänellä oli jo suhde. Minun näkökulmastani hänellä oli ihana mies koko ajan rinnallaan, no erohan siitä sitten tuli kummiskin.
Milloin me löydämme sen ihanan miehen tai naisen, joka elää rinnallamme? Johopnkin se ihanuus arkipäivissä latistuu, sitten löytyykin jo se uusi ja ihana.
En tiedä mitä se intohimo on mutta suhdetta on takana 21 vuotta. Sama halu ja kaipuu on edelleen vaikka ei paneta niin usein; enää vain kerran päivässä.
Ei se intohimo kai ole pelkkää tunnetta, vaan pitkissä suhteissa siihen liittyy muutakin. Suhde on muutakin kuin tunnetta.
Kunnioitus ja "yhteisöllisyys" kasvaa ja on vahva vaikuttaja.
Jos vaimosi kaipaa intohimoista suhdetta niin ÄLÄ PIDÄTTELE, vaan anna hankkia sellainen huomatakseen että sellaista ei ole. Elämä ei ole kuin elokuvaa
tupunapupukka kertoi tuon saman.
Oma kokemus 13-vuotisesta, pättyneestä avioliitosta: intohimo ei loppunut edes eroon. Seksi toimi liiton aikana ja sen jälkeenkin vuoden. Eron syyt olivat muualla (tulevaisuuden suunnitelmissa, mentiin kakaroina yhteen). Meillä kahdella kipinää riitti aina.
Nykyisessä suhteessa intohimoa ei ole ollut alussakaan. Viiden vuoden jälkeen sitä ei ole siihen ilmestynyt, eikä se varmaan mistään enää löydykään. Muuten menee hyvin ja suhde toimii.
Itseni kohdalla sanoisin, että intohimo riippuu ihmisestä, ei ajan kulumisesta. Joku vaan yksinkertaisesti tekee lakanoiden välissä kaiken oikein minun kannaltani ja toinen ei vaikka miten opettaisi.
Tämä pätee tietysti vain minuun, mutta jotkut ihmiset sopivat paremmin seksuaalisesti yhteen kuin toiset. Samanlaisten kohdalla intohimo varmasti säilyy paremmin ajan hampaissa.
Onko intohimon ilmentymä (vain) lakanoiden välissä?
Intohimo muuttaa muotoaan.
Avain on uudistumisessa. Niin arjen kuin oman itsensäkin suhteen. Niinkin pinnallinen juttu kuin omasta ulkonäöstä huolehtiminen merkkaa paljon. Meillä ei kaljamahoituta ja pidetä samoja Erkki ja Terttu -kampauksia vuodesta toiseen. Itsestä pidetään huolta, muotiakin seurataan. Kuka käskee mennä ostamaan vaatteet Erkki ja Terttu -kaupasta ihan vain siksi, että muut oman ikäiset niin tekevät. En tarkoita etteikö ikää pitäisi huomioida, mutta on niitä hyvännäköisiäkin vaatteita tarjolla, ei täti ja setä vuodelta -55 versioita.
Pitää pysyä ajan hengessä, saada sisältöä muualtakin kuin parisuhteesta. Pitää olla samanhenkisiä ystäviä. Ja pitää olla myös ystävä puolisolleen, mutta ei pelkästään sitä.
Pitää tehdä uusia juttuja yhdessä, ottaa arjesta joskus lomaa. Kylpylät ja hotellit ovat erinomaisia siihen tarkoitukseen.
Intohimo muuttuu, mutta toisaalta se myös syvenee. Ihminen joka tuntee ja tietää mitä "nappia painamalla" toista voi tyydyttää, tekee sen mielellään ja vie intiimiyttä aina vähän pidemmälle, kun myös toinen on vastavuoroisesti mukana. Seksi ja seksikkyys on niin paljon muutakin kuin nuorten suhteiden alkukiihkeyttä. Se voi olla jotain niin kaunista ja jotain niin tyydyttävää, kun kumpikin tuo tarpeensa julki, luottaa toisiinsa ja haluaa myös toisen täydellistä tyydyttymistä.
Vaatteitten päältä repiminen kuului kultaiseen nuoruuteen, mutta toki joskus vieläkin, esim. eroottisen elokuvan jälkeen, tuokin tunne voi meidät vallata. Ei ole mitään tiettyä kaavaa, eikä yhtä oikeaa tietä, mutta avoimuus ja luottamus ovat kulmakiviä pitkän suhteen onnistuneelle seksille, samoin kuin tunne omasta viehättävyydestä - kohdallaan oleva itsetunto.
joo noin se on, vaatteiden repiminen on muutenkin tyhmää. Vaattethan maksaa aika paljon.
Nimimerkki erehdyksen ja kokemuksen kautta..
vaimosi on se joka ei tajua elämän tosiasioita, sinä taas tajuat.
Itse pitkässä suhteessa ja intohimo/seksuaalinen halu kuollut kokonaan. Jäljellä vain ns. kaverisuhde. Jos edes jonkunlaista viritettä jäljellä, ruokkikaa sitä, hoivatkaa toisianne.
Meillä nämä lapset ja mietin mitä tapahtunee kun kymmenen vuotta kuluu.
Lähdenkö pois ja minne.
Miksi jäädä kun jäljellä ei toisen kanssa enää sitä seksiä tärkeämpää, eli henkistä yhteyttä.
Sukulaisten mielihyvän takiako?
No ei tasan.
Eli mitä kirjoituksestasi aistin, on se että vaimosi kaipaa jotain mitä ei ole olemassa. Intohimoa joka jatkuujatkuujatkuu..
On rakkaus. Tai ei.
Ja sinä olet kykenevä siihen. Kysymys kuuluu onko vaimosi vai haluaako hän vain fyysistä intohimoa, joka ei tule jatkumaan ikuisesti
Ikävä sanoa, mutta tiedän myös erään asian kokemuksen kautta.
Vaimollasi on toinen.
Jos vaimollani on toinen (jonka kieltää) niin kyseessä on työpaikkaromanssi koska muuhun ei käytännössä ole mahdollisuutta.
Ihmettelen vain kun meillä on aina ollut ongelmana vaimon haluttomuus (sukuvika) ja nyt hänen halunsa ovat nollassa.
Kysyin suoraan tunteeko hän halua ketään toista kohtaan ja kielsi senkin.
En tiedä, nyt olen vaimon tukena kun hän on selvästi masentunut, ei ole kiinnostunut edes lapsista enään.