vaimo kyselee

Mieheni on hyvin kiivas luonteeltaan ihan selvinpäinkin,ja sanallisesti antaa tulla täyttä laitaa. Kestän sen. ja olen opetellut olemaan reagoimatta joihinkin tiettyihin hänen hermona ollessaan aloittamiin keskusteluihin-meillä kun on keskusteluja kuulemassa kaksi aika pientä lasta. Kouluikäinen ja ei vielä eskarilainen...jotka on jo taapäin ajatellen ottaneet suojelevan otteen riitatilanteisiin.

Miten te miehet suhtaudutte oikeasti väkivaltaan-tällä saitillahan pitäis löytyä eniten sitä normaalia väestöä eikä mitään exkriminaalia kuin oma mieheni on. Hän on kyllä päässyt avioliittomme ja ajattelisin että eniten lasten myötä eroon joistain maneereista jotka hänellä on olleet tosi vahvana.-kuten väkivalta vallankäyttökeinona.

Minä itse olen oikeasti vanha huora menneisyydeltäni-en ole sitä koskaan peitellyt ja aikoinaan kun aloimme seurustelemaan lähempänä kymmenen vuotta sitten hän tiesi kaiken mitä menneisyydessäni olin joutunut kokemaan.

En ollut huora omasta tahdostani,minut opastettiin siihen ilman omaa ymmärrystä mistä oli kysymys. Ja helvetin nopeasti pääsin pois ko.kulmilta luojan kiitos. Tai ei ollut kysymys kulmista vaan eräästä narkkarityypistä ja hänen iloisesta lakimiehestään.

No se elämä on jo todella taaksepäin jäänyttä.


Mutta.
Nyt olen ollut kuusi vuotta aviossa miehen kanssa joka terrorisoi mun menneisyydellä meidän joka paivaistä elämää-meidän lasten elämää koska hän haukkuu myös lapsia-

Tähän aikaan yöstä en osaa kirjoittaa kauhean selkeästi-sain just lapset kolme varttii sit nukkuu kun poliisit oli sitä ennen hakenut miehen putkaan kauhean riidan päätteeksi.

Siksi soitin poliisit tälläkin kertaa että tuli nyrkkiä päähän täysiä päälakeen useampaan kertaan.
Lapset huudon takia katsomassa vieressä.

Riita alkoi erokeskusteluista-minä haluaisin avioehdon,hän haluaa avioeron ja minut hengiltä.

Kuulemma lahdesta löytyy kavereita.

Vois ne kaverit tulla katsomaan millätavalla se entinen asiallinen kova jätkä hoitaa asioitaan ja ilmoittautua sen jälkeen sen virallisen järjestelyn taakse-että kukaan ei kuole.

Että ainakin vaimot ja lapset (ja sukulaiset eli lähipiiri) pidetään turvassa.

Tästä tuli ihan kamala vuodatus kun olen ihan kauheissa hermareissa vieläkin.
Lapset kyllä nukkuu mutta joutuu miettiin sitten jo huomista..
on kouluhoitajaa ja virastoasiaa ja vielä mahdollisesti turpaan....


Tämähän meni jo ihan itkuksi multa mutta miesten ajatuksia kysyisin siis ihan todella.
onko joskus parempi lyödä hanskat tiskiin ja luovuttaa kuin ainaista tappelua.

vaikka sitä rakkautta jostain vielä ehkä helvetin pienen kulmakiven verran löytyis?

enkä kyllä jaksa edes esikatsella kun on ollut oikeasti paska ilta. toivottavasti tulee rakentava a asiallista kommenttia.
6628
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ymmärtämään, miksi sun pitää katsella sitä paskaa sekuntiakaan tai mitä helvetin rakkauden pisaraa yrität jostakin puristaa. Lasten etu tulee aina ensimmäisenä, joten heitä et ainakaan tunnu tarpeeksi rakastavan kun sallit tilanteen jatkua.

Tarvitset apua jostakin muualta kuin tällaiselta palstalta. Voisit aloittaa vaikka tuolta (en tiedä mitä kaikkia auttavia yhdistyksiä on olemassa):
http://www.turvakoti.net/

Äänestä

Soita heti oman paikkakuntasi turvakotiin, edellisen kirjoittajan linkistä löytyy ohjeet. Otat lapset mukaan ja menet sinne, nythän on hyvä hetki lähteä jos mieskin on putkassa. Mitä oikein odottelet enää?

Äänestä

"onko joskus parempi lyödä hanskat tiskiin ja luovuttaa kuin ainaista tappelua."

Ei ole luovuttamista jättää kuin nalli kalliolle tuollanen m**kku. Olet vastuussa lastesi hyvinvoinnista ja onnellisesta lapsuudesta,en todellakaan osaa kuvitella lapsia onnellisena tuollaisessa ilmapiirissä.

Äitini seurusteli väkivaltaisen miehen kanssa 10v enkä kertaakaan nähnyt äitiä verissäpäin (vaikka monesti sairaalaankin naapurin sedät kuskasivat) enkä tietoisesti edes ymmärtänyt tilannetta vaikka miestä pelkäsinkin.Koko kymmenen vuoden ajan äiti yritti tästä idiootista löytää jotain inhimillistä mikä sitten vihdosta viimein osoittautui turhaksi.

Itse olen kiitollinen äidin voimista selvitä vaikeasta erosta. Kiitollinen itseni,sisarusteni ja etenkin äidin puolesta,hän olisi jo siirtynyt pilven reunalle jos ei oltais siitä miehestä eroon päästy.

Tee se,mikä lapsillesi on parasta. Ehdottomasti,vaikka en tilannetta tuon enempää tiedäkkään niin olen sitä mieltä,että lähde pois ja äkkiä. Jos lapset ovat jo nähneet kun omaa äitiä piestään,niin luulisi sen olevan viimeinen niitti. Miten voit tietää,ettei miehesi menettäisi malttiaan joskus niin,että kävisi lasten kimppuun? Tai jos nyrkki ei joskus riitäkkään? Entä jos sinulla itsehillintä pettää niin,että teet jotain ajattelematonta? Et todellakaan olisi ensimmäinen..

Tämä meidän loistava isäpuoli häiriköi vielä eron jälkeenkin. Hirttoköysiä löytyi auton sivupeilistä,uhkausviestejä tulvi puhelimeen..äidin uudet miesystävät saivat turpaan ja tuntui,ettei se siitä ikinä rauhotu. Mutta nyt,vihdoinkin..monen vuoden jälkeen he kykenevät toisinaan jopa asiallisesti sopimaan lasten tapaamisesta ja viettämään jopa iltaa yhdessä.

Tarvitset paljon voimia,rohkeutta ja ulkopuolisten tukea selvitäksesi. Menneisyys on mikä on, se ei sinusta huonompaa ihmistä tee millään muotoa. Sekä sinä että lapsesi olette ansainneet elämisen arvoisen tulevaisuuden ja melkein voin vannoa,että tuota rataa jatkaminen ei tuo minkäänlaista tulevaisuutta tullessaan..

Kovasti voimia,päätit mitä hyvänsä..!

Äänestä

Lakkaa riitelemästä. Lakkaa kuuntelemasta. Lakkaa uskomasta. Ja hae apua heti, eikä vasta huomenna tai myöhemmin. Eikä varmasti kannata ottaa miehen kanssa puheeksi edes eroa tai mitään muutakaan vaan toimia itse kaikessa hiljaisuudessa eli ensin yhteys ensi-ja turvakotiin. Siitä se lähtee alku saattaa tuntua rankalta, mutta kyllä se siitä.

Toivottavasti olet jo ottanut yhteyttä ensi-ja turvakotiin ja jos et ole, niin ota ihmeessä yhteyttä vaikka tilanne olisikin nyt rauhaisa, ihan jo lasten vuoksi ja ennenkaikkea itsesi vuoksi!

Se mitä olet joskus tehnyt ei kuulu lapsille (he eivät myöskään ole sen ikäisiä, että pystyvät tuommoisia asioita käsittelemään. Saatika vierestä katselemaan väkivaltaa) Se mitä joskus on tehnyt on historiaa, niin ei kenelläkään ole oikeus takertua menneisyyden asioihin.


Niin no, olen itse muutaman vuoden elänyt päihdeongelmaisen miehen kanssa, johon on sisältynyt henkistä/fyysistä väkivaltaa. Silloinkin kun lopulta erosimme, niin "erosimme" vuosikausia meni siihen, että mies terrorisoi puheillaan luoden illuusiokuvia mitä tulee tapahtumaan, jos teen sitä ja tätä ja lapset lähtee ja niin edespäin. Aattelepa siitä huolimatta, että valmistuin itse mielenterveys/päihdetyöntekijäksi (en kyllä sitä työtä tee, mutta vastaavalla alalla kuitenkin) ja opintoja lisää, niin siitä huolimatta siviilissä/kotona mulle loppujen lopuksi meni kaikki jutut läpi. Aikamoista teatteria ja riitaa/syyllistämistä/riitaa. Kokeiltiinhan me uudestaankin viime keväällä, mutta tiedätkö sama meno jatkui/jatkuu 17vuotta ja kolme kuukautta kaiken kaikkiaan ja jotain on muuttunut ja jotain ei. Muuttunut on se: minä en usko ihmeisiin sieltä puolen. Minä en usko juttuihin. Minä en häntä tarvittaessa rupea puolustelemaan. Minä en rupea riitelemään, enkä syyllisty, enkä sääli ja jumalauta mä oon sairastunut vuosien myötä tukholma syndroomaan, josta pyrin parantumaan (hyvältä jo näyttää) ja puhumattakaan miten lapsiin kuitenkin on vuodet vaikuttanut. Siitä huolimattakin, että on ollut ajan jaksoja, ettei mies ole elämäämme vaikuttanut ja mulla on jopa ollut omaakin elämää vai oliko sit kuitenkaan loppujen lopuksi. Täst tulis aika pitkä stoori, joten asiaan.

Ja toisto:Lakkaa riitelemästä. Lakkaa kuuntelemasta. Lakkaa uskomasta. Ja hae apua heti, eikä vasta huomenna tai myöhemmin. Eikä varmasti kannata ottaa miehen kanssa puheeksi edes eroa tai mitään muutakaan vaan toimia itse kaikessa hiljaisuudessa eli ensin yhteys ensi-ja turvakotiin. Siitä se lähtee alku saattaa tuntua rankalta, mutta kyllä se siitä.

Äänestä

..ei tule mieleen mitään kirjoitettavaksi kelpaavaa...toivottavasti teidän perheidylli ei päädy Iltalehden etusivulle.

Äänestä

Tiedän miltä tuntuu lapsena pelätä väkivaltaa, se jättää ikuiset arvet. Onnekseni olen välttynyt aikuisiässä väkivaltaisilta miehiltä enkä tietenkään pysty tietämään mitä käyt läpi mutta itsesi ja varsinkin lasten takia, hanki apua. Kenenkään ei pitäisi joutua elämään tuollaisessa tilanteessa. Melkein itku tuli itsellekin kun luin tarinaasi.

Älä anna periksi, sinä ansaitset parempaa ja toivon koko sydämestäni että löydät voimia päästä eroon tuollaisesta suhteesta. Menneisyytesi on todellakin taaksejäänyttä elämää, sillä ei ole väliä enää. Vain sillä on väliä että hoidat itsesi ja lapsesi sellaiseen elämäntilanteeseen jossa teidän ei enää tarvitse pelätä. Helpommin sanottu tietty kuin tehty ja tarvitset apua mutta onneksi sitä on tarjolla.

Se vain on niin että jos mies käyttäytyy noin (tai nainenkin) niin ei siinä ole rakkaudesta kyse. Ei edes siitä rakkauden hippusesta.

Voimia sinulle!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


toiminko oikein? kirjoitti:

Mieheni on hyvin kiivas luonteeltaan ihan selvinpäinkin,ja sanallisesti antaa tulla täyttä laitaa. Kestän sen. ja olen opetellut olemaan reagoimatta joihinkin tiettyihin hänen hermona ollessaan aloittamiin keskusteluihin-meillä kun on keskusteluja kuulemassa kaksi aika pientä lasta. Kouluikäinen ja ei vielä eskarilainen...jotka on jo taapäin ajatellen ottaneet suojelevan otteen riitatilanteisiin.

Miten te miehet suhtaudutte oikeasti väkivaltaan-tällä saitillahan pitäis löytyä eniten sitä normaalia väestöä eikä mitään exkriminaalia kuin oma mieheni on. Hän on kyllä päässyt avioliittomme ja ajattelisin että eniten lasten myötä eroon joistain maneereista jotka hänellä on olleet tosi vahvana.-kuten väkivalta vallankäyttökeinona.

Minä itse olen oikeasti vanha huora menneisyydeltäni-en ole sitä koskaan peitellyt ja aikoinaan kun aloimme seurustelemaan lähempänä kymmenen vuotta sitten hän tiesi kaiken mitä menneisyydessäni olin joutunut kokemaan.

En ollut huora omasta tahdostani,minut opastettiin siihen ilman omaa ymmärrystä mistä oli kysymys. Ja helvetin nopeasti pääsin pois ko.kulmilta luojan kiitos. Tai ei ollut kysymys kulmista vaan eräästä narkkarityypistä ja hänen iloisesta lakimiehestään.

No se elämä on jo todella taaksepäin jäänyttä.


Mutta.
Nyt olen ollut kuusi vuotta aviossa miehen kanssa joka terrorisoi mun menneisyydellä meidän joka paivaistä elämää-meidän lasten elämää koska hän haukkuu myös lapsia-

Tähän aikaan yöstä en osaa kirjoittaa kauhean selkeästi-sain just lapset kolme varttii sit nukkuu kun poliisit oli sitä ennen hakenut miehen putkaan kauhean riidan päätteeksi.

Siksi soitin poliisit tälläkin kertaa että tuli nyrkkiä päähän täysiä päälakeen useampaan kertaan.
Lapset huudon takia katsomassa vieressä.

Riita alkoi erokeskusteluista-minä haluaisin avioehdon,hän haluaa avioeron ja minut hengiltä.

Kuulemma lahdesta löytyy kavereita.

Vois ne kaverit tulla katsomaan millätavalla se entinen asiallinen kova jätkä hoitaa asioitaan ja ilmoittautua sen jälkeen sen virallisen järjestelyn taakse-että kukaan ei kuole.

Että ainakin vaimot ja lapset (ja sukulaiset eli lähipiiri) pidetään turvassa.

Tästä tuli ihan kamala vuodatus kun olen ihan kauheissa hermareissa vieläkin.
Lapset kyllä nukkuu mutta joutuu miettiin sitten jo huomista..
on kouluhoitajaa ja virastoasiaa ja vielä mahdollisesti turpaan....


Tämähän meni jo ihan itkuksi multa mutta miesten ajatuksia kysyisin siis ihan todella.
onko joskus parempi lyödä hanskat tiskiin ja luovuttaa kuin ainaista tappelua.

vaikka sitä rakkautta jostain vielä ehkä helvetin pienen kulmakiven verran löytyis?

enkä kyllä jaksa edes esikatsella kun on ollut oikeasti paska ilta. toivottavasti tulee rakentava a asiallista kommenttia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu