Tää on niin tätä... Yrittää nyt kertoa lyhyesti tarinansa. Katsotaan onnistaako.
Noh, enivei. Ollaan miesystäväni kanssa asuttu 3vuotta saman katon alla ja kaksi kuukautta sitten tuli välirikko. Tarvitsin aikaa itselleni ja miettiä mitä tahdon tulevaisuudessa. Olin onnellisempi kuin koskaan viimeisen 2 vuoden aikana olin ikinä ollut. Vietin paljon aikaani ystävieni kanssa ja nautin elämästä. Olin vapaa!
Sitten kuukauden päästä tuli miehelle tuskat, oli pakko saada puhua vielä "viimeisen" kerran, vaikka mielestäni asiassa ei ollut mitään epäselvää.
Kertoi olevansa onneton, ei tiennyt mitä tekisi itselleen mikäli en haluaisi häntä enää. Koska olenhan hänen "elämänsä rakkaus". Niinhän sitä luulisi. Menin hänen luokseen takaisin, (omasta mieletäni vain säälistä). Nyt olemme eläneet kuin mitään välirikkoa ei olisi ollut ja "kaikki hyvin".
Kuulin sitten pari päivää sitten että mies oli tuosta kuukaudesta maannut kolme viikkoa likaisen luuskan (nimi muutettu) luona ja nainut tätä. Heti siis ensimmäisen viikon jälkeen välirikosta oli mies painattanut sen luokse ja tehnyt tehtävänsä. Nyt oloni on todella vastenmielinen ja likainen. Kuinka meninkään taas tähän lankaan. Annoin miehen koskea itseeni sen luuskan panemisen jälkeen. Olisihan minun pitänyt epäillä jotain, ja epäilinkin mutta mies kielsi kaiken.
Mies selittää ja laittaa kaikki viinan piikkiin (jonkinsortin alkoholisti kun on). "Kännistä sähellystä ja hyi helvetti" oli siis hänen yksi kommenttinsa.
Oloni on todella oksettava ja ällöttää niin paljon että ihan puistattaa. Ahdistaa ja en tiedä haluanko samaan sänkyyn mieheni kanssa enää. Kuva miehestäni ja tästä luuskasta ei lähde päästäni. Yök. Ja mieheni taas, on asian unohtanut ja puhuu jo lapsistakin. Tähän olen kyllä vastannut kieltävästi, en todellakaan halua viatonta ihmistä tällaisen kaaoksen keskelle.
Olen todella hukassa itseni kanssa ja en oikein haluaisi tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä elämässä ja.... noh, niin. Eiköhän tässä ollut näin aluksi.
Olenko onnellinen tällaisessa, ehkä olen, ehkä en. En vielä tiedä itsekkään.
Kysymykseni siis kuuluukin;
-Onko tämä nyt sitä pettämistä?
-Mitä itse tekisit tilanteen ollessa tämä?
-Parantaako aika myös tällaiset?
Olen vasta 23 vuotias ja tämä on uusi tilanne minulle. Asialliset kommentit olisivat avuksi.
Kiitos jo etukäteen kovasti.
Noh, enivei. Ollaan miesystäväni kanssa asuttu 3vuotta saman katon alla ja kaksi kuukautta sitten tuli välirikko. Tarvitsin aikaa itselleni ja miettiä mitä tahdon tulevaisuudessa. Olin onnellisempi kuin koskaan viimeisen 2 vuoden aikana olin ikinä ollut. Vietin paljon aikaani ystävieni kanssa ja nautin elämästä. Olin vapaa!
Sitten kuukauden päästä tuli miehelle tuskat, oli pakko saada puhua vielä "viimeisen" kerran, vaikka mielestäni asiassa ei ollut mitään epäselvää.
Kertoi olevansa onneton, ei tiennyt mitä tekisi itselleen mikäli en haluaisi häntä enää. Koska olenhan hänen "elämänsä rakkaus". Niinhän sitä luulisi. Menin hänen luokseen takaisin, (omasta mieletäni vain säälistä). Nyt olemme eläneet kuin mitään välirikkoa ei olisi ollut ja "kaikki hyvin".
Kuulin sitten pari päivää sitten että mies oli tuosta kuukaudesta maannut kolme viikkoa likaisen luuskan (nimi muutettu) luona ja nainut tätä. Heti siis ensimmäisen viikon jälkeen välirikosta oli mies painattanut sen luokse ja tehnyt tehtävänsä. Nyt oloni on todella vastenmielinen ja likainen. Kuinka meninkään taas tähän lankaan. Annoin miehen koskea itseeni sen luuskan panemisen jälkeen. Olisihan minun pitänyt epäillä jotain, ja epäilinkin mutta mies kielsi kaiken.
Mies selittää ja laittaa kaikki viinan piikkiin (jonkinsortin alkoholisti kun on). "Kännistä sähellystä ja hyi helvetti" oli siis hänen yksi kommenttinsa.
Oloni on todella oksettava ja ällöttää niin paljon että ihan puistattaa. Ahdistaa ja en tiedä haluanko samaan sänkyyn mieheni kanssa enää. Kuva miehestäni ja tästä luuskasta ei lähde päästäni. Yök. Ja mieheni taas, on asian unohtanut ja puhuu jo lapsistakin. Tähän olen kyllä vastannut kieltävästi, en todellakaan halua viatonta ihmistä tällaisen kaaoksen keskelle.
Olen todella hukassa itseni kanssa ja en oikein haluaisi tehdä hätiköityjä johtopäätöksiä elämässä ja.... noh, niin. Eiköhän tässä ollut näin aluksi.
Olenko onnellinen tällaisessa, ehkä olen, ehkä en. En vielä tiedä itsekkään.
Kysymykseni siis kuuluukin;
-Onko tämä nyt sitä pettämistä?
-Mitä itse tekisit tilanteen ollessa tämä?
-Parantaako aika myös tällaiset?
Olen vasta 23 vuotias ja tämä on uusi tilanne minulle. Asialliset kommentit olisivat avuksi.
Kiitos jo etukäteen kovasti.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Viestin alussa alkuperäinen kirjoittaja antaa ymmärtää, että tuli välirikko eikä enää ollut mitään puhuttavaa eli se kertoo melko paljon siitä, että oli kyse erosta. Silloin siis kysekään ei ole pettämisestä.
otaa kaikki testit itsestäsi.Eroat nyt välittömästi miehestä.
Mitään neuvoja en osaa enkä halua antaa, mutta mielessäni heräsi kysymys jos toinenkin.
Jos oikein käsitin, kuvio meni niin, että käytännössä jätit miehesi ja myöhemmin palasitte yhteen. Tässä välissä sinä "nautit elämästäsi" ja niin yritti ilmeisesti tehdä miehesikin (tosin kertomasi perusteella miehesi oli henkisesti hajalla välirikosta).
Välirikkoja luonnollisesti sattuu, sille ei voi mitään, ja niistä on turha ketään moralisoida. En kuitenkaan täysin ymmärrä, mitä odotit miehesi tekevän? Istuvan yksin kotona hautomassa ikäviä asioita ja itkemässä sinun perääsi sillä välin, kun sinä nautit elämästäsi? Olen itse ollut vastaavankaltaisessa tilanteessa kuin miehesi, ja kyllähän siinä kaiken epätoivon keskellä viinaa meni ja lohduttavan sylin perään tuli paruttua. Se ei kuitenkaan millään tavalla poistanut raastavaa ikävää ja pahanolontunnetta. Ei sellaisessa tilanteessa olo mopo hanskassa, jos itsetunto on lyöty pohjamutiin. Yrittää löytää lohtua mistä vain se on mahdollista.
Mustasukkainen reaktiosi "likaista luuskaa" kohtaan on tavallaan ymmärrettävää, mutta tuntuu jotenkin epäreilulta syyllistää tapahtuneesta miestäsi.
Sain sellaisen käsityksen, että ette ole asiasta yhteen palaamisen jälkeen keskustelleet juurikaan, koska kaikki jatkuu "niin kuin mitään ei olisi tapahtunut". Olisi kuitenkin ensiarvoisen tärkeää keskustella asioista mahdollisimman avoimesti. Tällaisten asioiden patoaminen aiheuttaa vain ongelmia jatkossa. Olisiko mahdollista, että kertoisit kirjoituksessa olevat asiat myös miehellesi?
t. Lihas-Lasse
Ensinnäkin, kiitos sulle asiallisista ajatuksistasi.
"nautin elämästäni" -kommentilla tarkoitin lähinnä sitä että sain viettää aikaani hyvien ystävieni seurassa, mitä niin kovin harvoin suhteessa sain tehdä. Ja silloinkin iltani yleensä pilasi mies jatkuvalla soittelullaan, ymmärrän että ehkä oli huolissaan ja halusi varmistaa että tulen myös kotiin yöksi. Tottakai menin kotiin. Luottamusta kun ei juurikaan ole, ei niinkään omalta puoleltani mutta mies on kokenut monasti tätä pettämistä muiden kanssa ja ei luota juurikaan.
En toki odottanut että mies istuisi kotona kädet ristissä itkemässä perääni, toivoin että olisi silti miettinyt kun paljon asiasta puhuttiin ennen eri teille lähtöä. En ihan tällaista odottanut jälkeenpäin kuulevani. Tiesin kyllä että viinaa menisi, mikä nyt ei ole mikään yllätys sinänsä. Viina oli se syy välirikkoonkin.
Ja tämä "likainen luuska" nyt ei ole sinänsä mitenkään syyllinen tähän meidän tilanteeseen, mutta näin hänestä on helpompi puhua, tavallaan. Ja ehkä ei ole oikein syyllistää miestä, sen takia juuri tänne ajattelinkin kirjoittaa jotta saisi ulkopuolisen näkemyksiä asiasta.
Itse kun näiden ajatuksen keskellä ei pysty ajattelemaan selkeästi.
Ja tästä sen verran tästä avoimesta keskustelusta, että mies on nyt hetken aikaa kiinni toisaalla joten puhelut tulevat kovin kalliiksi ja kirjeessä on kovin hankala saada kaikki ajatukset kasaan juuri oikealla hetkellä. Ja ajatukset muuttuu ehkä ennenkuin kirje on perillä tai tulee jälkijunassa. Olen kyllä kertonut puhelimessa kuinka tuntuu ettei se kuva vain lähde päästä ja tulee suunnaton ällötys. Mies vain kertoi jo unohtaneensa koko asian.
Nyt ei ehkä olekkaan se oikea hetki puida näitä asioita, sitten parempi kun tulee takaisin. Mutta omista ajatuksistaan kun ei helposti eroon pääse.
Mutta mutta.. Elämä kai voi joskus mennä juuri sinne ei-toivottuun suuntaan, mutta asioilla on kai tapana järjestyä. Tavalla tai toisella.
Hei haloo, ei tosta mitäään tule enää, josko olisi koskaan tullutkaan. Lihas-Lasse oli oikeassa, olisiko entisen miehesi pitänyt odottaa kädet ristissä kotona koska sinä suvaitset palata omilta riennoiltasi. Ei todellakaan. Molemmat menitte ja sillä selvä, mutta pointti on se, että miksi sinä menit takaisin hänen luokseen? Sääli ei ole rakkautta. Ja ne muutkin inhotuksen ja ällötyksen olotilat ei oikein kieli rakkauden suuresta tunteesta. Älä vain jatka tuota juttua pidemmälle.
että lähde pian tuosta suhteesta, äläkä mene pilaamaan kenenkään muunkaan miehen elämää. Onhan sinulla ystäväsi, joitten kanssa olet onnellinen.
teknisesti ei olisikaan kyseessä ns. pettäminen koska olivat eroonneet niin minusta miehen olisi kuitenkin kuulunut täsät toisesta naisesta kertoa kun meni ruinaamaan takas "elämänsä rakkautta". Tässä tilanteessahan hän sai periaatteessa houkuteltua toisen takaisin suhteeseen valheen pohjalta.
Ei ole ihme jos nainen tuntee itsensä "petetyksi" kun ukko niin helposti lankesi toiseen naiseen jopa kuukaudeksi heti eron jälkeen. Sekin olisi ymmärrettävämpää jos olisi pysynyt yhden yön suhteissa mutta että asua toisen luona kolme viikkoa heti eron jälkeen.
Minusta se että mies ei heti tästä naisesta rehellisesti kertonut palatessaan suhteeseen on henkistä pettämistä.
Olisi pitänyt kertoa joo, mutta sain sellaisen vaikutelman, että mies oli tosi epätoivoinen. Eikä siis tietenkään menettämisen pelossa halunnut asiaa kertoa. Vaikka olisi ehkä ollut järkevää kertoa, koska asia tuli myöhemmin selville joka tapauksessa. Mutta harvapa koko ajan järkeviä ratkaisuja tekee.