Keskiviikon rukous kokous alkoi ihanasti.

Sitten yksi saarnaaja sai "hengellisen" vaihteen päälle ja alkoi jauhaa iänikuista herätys höpinöitä. Eikös vaan seurakunnan johtajakin alkanut hehkuttamaan herätys mantraa. Siihen lankesi myös evankelista ja koko kokous oli pilalla.

Herätys sana on kuin syöpä, joka passivoi uskovia ja tuudittaa väärään rauhaan.

Oma rukoukseni on ollut jo pitkään "Herra siirrä syrjään herätyshörhöt. Herra vaihda ikonit."

Missä olet ikiaikojen tulen Jumala.
6512
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Mielenkiintoinen näkökulma, oletko luterilainen? Periaatteessahan uskovien olisi mentävä kaikkeen maailmaan ja saarnattava Kristusta. Mutta voihan olla että jos emme omaa evankelistan voitelua emmekä ole koskaan nähneet ihmistä, joka olisi
kohdannut Jumalansa silloin aihe on varmaankin vähintään väsyttävä hieman vanhentunut juttu, jota ei passaisi ihan jokapaikassa esilaulaa.

Jäin miettimään miten sana herätys passivoi uskovia tuudittaen väärään rauhaan, sillä kun herätys (anteeksi että puhun aiheesta)
tulee kansalle, juuri uskovilla ja koko seurakunnalla on kaikkiaika allakka täynnä työtä auttaa ihmisiä ensimmäisissä askelissaan
ja kertoa Jeesuksesta.

Joka tapauksessa on tärkeää että me jaksamme kulkea seurakunnan kokouksissa ja olla toinen toisillemme rakennukseksi, sillä jokainen meistä on luotu omaan tehtäväänsä Jumalan suuressa työpajassa tai viinitarhassa joka sellaista vertausta kaipaa käyttää.

"mutta sitten" mielipiteesi on mielenkiintoinen erilaisuudessaan - omalta osaltani minäkin toivon uudistusta seurakuntajärjestyksessä,
tosin uudistusta seurakunnan sisäisessä työssä ja siksi mielipiteet jotka koskevat uudistusta ovat aina pirteä syysomena aamuisen puurokupin vieressä.

Äänestä
  • tuota yksipuolista pulinaa. Tuntuu kuin nämä olisivatkin preeria intiaanien opetuslapsia. Intiaanit kuivalla aikana tanssivat sadetansseja poppaukkojen johdolla, nyt joidenkin helppoheikkien saarnat keskittyvät epäolennaisiin asioihin. Luterilaisia on helppo osoitella,samoin muitakin sakramentti kirkkoja, muttei huomata, että itse nielee juuri kamelia.

    Herätystä ei koskaan ole ollut, eikä koskaan tule olemaankaan. On vain ollut aikoja jolloin etsivä on löytänyt avun ja alkoi kertoa auttajasta muillekin. Herätys sanaa käyttävälle sanan julistajalle ei tarvitse kyllä palkkaa maksaa, Koska evankeliumin julistamisesta se palkka maksetaan taivaassakin, miksi sitten sellaisille pitäisi maksaa maanpäällä ollessa.

    En muuten laika kolrhtiin senttiäkään jos edes kerran saarnaaja sanoo tuon raamatun turhimman sanan. Pietari sanoi että ainoastaan puhdassydämisiä voidaan herätellä. ei muita.

    Äänestä

  • jo kuunnellut kirjoitti:

    tuota yksipuolista pulinaa. Tuntuu kuin nämä olisivatkin preeria intiaanien opetuslapsia. Intiaanit kuivalla aikana tanssivat sadetansseja poppaukkojen johdolla, nyt joidenkin helppoheikkien saarnat keskittyvät epäolennaisiin asioihin. Luterilaisia on helppo osoitella,samoin muitakin sakramentti kirkkoja, muttei huomata, että itse nielee juuri kamelia.

    Herätystä ei koskaan ole ollut, eikä koskaan tule olemaankaan. On vain ollut aikoja jolloin etsivä on löytänyt avun ja alkoi kertoa auttajasta muillekin. Herätys sanaa käyttävälle sanan julistajalle ei tarvitse kyllä palkkaa maksaa, Koska evankeliumin julistamisesta se palkka maksetaan taivaassakin, miksi sitten sellaisille pitäisi maksaa maanpäällä ollessa.

    En muuten laika kolrhtiin senttiäkään jos edes kerran saarnaaja sanoo tuon raamatun turhimman sanan. Pietari sanoi että ainoastaan puhdassydämisiä voidaan herätellä. ei muita.

    "tuota yksipuolista pulinaa" aivan, seurakunnan sisäisen järjestyksen olisi jo aika uudistua. Yksipuolinen pulina elävöityisi kovasti jos siitä tulisi vastavuoroista pulinaa. Todella puhuja puhujapöntössä on myös mielestäni aikansa elänyt ilmiö joka joutaisi jo heittää roskakoppaan.

    Seurakunta pysyy elävänä vain jos siinä on elävät jäsenet. Elävien jäsenten keskinäinen vuorovaikutus tuo uutta ja piristää viikonaikana elettyä elämää. Herätys toki mielestäni on laajamittainen parhaimmillaan myöslaajavaikutteinen ilmiö jonka voi vain Jumala antaa kansakunnalle, normaaleina aikoina on jokaisen lähdettävä siitä kotialttarilta ja pidettävä se viritettynä Jumala-suhteelle. On aikoja kun ei tapahdu mitään mutta eipä napista, sitten kun Herramme alkaa toimittaa asioitaan on meillä jokaisella kyllä hatustamme kiinni pitämistä.

    Myös mielestäni tuo kolehdin keruu on aivan lopen ruti-inkkari-tanssia. Ellei seurakunta pidä yhteyttä Jumalaan ja on jättänyt hänet selkänsä taakse, kuinka Jumala voi toimia seurakunnan kautta? Ja jos Jumala on suunnitellut jonkin tapahtuman siihen kyllä oikea summa löytyy. Muuten minäkin kauniisti siirrän nuo museoesineet käsistäni eteenpäin, koska maksan pankin kautta kuukausittaista osuuttani Jumalalle.

    On aikoja jolloin on hieman fiilikset kuin saarnaajan kirjassa ja tulee aika jolloin palajaa ylistyspsalmit se tuntuu hyvältä. Kummatkit on saman Jumalan aikoja. Henki johdatti Jeesuksen erämaahan jossa pedot kiusasivat häntä. Henki johdatti ei paholainen. Erämaa on koulutuspaikka jossa me joudutaan vastakkain itsemme kanssa eikä ole väärin väistellä sylipainiakaan, sillä silloin saadaan selvää kuka on mittelön pomo. :-)

    Kiitos ja ylistys Jumalalle tästä päivästä sillä tänäpäivänä on uusi mannakakku ja tänäpäivänä on uusi voima. Me tarvitaan Hengen Voimaa...

    Äänestä

  • mimica kirjoitti:

    meidän ihmispoloisten vika, vaan julistettu sana ei ole elävää.

    Toinen rukous aiheeni on: Herra älä meitä tuomitse, sananjulistajat laita tästä vastuuseen. He eivät ennen saarnaa olleet neuvottelussasi. Jos he olisivat neuvotelleet kanssasi, niin heillä kaikilla olisi sanoma Jumala Isän sydämeltä.

    (Hes 33:6) Jos taas vartija näkee miekan tulevan, mutta ei puhalla pasunaan eikä kansa saa varoitusta, ja miekka tulee ja ottaa pois jonkun sielun heistä, on hän otettu pois synnissänsä, mutta hänen verensä minä vaadin vartijan kädestä.

    Apostoli Paavali anoi jatkuvasti seurakuntaa rukoilemaan sitä. että Jumala antaisi Hänelle oikeat sanat kun avaa suunsa. Nyt, saarnaajan ei tarvitse edes saarnaa valmistaessa miettiä sanottavaansa. Riittää,kun joka jakeeseen muistaa laittaa herätys sanan. Oikein ruotsista asti tuodaan saarnaajia jotka eivät paljon muuta osaa puhuakaan. Olisikohan tässä vaiheessa syytä mainita oikea nimimerkkini on kvarttus.

    Äänestä

  • niin se ei ole kirjoitti:

    Kuivuus ja "sanattomuus" ovat seurakunnassa aina sen merkki että ne kotialttarit ovat olleet kylmillään jo jonkin aikaa. Olisipa mainiota tilanne jos koko seurakunta olisi voimallisessa sanan palossa: evankelioisi ihmisiä ja ihmisiä tulisi uskoon,armolahjat toimisivat, mutta varsinainen sananjulistaja-kaarti olisi pihalla kuin kuoriämpärit mikään ei onnistuisi heiltä kohdalleen. Eikö silloin alkaisi seurakunta napista? Eikö silloin olisi aika vaihtaa uudet jepet vanhojen tilalle? Noh jokatapauksessa noloa se olisi kovin, eikä ihanoikeesti elämässä niin voi ollakaan.

    Sen sijaan omien armolahjojen palavaksi virittäminen on vaikkapa tämänillan ohjelmanumeroon kuuluva asia. Aloitetaan ensin helpoimmasta: Tiedänkö minä mikä on minun tehtäväni Jumalan työntekijänä - ja lisätään sitten vaikeus/hankaluus astetta: Teenkö minä niitä tekoja joita Jumala minun tahtoo tekevän?

    Jos sisaret ja veljet näkisivät toistensa aktiviteetin Jumalan työpajassa, saattaisi tahti olla hieman toinen sillä me nälvisimme ja haukkuisimme ja pieksäisimme toisemme tekemään töitä. Kuinka onkaan laita Isän kohdalla? Hänellä on se rakkaus ja mitä se rakkaus olikaan pitkämielisyyttä, rauhaa, iloa ..... se on Isän syvin olemus, olemus josta Jeesuskaan ei poikkea lainkaan.

    Seurakunnat eivät ole demokraattisia laitoksia ne ovat melekosen hierarkkisia systeemeitä. Seurakunnassa pitäsi opastaa ihmisiä totuudelliseen ja tasapainoiseen hengelliseen elämään ilman turhaa kohellusta ja hömellystä. Tasapaino ihmisen mielen ja elämän kanssa luo pitkäaikaisia ja onnellisia sisarussuhteita noin seurakunta eli sisarustasolla. Tähän tarvitaan tietenkin ensin numero ykkönen eli Jeesus.

    Sydämelleni on kesän aikana yhä enemmän noussut huoli luopioista seurakunnassa, kunpa seurakuntaelämä saataisiin tasaannutettua ja hengen valon rinnalla sieltä huokuisi myöskin viisauden ja rauhan valo.

    Mutta todellinen koti meillä tietenkin on vasta taivaassa siellä meillä on Jumala seurakunnan paimenena - Hän on se ainoa oikea. Siunausta sinulle rakas sisarukseni Herrassa.

    silloin Jumala ei voi olla väkevä.

    Jeesus oli täynnä armoa ja totuutta. Sanassa sanotaan Herran Henki toimi ja sairaat parani!!!!

    Vieläkin Jumala armon sanojen vakuudeksi parantaa sairaat.

    Mutta, koska herätys sanassa ei ole pelastusta, niin eihän mitään myöskään voi tapahtua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mutta sitten kirjoitti:

Sitten yksi saarnaaja sai "hengellisen" vaihteen päälle ja alkoi jauhaa iänikuista herätys höpinöitä. Eikös vaan seurakunnan johtajakin alkanut hehkuttamaan herätys mantraa. Siihen lankesi myös evankelista ja koko kokous oli pilalla.

Herätys sana on kuin syöpä, joka passivoi uskovia ja tuudittaa väärään rauhaan.

Oma rukoukseni on ollut jo pitkään "Herra siirrä syrjään herätyshörhöt. Herra vaihda ikonit."

Missä olet ikiaikojen tulen Jumala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu