Miksi miestä, jolle naisen ulkonäöllinen kauneus on tärkeää usein syytetään pinnalliseksi? Estetisoiva elämänasennehan voi kieliä hyvinkin syvällisestä sielunelämästä!
"Kauneus on katoavaista", "ulkonäkö pettää" jne. Kulttuuristamme löytyy pilvin pimein sananparsia, jotka vähättelevät kauneuden kokemusta. Kauneudesta nautiskelu saatetaan jopa tuomita moraalittomana "elosteluna".
Miksei kaunis ulkomuoto voisi olla aivan yhtä arvokas asia kuin vaikkapa älykkyys? Molemmathan ovat pitkälti synnynnäisiä ominaisuuksia, joita pystyy omilla toimillaan vielä korostamaan ja kehittämään.
"Kauneus on katoavaista", "ulkonäkö pettää" jne. Kulttuuristamme löytyy pilvin pimein sananparsia, jotka vähättelevät kauneuden kokemusta. Kauneudesta nautiskelu saatetaan jopa tuomita moraalittomana "elosteluna".
Miksei kaunis ulkomuoto voisi olla aivan yhtä arvokas asia kuin vaikkapa älykkyys? Molemmathan ovat pitkälti synnynnäisiä ominaisuuksia, joita pystyy omilla toimillaan vielä korostamaan ja kehittämään.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ihmiset ihailevat jo kauneutta. Niin mikä oli ongelma?
Fakta kuitenkin on, että jo kristinuskoon sisältyy ajatus ruumiista likaisena ja sielusta puhtaana. Ja tämä sama henki-ruumis-jaottelu on nähtävissä myös länsimaisessa filosofisessa perinteessä (esim. Descartes). Eli eipä ole ihmekään, että kauneudenpalvonta mielletään yleisesti pinnallisemmaksi (ja sikäli moraalisesti arveluttavaksi) kuin henkisten asioiden palvonta. Tokihan ihmiset kauneutta osaavat arvostaa, en minä sitä tarkoittanut. Mutta perikristillisten kaikujen vaikutus tuntuu yhä.
on jokaisella eläimellä seuraavat: lisääntyminen, selviytyminen.
Eläin lisääntyy, eikä eläin (joitain henkisiä komplikaatioita lukuunottamatta) halua kuolla. Tämä lienee selvää kaikille.
Nyt jos ajatellaan mitä naaras yleensä hakee urokselta. Uroksella on tietysti lisääntymisarvoa naaraalle, koska eihän naaras ilman urosta lisäänny. Tämän lisäksi uros on yleisesti naarasta fyysisesti vahvempi, eli naaras saa urokselta myös selviytysarvoa. Selviytymisarvo on naaraalle todella suuressa osassa (suuremmassa kuin lisääntymisarvo), koska naaras tarvitsee uroksen joka jää pitämään jälkeläisestä huolta ja tarjoaa perheelle turvallisen kodin.
Mitäpä uros saa naaraalta? Ei juurikaan selviytymisarvoa, joten lisääntymisarvo on paljon suuremmassa osassa kuin naaraalla. Tästä seuraa se, että uros antaa arvoa naaraalle, jolla on lisääntymisarvoa mahdollisimman paljon ja joka voi tarjota urokselle terveen ja kauniin jälkeläisen.
Tälle asialle mies ei voi mitään. Se on evoluution seurauksena iskostunut miehen aivoihin eikä lähde sieltä pois. Asia nyt vaan on näin. Jos ette usko, niin ajatelkaa itse tai käykää kirjastossa.
Oletko sinä eläin? Vai miksi noita eläintarinoita ?
Ne sopii lapsille iltasaduiksi mutta niistä pitää osata irroittautua aikuisena.
Varmasti siinä on paljon biologistakin taustaa, mutta olen samaa mieltä edellisen kanssa, että "eläintarinat" eivät kovin hyvin selitä inhimillistä käyttäytymistä.
Ja vähän otsikon aiheen vierestä: biologiaan ja luontoon vetoamisessa on ylipäätään aina ongelmansa. Olen huomannut, että "luonto-kortti" kaivetaan taskusta varsin valikoivasti. Jos eläisimme luonnonmukaisesti meidän tulisi kieltää esim. hedelmöityshoidot, sallia tapot ja raiskaukset, ylipäätään tuhota koko keinotekoinen yhteiskuntarakenne epäluonnollisena. Tätä kuitenkaan harvemmin ehdotetaan. Eli ihminen on osa luontoa, mutta tämä ei deterministisesti määrää ihmisen käytöstä. Kaikenlaiset apina- tai muut eläinvertaukset ovat siis selitysvoimaltaan varsin rajallisia. Eihän lintujakaan tutkita muurahaisyhdyskunnan toiminnan pohjalta. Miksi siis ihmisen käytöksestäkään - joka eroaa merkittävästi muista eläimistä - yritettäisiin saada tietoa tutkimalla esim. apinoita? Eikö olisi viisaampaa tutkia ihmistä itsessään (niin kuin tietysti paljon tehdäänkin).
Ensinnäkin minun on todettava että ihminen on fysiologisesti eläin. Tarkemmin ihmisapina joita ovat gorilla, orangi ja simpanssi. Olen täysin vakuuttunut että viettimme vaikuttavat käyttäytymiseemme paljon enemmän kuin mitä itse edes ymmärrämme.
Meidän loogiset aivomme ovat huomattavasti suuremmat kuin minkään muun eläimen. Siksi pystymme kuitenkin jonkin verran kontrolloimaan ja ohjailemaan käyttäytymistämme. Tunne-elämä on siltikin ainakin vielä toistaiseksi alue, joka määrää hyvin pitkälti miten mennään. Pystymme siis vaikuttamaan ja selvittämään tunteitamme, välttämään tilanteita joissa niitä syntyy ja jopa huijaamaan niitä mutta harvoin voimme kuitenkaan niitä hallita.
Ajatellaanpa esimerkiksi adoptointia. Luonnollinen reaktio mieheltä siihen, että hän kasvattaa toisen miehen siittämiä lapsia on torjunta. Tämän tunteen vahvuusaste voi vaihdella. On monia tapauksia joissa "uusperheen isä" ( miksei myös äiti ) pahoinpitelee, halveksuu, tai muuten hankaloittaa ei omien lastensa elämää. Pahimmillaan voi olla että hän tappaa nämä lapset ( tällöin hänellä toki on ongelma, mutta eläinmaailmassa se on silti yleistä ). Loogisten aivojen avulla onneksi saamme usein nämänkin tunteet käsiteltyä, eivätkä useimmat miehet onneksi pahoipitele lapsia.
Viettimme eivät kuitenkaan ymmärrä adoptointia. Käyttäytyminen ja tunteet joita mies kokee kasvattaessaan toisen miehen lapsia eivät tulekaan esille adoptoitaessa, vaan lapsi on saman tien kuin oma lapsi. Luulisin että siinäkin tapauksessa jos lapsi on pieni ja hänen isänsä on kuollut tai kadonnut, miehellä ei ole yleensä samanlaista ongelmaa ryhtyä hänelle isäksi.
Nyt kun puhut että jos eläisimme luonnonmukaisesti, meidän tulisi tehdä sitä ja tätä. Nyt täytyy muistaa että emme puhu mistään ideologiasta tai uskonnosta vaan psykologiasta. Ihmisellä on tietyt kaavat joiden mukaan hän käyttäytyy erilaisissa tilanteissa. On täysin eri asia kieltää hedelnmöityshoidot ja elää kuin "eläin", kuin ymmärtää miksi käyttäydymme tietyssä tilanteessa tietyllä tavalla.
Juuri älykkyytemme, loogisten aivojemme ylivoimainen kehitys sallii meille tiettyjä etuoikeuksia ja erottaa meidät muusta eläinkunnasta. On kuitenkin yhtä "uskonnollista" sanoa että emme olisi eläimiä, kuin väittää että raiskaus pitäisi sallia luonnonmukaisena ilmiönä.
Miksi raiskausta pidetään pahana? Viettimme pyrkivät tuottamaan mahdollisimman hyvin selviytyviä yksilöitä maailmaan. Tämän takia naisen vietit pyrkivät valitsemaan juuri sellaisen miehen joka olisi kyennyt suojelemaan naista ja jälkeläisiä ennen huippujärjestytyneen yhteiskunnan syntyä. Naiselle vain tulee miehestä tunne, jota hän joutuu noudattamaan. Jos hän rikkoo sitä vastaan, hänen tunteensa rankaisevat häntä. Juuri tästä johtuvat usein erot siinä minkälaisesta miehestä nainen puhuu unelmamiehenä ja mihin hän lopulta ihastuu.
Nyt, kun nainen raiskataan, hän ei pääse valitsemaan turvallista ja selviytymiskykyistä miestä, vaan joku tuntematon mies tekee sen naisen puolesta. Koska ( varsinkin saman lauman ja saman perheen ) miehet pyrkivät suojelemaan naista, ja he ymmärtävät että nainen voi huonosti, myös he tuntevat erittäin negatiivisesti raiskaajaa kohtaan. Oma "avio"mies voi kokea lisäksi mustasukkaisuutta, joka pyrkii suojelemaan miehen saavuttamia lisääntymisasetelmia.
Tästä syystä raiskausta vastustetaan myös loogisilla aivoilla, jotka eivät suinkaan pyri toimimaan viettejämme ja tunne-elämäämme vastaan vaan pikemminkin yhteistyössä niiden kanssa.
Elämän mielekkyyttä ja nautittavuutta voi kohentaa paljonkin tutustumalla ihmisen käyttäytymiseen behavioristisesta näkökulmasta, kuitenkaan tekemättä tästä liian suurta numeroa, puhumattakaan "uskonnosta". Älykkyytemme ei ole myöskään turhaan kehittynyt. Sitä kannattaa myös käyttää elämän tason kohentamiseen.
Biologisesti kauneus tarkoittaa terveyttä. On selvästi kokeilla osoitettu, että jos valokuviin lisätään sairauksien piirteitä tai epämuodostumia, niin ihminen koetaan rumana. Eihän se finninaamakaan niin vetoava ole. On myös muistettava, että nykyisin melkein kaikki nuoret ovat terveitä kiitos hyvän terveydenhoidon. Köyhemmissä maissa sairaita on huomattava osa nuorista.
Tämän seikan huomaa helposti, kun hieman vanhenee. Kun nuoruus on jäänyt taakse, alkavat miehistä kaikki nuoret naiset näyttää suunnilleen yhtä kauniilta.
Eläimellä ei ole kuin yksi päämäärä, lisääntyminen. Ei kahta.
Lue lisää biologiaa.
Eläimet, tai ainakin jotkin onnettomat nisäkkäät, saattavat paitsi tappaa pentujaan, mutta myös harrastaa seksiä heidän kanssaan - ehkä paremman puutteessa. On hyvä keskustelun avaus miettiä niitä asioita, joissa voidaan etsiä muista eläinlajeista perusteita omalle käytökselle ja missä taas ei.
Ihminenhän on muita eläimiä näppärämpi rationalisoija ja juuri etiikka (tai nykyaikana netin keskustelupalstat) erottaa meidät muista eläimistä.
Jos se johtuu siitä, että ihmisen kauneutta ei yleisesti pidetä syvällisenä arvona, vaan ajatellaan sen olevan liian katoavaa. Voihan se olla, että se saa kaltaisesi kauneudenpalvojan vain enemmän innostumaan asiasta.
Kuvittele tilanne, jossa kaunis nainen saa palovamman kasvoihinsa ja hänen ulkoinen kauneutensa turmeltuu loppuiäksi; siinä vaiheessa hän menettää kauneusarvonsa ihmisten silmissä yhdessä hetkessä., vaikka hän olisi kuinka suloinen ja ihastuttava persoonallisuus muuten. Voisiko hänen kaltaisensa nainen kunnioittaa sinua, joka palvoit ainoastaan pintaa? Mitä hän tuntisi nähdessään sinun muuttuneen asenteesi häntä kohtaan?
Itse välitän enemmän pysyvimmistä asioista ja arvoista.
...minusta liian katoavaista, pieni lommo otsaan ja sinne meni, älykin.
1. jakaantuu epätasaisemmin kuin älykkyys (villi arvaus)
2. kauneus on helpompi huomioida kuin älykkyys -> sillä on helpompi saada "epäreilua" etua elämässä
Ymmärtänette mitä tuo epäreiluus tarkoittaa. Kaikkien mielestä on epäreilua suosia/syrjiä jotain henkilöä rodun perusteella, mutta sama ei koske ulkonäköä kuin ideaalitasolla.
Kauneuden arvostamisessa ei ole itsessään mitään pahaa, mutta jos sen rinnalla ihmisen sisimmällä on vain vähäistä merkitystä niin kyllä kyseinen ihminen on fetistisellä tavalla pahasti pinnallinen ja kykenemätön toimivaan ihmissuhteeseen. Sellainen ihminen voi kokea kauneuden katoavaiseksi, kun toiselle tulee pikkasen ikää lisää.
Tasapainoinen ihminen kokee parisuhteen monipuolisesti tyydyttävänä. Kokonaisuus ratkaisee eikä vain joku nenän pituus tms. Rakastavalle ihmiselle kumppani on aina kaunis, riippumatta ryppyjen määrästä, koska kumppanin sisin, kokonaisuus, ilmenee rypyistä huolimatta. Sitä näkee ohitse kaiken ruman ja arvostaa sitä mikä on kaunista. Tällaiselle ihmiselle kauneus ei ole katoavaista.
Älykkyys ratkaisee kuinka hyvin ihminen pärjää työssään. Vielä pari vuosisataa sitten vain pari prosenttia ihmisistä tarvitsi älykkyyttä pärjäämiseen siinä missä nykyään suurin osa ihmisistä. Näin lyhyellä aikavälillä evoluutio ei pysty vaikuttamaan asiaan, mutta pitemmällä aikavälillä fiksut ihmiset saavat etua suvunjatkamismielessä. Toistaiseksi kuitenkin "pariutumismarkkinoita" hallitsevat kauniit ja komeat. Älyllisesti ajattelevien ihmisten mielestä tämä on väärin, mutta siinä on tietysti mukana kateutta ja katkeruutta.
Paras kompromissi on ihmistyyppi, joka on molempia, mikä selittää vaikkapa menestyneiden artistien ihailun.
nainen. tiedän sen itse.Silti osaan kyttäytyä.Vaadin samaa mihiltä. Suomalaiset olemme niin kateita, ettei saa ainakaa myöntää olevansa kaunis ja suosittu.
sama asia ettei esim lasta saa pitää sylissä, kun se sitten ylpistyy...