Kaksi hakemusta

Aika harvinaista on, että kaksi ihan virallisesti avoinna ollutta täysin oman alan ja omaa osaamista/koulutusta vastaavaa paikkaa voi hakea samalle päivälle.
No toiseen olen hakenut muutaman kerran ennenkin, valitut on ilmoitettu aina lehdissä ja olleet poikkeusetta tyyliä valittiin Minna meikäläinen 27v, Maija Heikäläinen 23v, Tiina Teikäläinen 21v jne. (Itse olen 44v).

Mutta toiseen pääsi eräs entinen työkaverini tukitöihin ollessaan reilusti yli nelikymppinen, sitten määräaikaiseen ja lopulta vakinaistettiin. Asetan toivoni tähän jälkimmäiseen, varsinkin kun tuon työkaverin kanssa tultiin hyvin juttuun. En voi mainita rivityöntekijää suosittelijaksi, mutta jospa älyäisivät kahvipöydässä kysyä, kun näkevät cv:ssä että samassa paikassa on oltu.

Ajattelin tämän päivän hakemisen jättää noinkin vähään kuin kahteen, sillä noiden tekemiseen meni yllättävän paljon energiaa. Kumpaankin lähti erilainen hakemus, sillä tehtävät ovat erilaisia.
0181
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


lähti äsken kirjoitti:

Aika harvinaista on, että kaksi ihan virallisesti avoinna ollutta täysin oman alan ja omaa osaamista/koulutusta vastaavaa paikkaa voi hakea samalle päivälle.
No toiseen olen hakenut muutaman kerran ennenkin, valitut on ilmoitettu aina lehdissä ja olleet poikkeusetta tyyliä valittiin Minna meikäläinen 27v, Maija Heikäläinen 23v, Tiina Teikäläinen 21v jne. (Itse olen 44v).

Mutta toiseen pääsi eräs entinen työkaverini tukitöihin ollessaan reilusti yli nelikymppinen, sitten määräaikaiseen ja lopulta vakinaistettiin. Asetan toivoni tähän jälkimmäiseen, varsinkin kun tuon työkaverin kanssa tultiin hyvin juttuun. En voi mainita rivityöntekijää suosittelijaksi, mutta jospa älyäisivät kahvipöydässä kysyä, kun näkevät cv:ssä että samassa paikassa on oltu.

Ajattelin tämän päivän hakemisen jättää noinkin vähään kuin kahteen, sillä noiden tekemiseen meni yllättävän paljon energiaa. Kumpaankin lähti erilainen hakemus, sillä tehtävät ovat erilaisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu