koska ei saanut siihen toista tilaisuutta.Tästä on jo aika kauan, ja aikakin on jo ehtinyt parantaa haavat.olimme eläneet ainakin ennen uskoin onnellisessa liitossa.Onneksi asuimme vuokra asunnossa emmekä yhteisessä osakkeessa. Tein silloin pari kolme päivää kerrallaan kestäävää keikkatyötä.Lähdimme kaverini kanssa ajamaan työmaalle,ja olimme ehtineet jo aika kauaksi,kun huomasimme kahvitauolla että olimme unohtaneet tosi tärkeitä työkaluja.Piti palata takaisin,ja koska aikaa oli jo muutenkin kulunut niin paljon,ajattelin vielä käväistä kotona.Mikä pamaus se olikaan,avovaimoni oli,ei nyt sentään aktissa, mutta alusvaatteisillaan jonkun uroksen kanssa kotonamme.Oli se aikamoinen pamaus. En ole luonteeltani mikään rähisijä, saatikka sitten mikään vaimonhakkaaja,mutta silloin minä keitin kyllä maitokattilan pohjaan.Vedin sitä urosta turpaan oikein kunnolla, niin että vielä varmaan tänä päivänäkin katsoo tarkasti kenen vällyjen välissä käy elintään uittamassa.Annoin heidän pukeutua,ja tietenkin vaimoni poistua omin jaloin, mutta sille gigololle annoin vähän vauhtia.Pakkasin vaatteeni ja tärkeimmät tavarani,heitin parvekkeelta kaikki meidän talonavaimet niin kauaksi metsään kuin jaksoin.asuin kaverini kanssa toisella paikkakunnalla kunnes sain asunnon.en ole kuullut mitään koko jupakasta enkä avovaimostani sen jälkeen, enkä myöskään ole käynyt koko kylässä,mutta eiköhän hän ole sen uutensa kansa onnellinen...
avovaimoni petti mutta
vain kerran
5943
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tekisin tossa tilanteessa ihan samalla tavalla. Paitsi että se olis ukko joka tästä mökistä lähtis, ja lujaa.
Jaksamista! Parempia on pilvin pimein.
Huora on aina huora, vaikka sen voissa paistais.
En ole ihan varma, kumpi tuossa oli suurempi ääliö, sinä vai exäsi.
...ootko aatellu tätä että paljonkohan ehtis jakamaan itseään ennenkuin kiinni jäi?
Tai monilla liukkailla olet ollut ja nuollut toisten laastit?
::ja ajatellu että mikä sun markkinaarvosi on kun tuolleen pettämään mennään? Uskoisin että olet aika luuseri..silloin kun arvostetaan ei petetä...
Ja varmaankin olet sellaisia kolmen minuutin munia kantava kuukkeli kun naisesi joutuu hakemaan vierasta...
Varmaan sua tullaan pettämään vanhainkotiin asti...eli koitappa vaan alkaa aisankannattajaksi se sulta varmaan sujuu hyvin ja luontevasti...
sinunlaisia sopii kolmetoista tusinaan
..on jalkojen välissä ja harrastuksena on käydä tökkimässä luusereiden akkoja kun ne ei osaa itse niitä käsitellä... ;)
Mikään ei tunnu hienommalta kun joku akka sanoo että päästä sisään vaan pistän äijän nuolemaan ne pois...siksi ehkäpä tiedän mistä puhuin aiemmin...on sitä käyty tuuppaamassa jopa samassa ravintolassa kun toisella ollu ukko mukana..se vasta megahienoa onkin..
Eli opettele sie aisankannattelua ja ole hiljaa...