Poikaystäväni ja minä olemme eläneet viimeiset 2kk kaukosuhteessa, kesäloman alussa tavatessamme asuimme suhtellisen lähekkäin. Nyt välimatkaa on n. 700km joten näemme vain noin kerran 3vk:ssa. Tämä on ihan kamalaa... Epäilen itse vahvasti tämän suhteen toimivuutta. Se olen minä, joka nykyään ottaa yhteyttä.. hän kyllä aina vastaa ja on mukava jne. enää kuulen vain harvemmin mitään "olet ihana" tms. Hänestä on tullut mielestäni välinpitämätön... Voisiko olla, että välimatka on saanut tunteet sammumaan? Kuuluisiko minun ottaa yhteyttä vastaisuudessakin ja yrittää selvittää mikä hänen mielenpäällään on. Olen jo pari kertaa epäillyt tunteiden vähyyttä, minkä hän kiisti kovasti. En ole sen jälkeen ottanut asiaa puheeksi. Myös hänen mielestään tämä on vaikeaa, kun seuraavaan tapaamiseenkin voi mennä vielä 3vk ja nyt olemme olleet jo 3vk erossa. Mitä tässä pitäisi tehdä??:( Voimat alkavat tosissaan loppua ja keinot ovat vähissä...
En tiedä mitä tehdä...
parisuhteessa yksin?
82306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä en voi puolestasi ratkaisua tehdä enkä halua painostaa mihinkään suuntaan. Kerron vain oman tarinani.
Itse elin kaukosuhteessa puoli vuotta, olin lopussa enkä enään jaksanu,en ollut varma tunteistani ym.Nähtiin noin kuukauden välein ja usein viikko- kaks kerrallaan. Nyt se on ohi,jätin hänet. Ja nyt olen ehkä jopa onnellisempi kuin aikasemmi,ei enään kulu voimia siihen kun odottaa toisen yhteydenottoa eikä suhteen ylläpitämiseen.
Kaukosuhde on taitolaji,se joko kestää tai ei,mut se vaatii hirveästi voimia ja henkistä kanttia. Itse sanon omasta puolestani että minulla ei kaukosuhteet kestä,en jaksa,se vie enemmmän voimia kuin antaa niitä. Kaikki pitää tarkkaan suunnitella eikä hetken mielijohteesta voi tehdä mitään,lähteä esim elokuviin tai syömään.
Sinulle antaisin neuvon: mieti,että välitätkö oikeesti toisesta,onko teillä yhteistä tulevaisuutta ym asiat. Ei kannata tuhlata kummankaa aikaa, jos ei tulevaisuutta ole. Sinä ja kumppanisi voisitte olla onnellisempia erikseen kuin yhdessä. Kyllä toisenki osapuolen pitäisi pitää ja ottaa yhteyttä,ei se kaukosuhde muuten toimi kuten ei muutkaan, mutta mielestäni tämä asia korostuu kaukosuhteissa.
Toivotan sinulle voimia ja suuri halaus! :) Olkoon päätöksesi mikä tahansa niin se on oikea. Ehkä tämä polku on katsottu jo loppuun ja on aika siirtyä uusille poluille. Ja kyllä,se välimatka voi saada tunteet sammumaan,koska toinen ei ole koko ajan siinä läsnä. Mutta jokainen tapaus on erilainen ja oma tarinansa.
Kyllä, viestisi sai minut tajuamaan sen mitä olen viime viikot miettinytkin. Olen itsekin todennut nyt, että tämä kaukosuhde on todellinen taitolaji, eikä siihen kaikki pysty. Onko mitään keinoja miten ne tunteet saisi sytytettyä uudelleen ja jatkettua eteenpäin? Niin paljon kun tämä voimia syökin niin jos poikaystäväni on valmis vielä yrittämään niin siinä tapauksessa olen minäkin. Voimat ovat todella vähisssä, ja kiitän kovasti viestistäsi. Sait minut tajuamaan jotain hyvin tärkeää. Kiitos.
Vaikuttaa siltä, että hän on saattanut tulla toisiin ajatuksiin, että ei usko tulevaisuuteen kanssasi ja siksi etäännyttää itseään sinusta. Olen pahoillani.
jokaisen suhteen kohdalla pidä paikkaansa. Itse hätäännyn aina kun kumppani vähentää yhteydenottoja, mutta hänellä on oikeasti kova kiire. Voi kuulostaa aika typerältä, mutta joskus hän suree itsekseen ikäväänsä, eikä ota yhteyttä, koska on ikävä. En tajua ihan sitä logiikkaa, mutta joskus huomaan tekeväni sitä itsekin.
Meillä on välimatkaa jotain 800 km/(joskus)400 km ja nähdään harvemmin kuin te, erinäisistä syistä. Kaukosuhteessa yli 2½ vuotta, eikä helpotusta ole luvassa ihan lähiaikoina. Erossa olo on tuskaista ja masentaa jatkuvasti.
Mutta jos haluamme yhteisen elämän on se kaikki kipu kestettävä. Olisin hullu, jos luovuttaisin, sillä toista samanlaista en löydä, vaikka etsisin vuosituhannen.
Hei te olette varmaan nuoria kaukosuhteessa eläjiä. Itse olen 52 v nainen ja sinkkuuden jälkeen tutustuin ihanaan mieheen,joka asuu 500 km päässä. Ei siinä mitään, mutta molemmilla on vuorotyö, erityisesti hänellä ja usein viikonloppuisin sekä raskas työ. Joten olemme nähneet nyt suhteen alussa aina kerran kahdessa kuukaudessa. Pohdin kovasti onko yhteistä tulevaisuutta lainkaan ja tuhlaanko aikaani tällaiseen. Nyt ainakaan en voi suhdetta lopettaa, koska olen niin rakastunut häneen. Tunne tietysti voi sammuakin. Olen varautunut sydänsuruihin, mutta jos lopetan suhteen ja yhteydenpidon nyt, olen siitäkin hukassa. Siis kumpi parempi?
Rakkaushan on uhkapeleistä suurin. Sitä pistää likoon itsensä ja samalla sydämensä. Itse olen ainaki sitä mieltä, että tämä riski on otettava. Sen päätimme poikaystäväni kanssa kun aloimme tähän. Niin hieno tilaisuus on kyseessä, että on pakko edes yrittää. Ja kyllä, olemme nuoria... Molemmat alle 20v. Näillä näkymin välimatkan takia näemmekin vasta 2vk päästä, en tiedä mitä odottaa. Viime näkemästä kun on kulunut reilu 3vk.
Puhelimessa jutteleminen on kuitenkin niin eri asia, kuin tunteiden yms. asioiden jakaminen kasvotusten. Silti toivon, että suhde kestää tämän matkan ja muut ongelmat... Olisi hienoa jatkaa yhteistä matkaa tämän pojan kanssa. Mutta aika näyttää mitä tuleman pitää. Kaikkeen on varauduttava, mutta mentävä ja elettävä täysillä. Jos mittari kääntyy miinukseen niin sitten kääntyy, tunteitahan ei voi päättää. Olen kyllä peloissani, ja ainakin tällä hetkellä tämä todella tuntuu vievän voimia enemmän kuin mitä antaa. Pääni on suorastaan käsittämättömän tyhjä.
Hei,
haluaisin tuoda keskusteluun myös vähän rohkaisua. Itse olen ollut viimeisen vuoden kaukosuhteessa ja välimatkaa on tuhansia kilometrejä. Silti suhteemme toimii hyvin, välillä on todella rankaa, mutta yhdessä olo on sitäkin ihanampaa. Toki näemme n.2v välein, mikä on olosuhteet nähden usein. Itse uskon, että mikäli suhde on "se oikea", se kestää kyllä välimatkan. Tuolloin molemmat haluavat panostaa suhteeseen ja välimatkasta huolimatta läheisyys säilyy. Jos suhde tuntuu tällä hetkellä ylitsepääsemättömän vaikealta ja yhteydenpito toisipuoleiselta, on mielestäni parempi että vedät syvään henkeä ja annat miehen ottaa Sinuun yhteyttä. Jos hän ei soita, olet saanut vastauksesi ja säästät voimiasi. Olen ollut aiemmin myös tuossa tilanteessa ja nähnyt, että näin kävi. Silloin olikin parempi erota, kuin ahdistua puhelimen ääressä. Ja voin sanoa, että mikäli hän on tosissaan,hän soittaa!
Toki on huonompia päiviä, ja taas parempia. Viestisi sai taas pienen toivonkipinän aikaan. Tuntuu vain, että tämä kaukosuhde on jonkin sortin taitolaji, jossa vain parhaimmat pärjäävät. Tiedän poikaystäväni välittävän minusta kovasti, ja hän uskoo suhteeseen vakaasti. Itse en ole niinkään varma vieläkään.. johtuneeko siitä, etten saa niin helposti vastakaikua kuin mitä haluaisin. Olen kovin romanttinen ja läheisyyttä kaipaava ja tämä kultani on hiukan erilainen, siksi pidänkin hänestä!:) Toivon, että tämä kestää. Vain aika näyttää mitä tuleman pitää.