Olen avioliitossa elävä mies. Olen tuntenut seksuaalista vetoa myös miehiä kohtaan. Minulle tulikin mahdollisuus koekilla seksiä miehen kanssa ja huomasin nauttivani siitä. Nyt olen ollut muutaman kerran miehen kanssa. Koskaan aiemmin en ole vaimoani pettänyt. Omatunto on herännyt sisälläni, siitä huolimatta en ole asiasta vaimolle kertonut. Onko muilla vastaavia tilanteita? Miten toimisin oikein?
Pettänyt
Mies
101170
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa petitkö miehen kanssa, eikä se asiaa yhtään lievennä. Pettäminen on sitä että petetään omaa partneria jonkun toisen kanssa. Arvioi itse miksi näin pääsi tapahtumaan. Selityksenä se että halusit kokeilla seksiä miehen kanssa ei ole yhtään erilainen verrattuna siihen, että halusit kokeilla seksiä jonkun toisen naisen kanssa. Halusit siis kokea jonkun muun läheisyyttä. Varmaan omassa suhteessa on jotain pielessä jonka voi korjata. Itse en kertoisi vaan ottaisin itseä niskasta kiinni ja päättäisin haluanko pysyä vaimoni kanssa vai lopettaa suhteen. Jossain vaiheessa jää kuitenkin kiinni.
Sillä mikään ei kaada maailmaa varmemmin kuin tunnustus, missä kerrot olleesi yhteydessä toisen sukupuolen edustajan kanssa. Olen seurannut läheltä erään samanlaisen tarinan, tosin tässä tapauksessa mies huomasi "hävinneensä" vaimonsa toiselle naiselle ja järkyttyi kovin. Uskoisin reaktion olevan ehkä jopa astetta kovemman tässä sun tapauksessasi. Itse toki päätät, oletko tyytyväinen salasuhteisiisi, vai haluatko vakinaistaa kenties suhteen miehen kanssa. It´s up to you! Mieti vielä, punnitse, jos päädyt ratkaisuun, että kerrot, kerro se hellävaroen. Älä tokaise kasvoille riidan päätteeksi. Tai mikäli et halua puhua etkä pukahtaa, pidä huoli, ettei käry käy mitään muuta kautta.. Sillä niin kauanhan homma luistaa, kun vaimosi ei tiedä.. tosin järkytys voi olla sata kertaa rajumpi sen ilmitullessa sitten toista kautta..
http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=1000000000000005&conference=2000000000000011&posting=22000000000474456
Kauheeta,olen tosi järkyttynyt,ressukka sun vaimo jos käy joskus ilmi.Jos haluut sen miehen kans jatkaa,jätä vaimo ilman että kerrot miksi jätit.Olen tosi järkkytynyt,mieti siit miten itse sun vaimo sit suhtautuu,,,,,
.Haloo hei! Sinä olet sairas....mene hoitoon..
Yrjöttää jo miesten kädestä kiinni pitäminenkin ..siis ihan oikeasti hoitoon vaan
Vai yrjöttää jo kädestä pitäminenkin? Vai on miehen kanssa vaimolle kovempi järkytys, kuin toinen nainen? Mitä ihme homokammoisia, kiihkofundamentalistisia vouhottajia täällä oikein on? Menisitte itteenne!!!
Sanoinko että ois järkyttävämpi miehen kans pettäminen,vai?Luehan paremmin ja mieti miksi noin kirjoitin.Ehkä se pani hänet ajattelemaan,,,oli se mies tai nainen.
sinä petät vaimoasi, tapahtuu se miehen tai naisen kanssa, ja se on väärin. Tiedän kuitenkin kokemuksesta että naisen bi henkisyys on paljon paremmin hyväksyttyä kuin miehen joten asiasta kertominen ei liene helppoa.
Itse en pitäisi pahana sitä jos mieheni viihtyisi jonkun toisen miehen kanssa petipuuhissa ja toivoisin jopa joskus pääseväni itse mukaan, mutta tiedän sen, että moni ei ajattele samoin kanssani.
Mielestäni sinun tulisi ihan ensin miettiä itseksesi sitä mitä sinä haluat jatkossa. Mikäli vaimosi kuuluu tärkeysjärjestyksessä ensimmäiseksi, niin minusta avoimuus ja rehellisyys on kaiken a ja o, mutta miten kertoa, se onkin sitten toinen juttu. Ainakin pientä pehmitystä etukäteen ja aikaa sulatella asiaa pienemmissä erissä.
Jos haluat siirtyä pelkästään miehiin, niin tee ensin ero vaimosi kanssa selväksi, ennenkuin kerrot asiasta, silloin siihen on turha sotkea muita asioita.
Tärkeintä siis on päättää se, mitä elämältäsi tahdot. Aina voit yrittää laittaa asioita järjestykseen haluamallasi tavalla, mutta muistathan sen, että aina asiat eivät mene niin kuin halusimme. Mikäli vain mahdollista, ja haluatte vaimosi kanssa jatkaa, suosittelisin seksuaaliterapeutilla käyntiä. Lähinnä vaimosi takia. Ehkäpä ulkopuolinen keskusteluapu voisi auttaa hyväksymään asioita ja antaisi erilaisia näkökantoja.
Koska itse olen bi, tiedän minkälaisia ennakkoluuloja ja ensivaikutelmia asia ihmisissä herättää. Enimmäisenä tulee monella torjunta reaktio sekä inho, mutta asioita hieman sulateltuaan, yllättävän moni pystyy jo asiasta keskustelemaan.
Toivon että saat asiasi järjestykseen. Oli päätöksesi mikä tahansa, niin haluaisin painottaa kuitenkin avoimuutta.
Lisäksi on muistettava se, että elää sitä sitten nk. normaalissa liitossa, tai bi parina tai homoparina, ihan minä vaan, niin pettäminen on aina tuomittavaa, minusta siis.
mitä itse ajattelisin vastaavasta tilanteesta. Toisaalta olisi ehkä sittenkin helpompi hyväksyä pettäminen miehen kanssa - ei tarvitsisi verrata itseään toiseen naiseen ja miettiä, mikä hänessä mahdollisesti on parempaa... Olisi helpompi hyväksyä, että mieheni vain yksinkertaisesti haluaa kokeilla seksiä saman sukupuolen kanssa, eikä vaihtaa minua toiseen, parempaan...
Olen itse "pelehtinyt" naisen kanssa nykyisen poikaystäväni kanssa seurustellessa. Ei se oikeastaan tuntunut edes pettämiseltä, sillä emme menneet loppuun asti, ja halailu/pussailu on ihan tavallista tyttökavereidenin keskuudessa.
Minusta sinun ei kannata kertoa vaimollesi - ainakaan vielä - ennen kuin olet selvittänyt itsellesi, mitä haluat. Oliko tämä vain kokeilu, jonka jälkeen olet valmis viettämään loppuelämäsi uskollisena vaimollesi? Jos, niin älä satuta vaimoasi vain siksi että itse podet huonoa omaatuntoa!! Vai oletko löytämässä homoseksuaalia itsestäsi ja olisitkin ehkä onnellisempi miehen kanssa? Siinä tapauksessa eroa vaimostasi ja rakenna elämäsi uusiksi...
Jokaisella ihmisellä on mielestäni oikeus etsiä itseään ja onneaan!
Kiitos vastauksistanne. Olenpa ajatellut tilannettani ja ehkä tämä todella on kokeilu vaihe joka tarvittiin. Haluan kuitenkin pysyä yhdessä vaimoni kanssa, olen päättänyt olla kertomatta hänelle uskoakseni näin on parempi.