Luettuani muita keskusteluita, ajattelin kertoa oman tarinani. Mä olen seurustellut kaks vuotta ja siitä kihloissa ollut vuoden. Viimeisen puolen vuoden aikana meillä on mennyt mielestäni huonosti. Kihlattuni mielestä meillä taas ei ole mitään ongelmaa,paitsi minulla. Monta kertaa kun se on tehnyt väärin minua kohtaan olen ollut jättämässä ja pari kertaa lähtenytkin. Mutta aina jotenkin ollaan onnistuttu jatkamaan. Rakastan tätä miestä vieläkin, vaikka rakkauteni on osittain hiipunut. En jaksa enää tällaista, mutta en osaa lähteäkään. En tiedä olenko edes valmis eroamaan, mutta tätäkään tilannetta en jaksa. Ja kihlattuni ei "osaa" puhua näistä asioista, ei ymmärrä ongelmaa,vaikka kuinka selitän.
Vaikeaa jättää
hukassa
2812
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tiedän mistä puhut, tosin meillä tarina on vuosia pidempi. En tiedä kumpi kihlatulleni on tärkeämpää, alkoholi vai minä. Puhuu suuria, ettei tee mieli juoda, vaan mitä se tekeekään jos paljastan kaapissa olevan juomaa ja lähden itse kauas pois? Raukka on niin äidissään kiinni, ettei huomaa tai välitä minun onnestani. Ei oikein enää satu sydämeenkään..olo on vain turta ja turhautunut, kun en saa niskasta itseäni kiinni että luovuttaisin lopullisesti. En tiedä enää onko tämä edes enää rakkautta vai onko yhdessä elo jo tapa. Pelkään menettäväni jotain suurta jos luovutan.
Mä jätin mun poikaystävän viime syksynä 2vuoden seurustelun jälkee..se oli ehkä maailman vaikeinta,mut olen ollut hyvin tyytyväinen päätökseeni.Jättämistäni vaikeutti ajatus yksin olosta ja kaiken tutun ja turvallisen taakse jättäminen oli pelottavaa,sillä 2 vuodessa ehtii kiintyä jo aika paljon ja muodostunut tiettyjä juttuja. Mä olin viimeisen puolen vuoden ajan miettinyt että pitäiskö mun jättää se,koska hän käyttytyi päin persettä mua kohtaan,mutta en "uskaltanut",ed.main. ajatusten takia.Hoin vaa itelleni, että kyl tää tästä ja mä rakastan tätä miestä niin paljon että en edes voisi jne. Mutta sitten kävikin niin,että lähdin lomamatkalle viikoksi,ja siellä tapasin paljon mielenkiintoisia ihmisiä ja oli vähän ihastumistakin mukana..(poikaystäväni textaili mulle koko ajan mustis viestejä,joihin en lopuksi jaksanut enää vastata)Sen matkan aikana tajusin,että mun osalta meiän suhde on loppusuoralla,ja se auttoi mua ymmärtämään,että maailma on täynnä ihania ihmisiä,että miks mä kituutin itseäni suhteessa joka oli epätyydyttävä..(oon sinkkuna,mutta parempi elää yksin kuin huonossa suhteessa). Mun mielestä sunkin täytyisi selvittää itselles mitä oikeesti haluat,rohkeesti katsoa ongelmaa silmästä silmään,ja tehä sille jotain,vaikka sitten ilman poikaystävääsi.. jos hän ei kerta kykene siihen. Ja mieti myös,että onko hyvä juttu jos joudut jo nyt ajattelemaan tällaisia asioita.. Mä sanon kaikel ystävyydel nää,enkä tietenkään toivo eroa kellekkään.. sen sijaan toivon sulle paljon voimia ja rohkeutta päätöksiisi!