Minua vaivaa motivaation puute. Koko ajan tiedostan, että minulla on ylimääräisiä kiloja (n. 15 kiloa). Painan tällä hetkellä 72 kiloa ja olen 160 cm pitkä. Olen 29-vuotias nainen.
Kilot ovat hiipineet huomaamatta kehooni iän myötä. Eivätkä meinaa millään karista. Olen aivan järkyttynyt kilojen kertymisestä ennen kaikkea vatsaani, takamukseen ja reisiin. Tuntuu, että ovat ikuisia.
Olen yrittänyt vähentää herkuttelua. Miten te muut olette onnistuneet jättämään herkut? Miten saisin itseni motivoitua elämänmuutokseen? Pelottaa että kun ikävuosia kertyy vielä lisää, istuvat läskitkin entistä tiukemmassa.
APUA!
Kilot ovat hiipineet huomaamatta kehooni iän myötä. Eivätkä meinaa millään karista. Olen aivan järkyttynyt kilojen kertymisestä ennen kaikkea vatsaani, takamukseen ja reisiin. Tuntuu, että ovat ikuisia.
Olen yrittänyt vähentää herkuttelua. Miten te muut olette onnistuneet jättämään herkut? Miten saisin itseni motivoitua elämänmuutokseen? Pelottaa että kun ikävuosia kertyy vielä lisää, istuvat läskitkin entistä tiukemmassa.
APUA!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Itse siirryin vähähiilihydraattiseen ruokavalioon pysyvänä elämäntapana ja se toimii. Tutustu aiheeseen tässä linkissä:
http://www.hiilaritietoiset.net/ruokapyramidit.htm
ja lue haastatteluni Iltalehdestä
http://www.iltalehti.fi/terveys/200708216457526_tr.shtml
Kiitos tuosta jälkimmäisestä linkistä: kyllä meni ruokahalut....
Mä olen juuri tuossa samassa tilanteessa ku sinä... Tuntuu että paino on tullut niin yllättäen ja tänään aamulla peiliin katsoessani tajusin että NYT on otettava itseään niskasta kiinni ja alettava toimimaan.
Niinpä se nyt sitten saa alkaa ja olenkin täällä hakemassa ideoita ja inspiraatiota toisilta laihduttajilta. Kiva kuulla etten ole tässä yksin!
Tehdään tämä yhdessä niin onnistumme!! :)
Tsemppiä sulle ja toivotaan että pääset haluttuun tulokseen!!
Pitkä ja kivinen tie ois edessä. 15 kiloa ylimääräistä elopainoa!! Toi luku kuulostaakin jo niiiiiin masentavalta.
Olen aina ennen onnistunut pudottamaan muutaman hassun kilon suht helposti. Mutta luulen, että kun ikää on tullut (ja noita kilojakin enemmälti), niin eipä se olekaan enään niin helppoo. Olen pariin kertaan jo yrittänyt, eikä vaaka tärähdäkään alaspäin. Pitäisi yrittää kasvattaa pitkäjännitteisyyttä, koska eihän ne läskit hetkessä lähde, kun eivät ole hetkessä tulleetkaan.
Tiiän mitä pitäis syödä ja miten. En vaan jotenkin saa otetta itestäni. Herkuttelu ja napostelu ovat ongelmani. Liikunta puolikin olis kunnossa. Käyn sauvakävelemässä 5 krt. viikossa noin tunnin ajan per lenkki.
sorrun vaan aina naposteluun. Siitä irti pääseminen on varmasti työn ja tuskan takana. Onneksi en ole yksin. Luulen, että nykyajan yltäkylläisyyden ja kulutuksen maailmassa moni kärsii samasta ongelmasta. Tarjolla on aivan liikaa kaikkee herkkuja.
Vaihtoehtoja napostelulle pitäis löytää. Vinkkejä kaivataan!!
Tsemppiä kaikille laihtujille... =)
Näin laihduin minä: Laskin peruskulutukseni ja vähensin siitä 1000kcal joten nyt syön päivässä 1200kcal ja viikossa tippuu aina kilo, ainakin minulla :) Liikuntaa en juuri harrasta kun vain hyötyliikuntaa mutta sitä olsi tarkoitus alkaa harrastamaan kävelyn muodossa näin aluksi. Syön säännöllisesti ja kevyesti,lautas mallin mukaan. Älä usko mitään hiilihydraatti juttuja, siinä käytetään paljon ällöttävää eläinrasvaa ja aivot tarvitsevat hiilareita. Sen KYLLÄ HUOMAA KETKÄ EIVÄT HIILAREITA SYÖ kun aivot eivät saa ravintoa. Olen tiputtanut nyt 26kg ja 4 kiloa vielä edessä. Paljon tsemppiä ja muista, älä usko hölynpölyyn.
Näillä saat pidettyä makeen nälkää poissa:
Lasi Pepsi Maxia
ananaspalat
Rusinat
Kuppi makeutettua minttuteetä
Hedelmät
yms. Niitähän löytyy! :))
Ja jos sulla on hirvee sipsin tai muun "rouskuvan" himo, syö pähkinöitä, dippaa kurkkua, paprikaa, porkkanaa ja kukkakaalia... Kaikkee terveellistä mikä rouskuu hampaissa! :)
että et vielä halua riittävästi. siis laihtumista.
Kun haluat sitä riittävän paljon, saat tulostakin syntymään.