Jatkuva päänsärky

poskiontelotko?

Mulla on nyt ollut pää 1,5 viikkoa lähestulkoon yhteen putkeen kipeänä. Ensin kipu oli viiltävää ja pistävää eri puolella päätä, mutta nyt se on pahentunut ja muuttunut tasaiseksi (sykkiväksi) jomotukseksi, joka usein pahenee iltaa kohti. Olo on välillä huimaava. Kävin tuossa terveydenhoitajallakin viime viikolla, joka antoi mukaani niska-/hartiajumppaohjeita. Eivät ole auttaneet. Se käski myös harrastaa liikuntaa, mutta yrityksistä huolimatta ei kauheasti innosta, kun päässä jyskyttää. Ja mikä pahinta, tähän ei auta edes särkylääke. Eräskin päivä otin kolme Buranaa, mutta kipu ei kadonnut. Särkylääkepäänsärkyä tämä ei ole, koska en syö särkylääkettä joka päivä.
Niska ja hartiat mulla on yleensä olleet melko jumiutuvaa sorttia, mutta koskaan ei ole ollut pää yli viikkoa kipeänä ja aina on viimeistään kaksi Buranaa auttanut. Kävin sitä paitsi vasta hierojalla, eikä niskat ja hartiat nyt edes tunnu jäykiltä. Terkkari ja itsekin ehdottelin jännityspäänsärkyä uuden koulun ja uuden paikkakunnan johdosta, mutta kun ei ole stressiä eikä mitään jännittämisen aihetta.
Mulla oli kyllä flunssa, joka päättyi kaksi viikkoa sitten ja sen jälkeen on pää alkanut olla kipeä. Voiko kyseessä olla tulehtuneet poskiontelot? Olen kuullut, että se voi aiheuttaa pitkittynyttä päänsärkyä. Aivokasvainta en halua edes ajatella.
Alkaa vähäsen tympästä, kun koulunkäynti ja yöunet menee ihan persiilleen pääkivun takia, eikä edes särkylääke auta ja lääkärillekin on pitkät jonot.

11

1360

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selvästi

      poskiontelo-oireilta, sykkivä päänsärky,ja särkylääkkeet eivät auta. Käypä siellä lääkärissä uudelleen, niin hän katsoo näkyykö tulehdusta. Voit yrittää helpottaa oireitasi vaikkapa höyryhengityksellä (laita esim. carmolistippoja, vickiä, piparminttutippoja tai eucalyptustippoja kuumaan veteen ja hengittele sitä) ja nenän suolavesihuuhtelulla. Syö myös valkosipulia, jos suinkin pidät siitä. Painele ja hiero akupisteitä nenän molemmilta puolilta, poskista ja kulmakarvojen välistä sekä yläpuolelta. Toivottavasti koulussasi on hyvä sisäilma, niin että pääset oireistasi eroon kohtuudella eivätkä jää pitempiaikaisiksi.

    • vielä tulehduksen oiretta

      Kumarru niin että pää on ylösalaisin. Jos lisääntyvää paineentuntua ja tukkoisuuden tuntu poskionteloissa, se on yksi merkki tulehduksesta. Nenä- ja poskionteloiden tukkoisuus aiheuttaa päänsärkyä. Nenähuuhtelu merisuolavedellä lievittää. Sarvikuonokannulla voi kätsästi huuhdella.
      Tulehdussta voi olla myös pienissä onteloisaa eli seulasissa ylempänä silmien välissä, varsinkin jos kipu tuntuu otsassa lähellä silmien väliä.

    • 3 buranaa

      ei ole vielä mitään vuorokaudessa. Minä joudun ottamaan samalla kertaa ton määrän ja panadolia pari tablettia kans ennen kun päänsärkyyn auttaa. Ja sitten heti 6-8 tunnin päästä lisää.

      eli buranaa 1200 ja panadolia 1000 Lisäksi voin vielä ottaa ketorinia jos on tarvetta. (kaikissa eri vaikuttava aine)

      • liikaonliikaa

        Pitkäaikainen lääkintä voi joillakin aiheuttaa vastareaktion ja herkistyksen lääkkeille ja tukkoisuus sen kun lisääntyy poski- ja nenäonteloissa.
        Sellainenkin ilmiö kuin ASA-allergia, jolloin kaikki asetysalisyliä ja johdannaisia sisältävät kipulääkkeet jo heti tai muutaman tabletin jälkeen aspirinia, disperinia, buranaa yms. ( ei paracetamol ) aiheuttavat vain tukkoisuutta ja limakalvoärsytystä ja polyyppien kasvua.
        Mieluummin hoidettava tukot muutoin pois kuin paljolla buranalla pitkään.


    • poskiontelotko?

      Ja terkkari totesi, että poskionteloissa eikä myöskään otsaonteloissa ole mitään poikkeavaa. Nyt syön sitten muutaman päivän Buranaa tehokuurilla ja jos se ei poista pääkipua pysyvästi, varaan ajan lääkärille.

      • ansulii

        ootko miettiny voiskos se olla vaikkapa migreeniä? mulla oli viikon järkyttävä päänsärky, joka lopulta todettiin migreeniksi. Kipu lähti migreenilääkkeillä pois.


      • tav. päänsärky / migreeni
        ansulii kirjoitti:

        ootko miettiny voiskos se olla vaikkapa migreeniä? mulla oli viikon järkyttävä päänsärky, joka lopulta todettiin migreeniksi. Kipu lähti migreenilääkkeillä pois.

        Terve!

        Voiko nämä kaksi edellämainituua erottaa niin, että jos on "tavallinen päänsärky", niin siihen auttaa esim. Burana, mutta jos on migreeni niin siihen EI burana auta? Onko näin?
        Voiko tavalllinen päänsärky kestää viikon, jos se on jännityspäänsärky? Voiko tämän oireeena olla ohimoipua?


    • jan

      minulla on jatkuva päänsärky ja syön burana 600, 3 kertaa päivässä. otsalohkossa ei ole poskiontelotulehdusta. Voiko kukaan kertoa onko vastaavaa??
      Viikon on jatkunut jo putkeen.

    • Migreeniä sairastava

      " Voiko nämä kaksi edellämainituua erottaa niin, että jos on "tavallinen päänsärky", niin siihen auttaa esim. Burana, mutta jos on migreeni niin siihen EI burana auta? Onko näin?"

      Itselläni ainakin on juuri näin. Migreenikohtaukseen Buranalla ei ole mitään vaikutusta, vain migreenin täsmälääke auttaa. Ei tämä tosin mikään kiveen hakattu totuus ole, kyllä jotkut pärjäävät pelkällä Buranallakin. Mutta siis yleensä migreeni vaatii järeämmät konstit.

      Hyvä tuntomerkki migreenin ja tavallisen päänsäryn välillä on kivun laatu. Migreenikipu on sykkivää/viiltävää ja usein (ei aina) vain toisella puolella päätä. Jännityspäänsärky on enemmän jomottavaa, puristavaa. Kuin vanne pään ympärillä.

      Sinulle jan, mene päivystykseen. Saat kohta särkylääkepäänsäryn kun noin kauan on jatkunut. Plus että täytyyhän kivun syy selvittää ja jatkuvan kivun kanssa eläminen vie voimat.

    • höm..

      PÄÄNSÄRKY VOI JOHTUA MYÖS HAMPAISTA.
      OVATKO KUNNOSSA?

    • ???

      Itsellä päänsärky lähtenyt aina perus buranalla tai panadolilla. Kerran ei lähteny ja sitä jomotusta jatku kuukauden. Asuin sillon kerrostalossa ja yhteisissä tiloissa tehtiin jotain remonttia. Ilmeisesti vaikkei kämpässä mitään hajuja ollu niin silti jotain kaasuja sinne kulkeutu ja päänsärky johtu siitä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät

      Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain
      Maailman menoa
      61
      7520
    2. Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava

      valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak
      Maailman menoa
      123
      2946
    3. Minkälaisen viestin

      Laittaisit ikävöinnin kohteelle, jos rohkenisit?
      Ikävä
      142
      1776
    4. Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous

      saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha
      Maailman menoa
      65
      1659
    5. Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi

      Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim
      Maailman menoa
      115
      1458
    6. Miten voit olla niin tyhmä

      että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle
      Tunteet
      167
      1404
    7. Missä vaiheessa

      Päätit irl luovuttaa minun suhteeni?
      Ikävä
      131
      1163
    8. Millaisena uskot

      Kaivattusi kokevan tunteensa?
      Ikävä
      77
      853
    9. Kyriake=Kirkko

      Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko
      Kaste
      47
      812
    10. Mitä haluat eniten

      Kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      52
      745
    Aihe