Taas lueskelin hieman palstaa ja tällä on aika paljon suorastaan hoidon tarpeessa olevia.
Ajattelinkin kysellä nyt semmoisilta ihmisiltä jotka ovat tulleet petetyiksi suhteessa ja ovat pistäneet suhteen poikki eikä mitään on-off juttuja sen jälkeen, ei keskusteluja jatkosta vaan kertalaakista suhde poikki.
Minkälaiset teidän välit on nykyään edelliseen kumppaniin? Vihaatteko? Rakastatteko? Välitättekö? Oletteko kakteria? Miten kuvailisitte sitä nykyistä suhdetta edelliseen kumppaniin joka petti teitä?
Itse koin aikamoisen järkytyksen jonkun aikaa sitten kun vaimo yli 10 vuoden yhdessäolon jälkeen "petti" ja lähti toisen miehen matkaan. "Petti" lainausmerkeissä koska hän ei sen jälkeen antanut mun tehdä mitään hänelle, hänen ehdoton uskollisuutensa periytyi rakkauden kohteen mukana ja nostan siitä hattua hänelle. Olihan se nöyryyttävää kokea tämä mutta vielä nöyryyttävempää se olisi ollut jos minä olisin vielä sen jälkeen touhuillut jotain hänen kanssaan.
Nykyään ollaan ihan hyvissä väleissä, kumpikaan ei rakasta enää toista, minä kyllä ainakin välitän edelleen todella paljon hänestä ja on tärkeä osa mun elämänhistoriaani mutta ei kommunikoida kovin usein ja sekin on vähäpuheisempaa kuin normaalien ystävien kanssa koska tästä ei ole kovin pitkä aika sitten kun tuo tapahtui.
Lueskelen tätä palstaa lähinnä jotta ymmärtäisin paremmin näitä tilanteita ja asioita jotka johtaa syrjähyppyihin, nimittäin jos edellinen vaimoni "petti" niin silloin väitän että kuka tahansa voi tehdä sen jos olosuhteet ovat tarpeeksi vaikeat, hän oli ja varmasti on edelleen uudelle miehelleen uskollisin nainen mitä voi löytää.
En ole koskaan itse pettänyt enkä tosiaankaan usko että koskaan sitä tekisin, mutta laittaa kyllä vähän miettimään että olisiko se sittenkin mahdollista jos ihan kaikki olisi mahdollisimman pielessä ja minulla jostain käsittämättömästä syystä ei olisi selkärankaa laittaa suhdetta poikki ennenkuin tulisi petetty/pettäjä tilanne.
Ajattelinkin kysellä nyt semmoisilta ihmisiltä jotka ovat tulleet petetyiksi suhteessa ja ovat pistäneet suhteen poikki eikä mitään on-off juttuja sen jälkeen, ei keskusteluja jatkosta vaan kertalaakista suhde poikki.
Minkälaiset teidän välit on nykyään edelliseen kumppaniin? Vihaatteko? Rakastatteko? Välitättekö? Oletteko kakteria? Miten kuvailisitte sitä nykyistä suhdetta edelliseen kumppaniin joka petti teitä?
Itse koin aikamoisen järkytyksen jonkun aikaa sitten kun vaimo yli 10 vuoden yhdessäolon jälkeen "petti" ja lähti toisen miehen matkaan. "Petti" lainausmerkeissä koska hän ei sen jälkeen antanut mun tehdä mitään hänelle, hänen ehdoton uskollisuutensa periytyi rakkauden kohteen mukana ja nostan siitä hattua hänelle. Olihan se nöyryyttävää kokea tämä mutta vielä nöyryyttävempää se olisi ollut jos minä olisin vielä sen jälkeen touhuillut jotain hänen kanssaan.
Nykyään ollaan ihan hyvissä väleissä, kumpikaan ei rakasta enää toista, minä kyllä ainakin välitän edelleen todella paljon hänestä ja on tärkeä osa mun elämänhistoriaani mutta ei kommunikoida kovin usein ja sekin on vähäpuheisempaa kuin normaalien ystävien kanssa koska tästä ei ole kovin pitkä aika sitten kun tuo tapahtui.
Lueskelen tätä palstaa lähinnä jotta ymmärtäisin paremmin näitä tilanteita ja asioita jotka johtaa syrjähyppyihin, nimittäin jos edellinen vaimoni "petti" niin silloin väitän että kuka tahansa voi tehdä sen jos olosuhteet ovat tarpeeksi vaikeat, hän oli ja varmasti on edelleen uudelle miehelleen uskollisin nainen mitä voi löytää.
En ole koskaan itse pettänyt enkä tosiaankaan usko että koskaan sitä tekisin, mutta laittaa kyllä vähän miettimään että olisiko se sittenkin mahdollista jos ihan kaikki olisi mahdollisimman pielessä ja minulla jostain käsittämättömästä syystä ei olisi selkärankaa laittaa suhdetta poikki ennenkuin tulisi petetty/pettäjä tilanne.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"...laittaa kyllä vähän miettimään että olisiko se sittenkin mahdollista jos ihan kaikki olisi mahdollisimman pielessä ja minulla jostain käsittämättömästä syystä ei olisi selkärankaa laittaa suhdetta poikki ennenkuin tulisi petetty/pettäjä tilanne."
Olisiko tuollainen tilanne mahdollinen, jos vaikka puolisosi sairastuisi henkisesti? Jos puolisosi ei kykenisi kunnolla hoitamaan edes päivittäisiä rutiiniaskareita. Saati, että voisitte juuri koskaan käydä yhdessä esim. syömässä.
Käytännössä kotiaikasi menisi siinä, kun "hoidat" puolisoasi. Käytännössä tarkoittaa sitä, että et koskaan ole oma itsesi, vaan joudut tarkkaan harkitsemaan, mitä sanot tai teet, ettet vain loukkaa toista. Sinulla ei olisi mitään purkautumiskanavaa, koska kotona et voi hermostua. Kaikki suhteen paineet kasautuisi sinun niskaan, etkä koskaan pystyisi ns. puhdistamaan ilmaa.
Kävelemään et voi lähteä, koska se saattaisi olla se viimeinen tikki joka katkaisee kamelin selän.
Tiedän oikeasta elämästä tällaisen tapauksen.
Eikö silloinkaan mieli tekisi välillä oikeasti vähän tuulettua? Olla vain kaksin ja nauttia edes hetki toisen lämmöstä. Pystyä yksi pieni hetki olemaan oma itsensä. Vaikkakin siinä on kielletyn hedelmän maku.
Et kertonut tuossa mitkä tekijät pitää paria yhdessä. Jos toinen on mielisairas ja joutuisi itse varomaan jokaista askeltaan tai sanomistaan niin vieraissa juokseminen kuulostaa todella huonolta vaihtoehdolta. Jos ei ole enää olemassa mitään yhteistä eikä mitään minkä puolesta taistella niin eroaa, antaa molemmille mahdollisuuden löytää uusi ihminen rinnalleen.
Olen itse kerran laittanut suhteen poikki melkeenpä juuri noista syistä. En käynyt vieraissa mutta en todellakaan jäänyt odottamaan omaa tuhoutumistani.
Edellinen naiseni oli mielisairas, sillä oli enemmän ongelmia kuin kellään kehen toistaiseksi olen tutustunut vaikka oli todella nuori, hän ei elänyt tässä todellisuudessa juuri millään tavalla, mieliala pystyi muuttumaan äärilaidasta toiseen kirjaimellisesti sekunneissa ilman syytä, ja paljon paljon kaikenlaista mitä en täällä nyt aijo kertoa. Ongelmana mun kohdalla tässä oli että rakastuin silti. En olisi koskaan pettänyt, jättänyt, tehnyt tietoisesti pahaa henkisesti tai fyysisesti. Tämä leidi sitten taisi pettää ja pakkasi kamansa, sillä on vähän tapana tehdä tuommoista (kuuluu hänen sairauteensa, halu tuntea olevansa haluttu on ihan eri sfääreissä kuin normaaleilla ihmisillä).
Vaimon kohdalla taisi olla niin että liian monta tekijää sattui samaan aikaan ja minä jopa itse tarjosin hänelle niin idealiasen tilanteen pettämiselle että se meni siihen sitten.
Kaikkien kokemuksieni jälkeen yksi ehdottomimmista kriteereistäni mahdollisesti seuraavalle naiselle onkin että pitää olla mieliterve. Hyvällä tavalla hieman outo ja hullukin saa olla mutta ei ikinä enää mitään itsetuhoisia tai elämänsurkuttelijoita. Tämä elämä voi olla ainoa mikä meille suodaan enkä tosiaan vietä sitä ihmisten kanssa jotka vaan valittaa ja kitisee kaikesta eikä pysty nauttimaan mistään.
Kaikilla on vastoinkäymisiä, niistä pitää oppia ja jatkaa elämää eikä jäädä kierimään vihaan ja katkeruuteen.
Itse olin muutama vuosi sitten samassa tilanteessa kuin exäsi. Meillä ei ollut enää seksielämää ollut useampaan vuoteen, ja kumppania kiinnosti kaikki muu oma enemmän kuin mikään meidän yhteinen. Tunsin suurta nöyryytystä kun ilta toisensa jälkeen pukeuduin vetäviin hepeneisiin, yritin olla viehättävä - ja toista ei kiinnostanut puupennin vertaa. Puhumisesta ei ollut apua, koska hän kieltäytyi puhumasta. Parin vuoden jälkeen en minäkään enää jaksanut yrittää. Kerroin haluavani erota (elimme avoliitossa). Meillä ei ollut lapsia, joten asia oli siinä mielessä helppo, toki kaikki sukulaisuussuhteet muuten tuntuivat painostavilta, mutta eihän sitä pelkästään niiden takia voinut jatkaa jotain, missä ei toiminut sekä kommunikaatio että seksi.
Silti välitin hänestä, olin vain tullut siihen tulokseen, että hän ei enää välittänyt minusta, ja että pelkkä välittäminen ei muutenkaan olisi riittänyt. Tuntui kurjalta, että häntä satutti kun erosimme, olin ajatellut, että hänelle sekin asia olisi ollut yhdentekevää. En minä häntä olisi tahtonut silti satuttaa. Mutta sekään ei olisi ollut oikea syy jatkaa yhteiselämää, joka jätti minut onnettomaksi.
Joskus mietin (en oikeastaan enää) mahtoiko hänellä kuitenkin olla joku toinen, koska mikään minun kanssani ei kiinnostanut. Voi olla että oli. Olimme vain aivan liian erilaiset persoonat yhteiselämään, enkä oikeastaan tiedä, miksi sen aikoinaan edes aloitimme. Nuoruuden hulluutta ehkä. Totta kai rakkauttakin silloin. Kaikki vain kuivettui kokoon. Erotessamme sanoin hänelle juuri tuosta, että haluan erota, ennen kuin jompi kumpi loukkaa toista hakemalla sitä meiltä jo vuosia puuttunutta seksielämää muualta.