Ilman pointtia...

Tartuinpa minäkin nyt tuumasta toimeen, pakko kirjoittaa ajatuksia joita ei muuten ulos päästänsä saa..

Olen seurustellut nykyisen avokkini kanssa nyt kohta vuoden päivät ja jo nyt tuntuu, että meidän suhteeseen on koittanut se paljojn puhuttu arki.
Alussa olin aivan äärimmilleen rakastunut mieheeni, en osannut ajatellakkaan kuin häntä.
Alussa tilanne oli se, että hän kävi töissä toisessa kaupungissa. Näimme vaan viikonloppuisin. Puolisen vuotta takaperin mieheni sai töitä täältä kotikunnastamme jolloin jo ensimmäiset ongelmat alkoivatkin.
Tuli riitaa hänen juopottelustaan, mustasukkaisuudestaan ja minulla oli vaikea löytää omaa paikkaani oikein mistään sillä mulla ei ollut työ- eikä koulupaikkaa.

Jatkoimme suhdetta kaikesta rakoilusta huolimatta ja koko kesä siinä menikin ilman minkäänlaisia ongelmia. Teimme kaikkea kivaa yhdessä, liikuimme paljon. Olimme suurimman osan ajasta keskenämme. Ilo lisääntyi sen tiedon myötä kun minä sain opiskelupaikan haluamaltani alalta ja mies uuden työpaikan.

Sitten koitti koulun ja työn alku. Mies juopotteli taas paljon, humalapäissään saattoi heitellä mua pitkin seiniä, hajoittaa tavaroita, satuttaa myös henkisesti. Ja minä annoin anteeksi, lupasin unohtaa ja luottaa että meillä menee taas hyvin.

Koulu sujuu hyvin, olen saanut aivan mahtavan luokan ja paljon uusia kavereita. En vie kouluun ongelmiani, siihen ei ole varaa enkä kyllä haluaisikaan.

Koulusta palattuani olen myös kamalan väsynyt, mutten valita. Teen kotitöitä ja läksyjä.
Mies palaa töistä muutaman tunnin minun jälkeeni, mutta olen huomannut etten edes odota häntä. En kaipaa edes. Mutta silti mielessäni rakastan- tai ainakin luulen niin.
Teen siis hänelle ruuan, me emme yleensä syö yhdessä. Sitten hän lepäilee, voi pyytää minut vierelleen tai yleensä pyytääkin. Ajattelen heti, että hänellä on vain seksi mielessä ja keksin syitä olla menemättä tai sitten mulla onkin oikea syy.

En petä miestäni enkä usko, että hänkään minua.
On meillä seksiä mutta välillä tuntuu, että mies ei muuta minusta haluakkaan- läheisyyden kannalta. Ehkä juuri siksi mua ei huvita hänen lähellään olla niin usein.

En tiedä olenko jo niin katkeroitunut vai rakastanko edes enää. Olen sitä miettinytkin, puolustaudun sillä, että jo näin vähässä ajassa arki on tullut suhteeseemme. Kai se kertoo siitä, että kuitenkin välitän miehestäni...

Olen kyllä pahoillani siitä, etten ota häntä enää niin paljon huomioon. Tahtoisin saada tunteen takaisin joka mulla oli vielä kesällä, rakkaudentunteen.
2639
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Suosittelin eroamaan miehestä mahdollisimman pian! Varsinkin tämän takia:

"Mies juopotteli taas paljon, humalapäissään saattoi heitellä mua pitkin seiniä, hajoittaa tavaroita, satuttaa myös henkisesti."

Asiat voi vaan pahentua ja tässä vaiheessa kun ette ole vielä kauan olleet yhdessä on helpompi irtautua suhteesta. Kirjoituksestasi ei oikein tule esiin mitään positiivista ja vaikka jotain sellaista olisikin suhteessanne niin negatiiviset vie ehdottomasti voiton. Ei ole kyse vain siitä, että arki on tullut suhteeseenne. Ei tuo ole normaalia arkea, normaalissa parisuhteessa! Älä alistu varsinkaan hekiseen ja fyysiseen väkivaltaan!

Äänestä

Reilu 3 vuotta avoliittoa takana, 3 vuotta olen yrittänyt parannella suhdettamme, ottanut vastaan henkiset loukkaukset; haukut/halveksunnat, yrittänyt saada miestäkin osallistumaan kotitöihin jne. Mutta turhaan, mikään ei muuttunut. Ja ajattelin aiemmin että ehkä tämän kuuluukin olla tällaista, näin raskasta ja vaikeaa suhteessa.Olin vain niin epävarma kaikesta suhteessa/ elämästä yleensä etten uskaltanut aiemmin tehdä mitään.. Vaikka olisi kyllä pitänyt jo aiemmin lopettaa suhde! Toivoin jopa että mies pettäisi mua, että saisin kunnon syyn erota.

Jo puolen vuoden seurustelun jälkeen rupesi tulemaan ihme riitoja ku mies ei kestänyt mitään "kritiikkiä" itsestään. Jos joskus kerroin mikä mua harmittaa niin mies vaan hermostui. Lopulta sitten rupesin pitämään asioita vaaan sisälläni, en jaksanut ainaista riitelyä ja tavaroiden rikkomista. Kyl multa on menny itsekunnioitus tän suhteen aikana, mutta jostain olen sen nyt saanut takaisin! Olemme siis nyt eronneet muutama viikko sitten. Huh, mikä helpotus, on niin paljon helpompi elää!

Suhteen alussa mies ei ottanut mua huomioon, minä hänet, mutta loppuajasta kääntyikin toisinpäin.
Itsestäni tuli kylmä ja "tunteeton" miestä kohtaan. En pitkään aikaan enää rakastanut häntä. Mutta kuten sanoin, olin niin epävarma kaikesta että odotin vaan jotain "kunnon" syytä jättää hänet. :( Tosi typerää..

Toivottavasti osaat olla järkevämpi kuin minä! Älä jää huonoon suhteeseen! Miehiä on maailma täynnä ;)
Jos haluat, niin voitais jutella lisää sähköpostitse... En viitsi kaikkea tänne kirjottaa, mutta on muitakin samoja juttuja ollut meidän suhteessa, kuin teilläkin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vuosi yhdessä kirjoitti:

Tartuinpa minäkin nyt tuumasta toimeen, pakko kirjoittaa ajatuksia joita ei muuten ulos päästänsä saa..

Olen seurustellut nykyisen avokkini kanssa nyt kohta vuoden päivät ja jo nyt tuntuu, että meidän suhteeseen on koittanut se paljojn puhuttu arki.
Alussa olin aivan äärimmilleen rakastunut mieheeni, en osannut ajatellakkaan kuin häntä.
Alussa tilanne oli se, että hän kävi töissä toisessa kaupungissa. Näimme vaan viikonloppuisin. Puolisen vuotta takaperin mieheni sai töitä täältä kotikunnastamme jolloin jo ensimmäiset ongelmat alkoivatkin.
Tuli riitaa hänen juopottelustaan, mustasukkaisuudestaan ja minulla oli vaikea löytää omaa paikkaani oikein mistään sillä mulla ei ollut työ- eikä koulupaikkaa.

Jatkoimme suhdetta kaikesta rakoilusta huolimatta ja koko kesä siinä menikin ilman minkäänlaisia ongelmia. Teimme kaikkea kivaa yhdessä, liikuimme paljon. Olimme suurimman osan ajasta keskenämme. Ilo lisääntyi sen tiedon myötä kun minä sain opiskelupaikan haluamaltani alalta ja mies uuden työpaikan.

Sitten koitti koulun ja työn alku. Mies juopotteli taas paljon, humalapäissään saattoi heitellä mua pitkin seiniä, hajoittaa tavaroita, satuttaa myös henkisesti. Ja minä annoin anteeksi, lupasin unohtaa ja luottaa että meillä menee taas hyvin.

Koulu sujuu hyvin, olen saanut aivan mahtavan luokan ja paljon uusia kavereita. En vie kouluun ongelmiani, siihen ei ole varaa enkä kyllä haluaisikaan.

Koulusta palattuani olen myös kamalan väsynyt, mutten valita. Teen kotitöitä ja läksyjä.
Mies palaa töistä muutaman tunnin minun jälkeeni, mutta olen huomannut etten edes odota häntä. En kaipaa edes. Mutta silti mielessäni rakastan- tai ainakin luulen niin.
Teen siis hänelle ruuan, me emme yleensä syö yhdessä. Sitten hän lepäilee, voi pyytää minut vierelleen tai yleensä pyytääkin. Ajattelen heti, että hänellä on vain seksi mielessä ja keksin syitä olla menemättä tai sitten mulla onkin oikea syy.

En petä miestäni enkä usko, että hänkään minua.
On meillä seksiä mutta välillä tuntuu, että mies ei muuta minusta haluakkaan- läheisyyden kannalta. Ehkä juuri siksi mua ei huvita hänen lähellään olla niin usein.

En tiedä olenko jo niin katkeroitunut vai rakastanko edes enää. Olen sitä miettinytkin, puolustaudun sillä, että jo näin vähässä ajassa arki on tullut suhteeseemme. Kai se kertoo siitä, että kuitenkin välitän miehestäni...

Olen kyllä pahoillani siitä, etten ota häntä enää niin paljon huomioon. Tahtoisin saada tunteen takaisin joka mulla oli vielä kesällä, rakkaudentunteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu