Uskovaisten ja politikkojen kikkailuja?

: ) : ) : ) Rauhaa teille rakkaat josta olen huolissaan !! Herätystä odotellessaan !!!

Oletko huomannut miten politiikkot voi hujjaa ja näyttä olevan hermostumatta moneen keskuteluissa äärimissä olosuhteissa? Vaikka miten kiehuvat ja haluaisi tappa toisen? Mix ei uskovaiset voi treenata itselle ilman Herra samaan tasoon kun oikein puristaa?

Samoin uskoisin että uskovainen pystyy hillitsemään itseä.
Mutta pitäkö hän pitä se oikea tie? Eikö muuttuminen Kristuxen kaltainen on oikea tila ja oikea tie. Sisäisesti tulisi ihminen olla muuttunut eikä tehdä kompromisseja lihan kanssa,, joka on niin ovela ja kiero ja vihelliäinen että se kexisi mitä törkempi oppi ja kaanankieltä että saa omatunto rauhoitettu ja pystyy vanhassa jatkamaan,,
Ihminen ja liha tarttu mihin vaan ettei tarttis antautua Jumalalle ja joutua myöntymään ettei täss nyt kaikki ole ihan kunnossa ja olen taivasmatkalla! Synti puolusta itseäs niin monenlaisten raamatunkohtien kautta ja väistä Jumalan sana ettei se saa iskeä. Ja saada synnintunto. Se on myös ulkomuistista oppinut puolustamaan itseäsi mitä ihmillisimpiin kexittyjä vertauskuvien kautta,,, jotka ei löydy raamatussa! Ja mitä kauemmin me eletään,, niin sitä enemmän näitä,, saatana syöttää ihmisille, joka sitten,, niitä yhdistää toisten kanssa,,, rakentaexeen mitä ihmellisempiä oppeja!

Uskovainen pitäisi olla uuden sydämen ja Henki joka hänet ohjaa uudessa tilassa? Ja joka saa joka tilanteessa ihminen käyttäytyä eri lailla ääritilanteissa!

Näin minä ajattelen että uskovainen tulis olla ja saada uutta Suomessa ? Ja että sen vuoxi kannattaa rukoilla Herätystä jota Jaak 4 kertoo että me saamme vielä kokea lopun ajassa!

8 Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä. Puhdistakaa kätenne, synnintekijät, puhdistakaa sydämenne, te kahtaalle horjuvat! [Jes. 1:16,17; Sak. 1:3]
9 Tuntekaa kurjuutenne, surkaa ja itkekää! Kääntyköön naurunne murheeksi, ilonne masennukseksi. [Matt. 5:4; Luuk. 6:25]
10 Nöyrtykää Herran edessä, niin hän on teidät korottava. [Luuk. 14:11]

Toisten tuomitseminen
11 Älkää panetelko toisianne, veljet. Joka panettelee veljeään tai tuomitsee hänet, puhuu lakia vastaan ja tuomitsee lain. Mutta jos tuomitset lain, et ole lain noudattaja, vaan sen tuomari. [3. Moos. 19:16; Ps. 15:3; Matt. 7:1 ]
12 Yksi ainoa on lainsäätäjä ja tuomari, hän, jolla on valta pelastaa ja valta tuomita kadotukseen. Mutta mikä sinä olet tuomitsemaan lähimmäisesi?

Väärä itsevarmuus
13 Kuulkaa nyt, te jotka sanotte: "Tänään tai huomenna me lähdemme siihen ja siihen kaupunkiin, viivymme siellä vuoden, teemme kauppoja ja keräämme hyvät voitot."
14 Ettehän te tiedä, mitä huomispäivä tuo teidän elämäänne! Savua te olette, joka hetken näkyy ja sitten haihtuu. [Ps. 39:6; Sananl. 27:1; Jaak. 1:11]
15 Näin teidän tulisi sanoa: "Jos Herra tahtoo, niin me elämme ja teemme sitä ja sitä." [Ap. t. 18:21; 1. Kor. 4:19; Hepr. 6:3]
16 Mutta nyt te kerskutte ja rehentelette. Kaikki tuollainen kerskailu on pahasta. [1. Kor. 5:6]
17 Joka tietää, mitä on tehtävä, mutta ei tee, se syyllistyy syntiin. [Luuk. 12:47]

Hups 92 väännös mutta menköön Very Happy

Ja ajetelkaa miten paljon Jaak 5 puhuu Herätyxestä !! Ensin miten lihava sydän joka on rikas uskovissa pitäisi muuttua Suomess ja sitten miten rukoillaan ja muutos tulee !!!

Rikkaiden tuomio
1 Kuulkaa, te rikkaat! Itkekää ja valittakaa kurjuutta, joka tulee osaksenne. [Luuk. 6:24; 1. Tim. 6:9]
2 Teidän rikkautenne on lahonnut ja teidän vaatteenne ovat koin syömiä. [Matt. 6:19]
3 Teidän kultanne ja hopeanne on ruosteessa. Niiden ruoste on todistava teitä vastaan, ja se syö lihaanne kuin tuli. Te olette koonneet rikkauksia näinä lopun aikoina.
4 Te olette riistäneet palkan työmiehiltä, jotka ovat leikanneet teidän peltonne. Kuulkaa: se palkka huutaa, ja korjuuväen valitukset ovat tulleet Herran Sebaotin korviin. [3. Moos. 19:13; 5. Moos. 24:14,15; Mal. 3:5]
5 Te olette maan päällä eläneet yltäkylläisyydessä ja mässäilyissä, te olette lihottaneet sydäntänne teurastuspäivänä. [Job 21:12,13; Luuk. 12:19, 16:19]
6 Te olette tuominneet ja surmanneet viattoman; ei hän asetu teitä vastaan. [Matt. 5:39]

Herran tulon kärsivällinen odotus
7 Olkaa siis kärsivällisiä, veljet, Herran tuloon asti. Niin maamieskin: kärsivällisesti hän odottaa maan kallista hedelmää kevään ja syksyn sadonkorjuuseen saakka. [5. Moos. 11:14; Sak. 10:1]
8 Olkaa tekin kärsivällisiä ja rohkaiskaa mielenne, sillä Herran tulo on lähellä. [1. Kor. 10:11]
9 Älkää syytelkö toisianne, veljet, ettei teitä tuomittaisi. Tuomari seisoo jo ovella.
10 Veljet, ottakaa vastoinkäymisten kestämisessä ja kärsivällisyydessä esikuvaksenne profeetat, jotka ovat puhuneet Herran nimessä. [Matt. 5:12]
11 Niitä, jotka kestävät loppuun asti, me ylistämme autuaiksi. Te olette kuulleet Jobin kestävyydestä ja tiedätte, mihin tulokseen Herra antoi sen johtaa. Herra on laupias ja anteeksiantava. [Job 1:22 | Ps. 103:8]

Vannomisesta
12 Ennen kaikkea, veljeni, älkää vannoko, älkää taivaan, älkää maan älkääkä minkään muunkaan kautta. Kun myönnätte, sanokaa vain: "Kyllä", kun kiellätte, sanokaa: "Ei." Muutoin teitä kohtaa tuomio. [Matt. 5:33-37; 2. Kor. 1:17,18]

Rukouksen voima
13 Jos joku teistä kärsii, hän rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, hän laulakoon kiitosvirsiä. [Fil. 4:6]
14 Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, [Mark. 6:13]
15 ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi. [Mark. 2:5]
16 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan. [1. Joh. 1:9 | Sananl. 15:29]
17 Elia oli samanlainen ihminen kuin me. Hän rukoili hellittämättä, ettei sataisi, eikä maa saanut sadetta kolmeen ja puoleen vuoteen. [1. Kun. 17:1; Sir. 48:3; Luuk. 4:25]
18 Ja kun hän taas rukoili, taivas antoi sateen ja maa tuotti jälleen hedelmää. [1. Kun. 18:41]

Vastuu eksyneestä
19 Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja toinen ohjaa hänet takaisin, [5:19,20: Sananl. 10:12; Matt. 18:15; Gal. 6:1]
20 niin tietäkää tämä: joka palauttaa syntisen harhatieltä, pelastaa hänet kuolemasta ja peittää paljotkin synnit.

Ja 1 Piet.

Kutsu pyhään elämään
13 Vyöttäytykää siis, olkaa raittiit. Pitäkää ajatuksenne kirkkaina ja pankaa täysi toivonne siihen armoon, joka teille annetaan Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä. [Luuk. 12:35, 21:34; Room. 13:13; 1. Tess. 5:6]
14 Olkaa kuuliaisia lapsia älkääkä taipuko noudattamaan himoja, joiden vallassa ennen, tietämättömyytenne aikana, elitte. [Room. 12:2 ]
15 Niin kuin hän, joka teidät on kutsunut, on pyhä, niin tulkaa tekin pyhiksi kaikessa mitä teette. [Matt. 5:48; Luuk. 1:75; 2. Kor. 7:1]
16 Onhan kirjoitettu: "Olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä." [3. Moos. 11:44]

1 Jättäkää siis kaikki pahuus ja vilppi, kaikki teeskentely ja kateus ja kaikki panettelu. [Ef. 4:25; Kol. 3:9; Jaak. 1:21]
2 Niin kuin vastasyntyneet lapset tavoitelkaa puhdasta sanan maitoa, jotta sen ravitsemina kasvaisitte pelastukseen.
3 Olettehan te "maistaneet Herran hyvyyttä". [Ps. 34:9]

Kristus, seurakunnan kulmakivi
4 Tulkaa hänen luokseen, elävän kiven luo, jonka ihmiset ovat hylänneet mutta joka on Jumalan valitsema ja hänen silmissään kallisarvoinen. [Mark. 12:10,11 ]
5 Ja rakentukaa itsekin elävinä kivinä hengelliseksi rakennukseksi, pyhäksi papistoksi, toimittaaksenne hengellisiä uhreja, jotka ovat Jumalalle otollisia Jeesuksen Kristuksen tähden. [1. Kor. 3:16 | Jes. 61:6; Room. 15:16 | Matt. 25:35,36 ]

Siunausta sulle ja teille ja tutkikaamme yhdessä Hengessä,,, mitä Herra meille haluaa antaa!
380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

saisi jotain selvää.

Äänestä
  • savonarolan jutut kuulostaa teko-hoonolta-soomelta. Luultavasti osaa suomea ihan hyvin mutta esittää jotain muuta.

    Äänestä

sanoit B. Hinnin olevan hyvä ja oikea profetta? Olet kirjoittanut Hinnistä muuta vuoden aikana? Onko hän oikea vai väärä profeetta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

savonarola kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu