Huomasin tässä pari päivää sitten että kaikki kaverini, tuttuni ja ystäväni jotka seurustelevat, asuvat myös yhdessä. KAIKKI! Mutta... minä ja poikaystäväni emme. Olemme seurustelleet melkein kaksi vuotta. Monet kavereista ym. ovat muuttaneet seurustelukumppaninsa kanssa yhteen paljon lyhyempienkin seurustelujen jälkeen. Mikähän ihme tässä mättää?? Poikaystäväni on sen luontoinen ettei hänen kanssaan voi keskustella vakavasti. Hän ei osaa puhua asioista menemättä hämilleen ja suuttumatta. Olen pari kertaa yrittänyt udella yhteenmuutosta mutta hänen ilmeestään ja puhumattomuudestaan olen päätellyt ettei miestä kiinnosta. Hän on tyytyväinen omassa asunnossaan jossa vierailen päivittäin.
Ongelma on se että kannattaako minun oikeasti tehdä tästä jotain johtopäätöksiä, vai pitäisikö minun olla vain tyytyväinen muuten ihan hyvään suhteeseen? Aiheutanko vain tuskaa itselleni vertailemalla suhdettamme kavereitteni suhteisiin? Vai voinko vain todeta ettei poikaystäväni oikeasti rakasta minua, eikä hän halua viettää elämäänsä kanssani?
Tiedän että tämä saattaa kuulostaa typerältä ja pikkutytön valitukselta. En vain oikeasti ymmärrä miksi kaikkien tuttujeni suhteet ovat edenneet niin vaivattomasti mutta omani ei.
Ongelma on se että kannattaako minun oikeasti tehdä tästä jotain johtopäätöksiä, vai pitäisikö minun olla vain tyytyväinen muuten ihan hyvään suhteeseen? Aiheutanko vain tuskaa itselleni vertailemalla suhdettamme kavereitteni suhteisiin? Vai voinko vain todeta ettei poikaystäväni oikeasti rakasta minua, eikä hän halua viettää elämäänsä kanssani?
Tiedän että tämä saattaa kuulostaa typerältä ja pikkutytön valitukselta. En vain oikeasti ymmärrä miksi kaikkien tuttujeni suhteet ovat edenneet niin vaivattomasti mutta omani ei.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Niinpä niin. Niinhän se on, ettei parisuhteen suuria päätöksiä saisi tehdä "kun muutkin" tai "kun kaikki kyselee". Eikä omaa suhdetta pidä verrata muihin eikä omaa kumppania kavereiden kumppaneihin, koska jokainen suhde on omanlaisensa.
MUTTA. Kun tässä maailmassa kun elää muitakin kuin minä ja minun kumppanini tai sinä ja sinun kumppanisi, niin eihän tuolta voi välttyä. Niin että älä turhaan ajatuksenjuoksuasi häpeile, vaikka se typerä onkin - meitä typeriä on maailma täynnä!
Minä päätin aikanaan itse - lähes viiden vuoden seurustelun jälkeen - että minä muutan miehen luo. Hän olisi halutessaan voinut kieltää minua, mutta alistui kohtaloonsa =) Ja nyt on yhdessä asuttu jo vuosia, ja mies on tyytyväinen ratkaisuun. Itse hän tuskin olisi saanut sitä aikaan vieläkään.
"Aiheutanko vain tuskaa itselleni vertailemalla suhdettamme kavereitteni suhteisiin?"
- Kyllä.
"Vai voinko vain todeta ettei poikaystäväni oikeasti rakasta minua, eikä hän halua viettää elämäänsä kanssani?"
- Et.
Se, mitä asiasi kanssa teet, riippuu vain ja ainoastaan sinusta. Mutta yritä olla kiinnittämättä liikaa huomiota ystäviesi elämään, vaikka ei vertailu väärin ole. Yritä myös löytää omasta miehestäsi/suhteestasi asioita, joita muilta puuttuu, niin sinun on helpompi päästä asiasta yli. Lapsellisista neuvoista ehkä lapsellisin, mutta nyt kun kaikki kaverini pukkaavat vauvaa maailmaan, niin minä hoen itselleni että meidän suhde on vauvaton mutta tasapainoisin ja vakain :D
Yksi vaihtoehto poikaystävän käytökselle on oman rauhan ja itsemääräämisoikeuden menettämisen pelko. Me naiset olemme siitä omituisia olentoja, että rupeamme heti puuhaamaan pesää mieleiseksemme. Ehkä kaverisi pelkää, että jos muutat hänen luokseen, niin hänen oikeutensa olla isäntä talossaan on vaakalaudalla. Luonnollisesti yhdessäasuminen vaatii jonkin verran mukautumista, kun molemmat yleensä tuovat huusholliin tavaroitaan ja tapojaan. Mutta eipä aikaakaan, niin moni avovaimo alkaa järjestellä miehen tavaroita varastoon, kun eivät sovi tyyliin. Ja anopin pojalleen valitsemat verhot ovat aivan kammottavat, neidon omat marimekko-kuvioiset käyvät paljon paremmin... Puhumattakaan nyt miehen vaatekaapista, joka ei ole järjestyksessä eikä sen sisältökään ole kovin tyylikästä, mars vaateostoksille. Vielä enemmän hän joutuisi kenties mielestään antamaan periksi, jos muuttaisitte yhdessä johonkin, joka ei olisi valmiiksi kummankaan koti vaan teidän yhteinen.
Niin ja se siivous! Kuinka moni avo- tai aviovaimo itkee täällä, ettei mies siivoa silloin/niin paljon kuin pitäisi.
Mietipä tällaisia tai muita ihan järjellisiä juttuja. Mitä itse haluat yhteenmuuttamiselta muuta kuin olla tasoissa kaveripariskuntiesi kanssa? Kuinka paljon olisit "perinteinen nainen" ja aikoisit päsmäröidä kultaasi, kunhan saat laukkusi maahan laskettua? Ehkei kyse ole rakkaudesta tai sen puutteesta vaan ihan jostain arkisemmasta.
Oletko ajatellut, kuinka mukavaa poikaystävästäsi on, että hän on ikäänkuin herra talossa ja sinä vierailet hänen luonaan. Teepä lakko tai ainakin vaadi tasa-arvoisuutta. Poikaystäväsi on vastaavasti käytävä sinulla yhtä paljon kuin sinä käyt hänellä.
Tuloksena on tasa-arvoisempi suhde, ja poikaystäväsikin saattaisi oivaltaa mitä hyötyä on yhdessäasumisesta. (Nythän hän pääsee helpolla antaessaan sinun reissata kotienne välillä.) Suosittelen kokeilemaan...
Haluatko sinä muuttaa yhteen poikaystäväsi kanssa? Älä nyt vertaa muihin ja ajattele, että pitäisi muuttaa yhteen, kun muutkin ovat muuttaneet ja suhteen pitäisi edetä samalla tavalla, kyse on vaan teistä. Ei se ole hyvä syy tehdä päätöksiä, että ”mä haluan kanssa, kun muutkin”. Mutta jos löytyy muita syitä ja todella haluat muuttaa yhteen niin sitten...
Miehet ovat hitaammin lämpiävää sorttia. Ja miehet kypsyy hitaammin, ehkä mies tuntee itsensä vielä liian nuoreksi sitoutumaan vakavasti. Onko hänellä aiemmin ollut vakavia suhteita? Toisaalta jotkut tuon ikäiset menevät jo naimisiin. On toisaalta hyvä, että mies ottaa yhteenmuuton vakavasti ja harkitsee sitä tarkkaan. Monet muuttaa liian hätäisesti yhteen ja takana voi olla jo useampi avoliitto. Mutta… kyllä tuossa vaiheessa pitäisi jo asiasta ainakin keskustella ja alkaa vakavasti harkitsemaan yhteen muuttoa. Miten jatkossakaan pystytte keskustelemaan tärkeistä asioista?
Monelle miehelle varmaan sopii tuollainen järjestely paremmin. Käyt joka päivä hänen luonaan, mutta et jää asumaan… Ja hän saa näin suhteen hyvät puolet, mutta ei ehkä niitä huonoja (nalkutusta siivoomisesta yms.) Joku tuossa ehdottikin, että mitä jos välillä mies kävisi sinun luonasi?
ei 2 vuotta oo aika eikä mikään,ei kannata kiireellä pilata ja mikä syy se semmonen on et kaikki kaveritkin...
olisi, että mieti kumpi painaa vaakakupissa enemmän. Se, että rakastat poikaystävääsi niin paljon, että haluat pistäää hynttyyt yhteen se takia? vai se, että muutkin ovat muuttaneet yhteen lyhyemmän seurustelun jälkeen?
odotapa muutama vuosi ja katso kuinka moni niistä nyt yhdessä asuvista on enää yhdessä olemoisinkaan. omassa tuttavapiirissä luku voisi olla noin yksi viidestä.
Neuvoja olet jo näemmä saanut, ja hyviä sellaisia onkin. Voin sanoa, että vertailu on huono tie: seuraavaksi kuvioihin tulevat naimisiinmeno ja muksut. Minulla on täsmälleen samoja tuntemuksia kuin sinulla (ettei homma oikein etene), mutta naimisiinmenon suhteen. Todella moni ystävistäni on mennyt naimisiin ja muutamalla on jopa lapsia. Ja minä ja äijä porskutamme kiltisti kaksiossamme kihloissa (yhdessä lähemmäs kuusi vuotta). Muut kummeksuvat meitä, olemme olleet kuulema jo iät ja ajat yhdessä "saamatta mitään aikaiseksi". Mutta mutta... Myös osa kavereista on jo eronnutkin, osalla huoltajuuskiistoja. Joten ei hoppu hyvää tee! Asiat etenevät sillä painolla kuin niiden tuleekin edetä. Olemme myös molemmat tyytyväisiä tämän hetkiseen tilanteeseen, joten mikäpä tässä rakastaessa? =)
Asutte kuitenkin yhdessä ja olette jopa päättäneet mennä naimisiin, kihloissa kun olette. Itse vain veikkaan että tämän miehen kanssa joutuisin odottamaan vuosia, ellen jopa kymmeniä että pääsisin naimisiin... On se hassua kuinka naiset niin kaipaavat parisuhdetta ja avioliittoa, kun taas miehet tuntuvat juoksevan karkuun aina kun joku sattuu kysymään "milloinkas te vaihdatte sormuksia".