Tapasin baarissa miehen, jolle menin juttelemaan ja kysyin onko hän vapaa. Hän sanoi olevansa ja ilta meni tosi kivasti ja päädyin hänen asunnolleen. Seuraavana päivänä hän antoi puhelinnumeronsa ja pian myös asunnon avaimensa. Kaikki oli hänen mielestään ok koko ajan.. noin 3 viikkoa..Sitten menin sanomaan hänelle, että olen ihan rakastunut ja ihastunut häneen, jonka jälkeen enää vietimme yhden tosi mukavan viikonlopun ja sen jälkeen maanantai-iltana hän ei tullut normaalisti töistä kotiinsa, jossa odotin, tuli vasta yöllä ja sanoi, että on miettinyt koko päivän.. sanoin että kerro vain.. ja hän sanoi, että ei pysty jatkamaan.. olemme menneet liian nopeasti ja että hänellä on niin paljon ajatukset muualla esim. ex-naisessaan, josta oli juuri eronnut tavatessamme.. lupasi kyllä että voimme olla ystäviä. Seuraavana päivänä keräsin tavarani asunnostaan kun hän ei ollut kotonaan ja
poistuin. Hänestä ei ole kuulunut sen jälkeen puoleentoista viikkoon mitään.. tänään tekstailin miten hän voi onko kaikki hyvin ja kerroin omia kuulumisiani, niin hän vastasi kahdella kirjaimella: ok.
Mikä hänen tuli, luulin, että kaikki oli hienosti ja olin tosi ihastunut, en oikein ymmärrä.. eikö hän halua sitten enää olla edes ystäväni?
poistuin. Hänestä ei ole kuulunut sen jälkeen puoleentoista viikkoon mitään.. tänään tekstailin miten hän voi onko kaikki hyvin ja kerroin omia kuulumisiani, niin hän vastasi kahdella kirjaimella: ok.
Mikä hänen tuli, luulin, että kaikki oli hienosti ja olin tosi ihastunut, en oikein ymmärrä.. eikö hän halua sitten enää olla edes ystäväni?
Vastaukset 5
Vanhimmat
että olit laastari. On luultavasti palannut exänsä luokse.
Hän on luultavasti niiä ihmisiä jotka eivät hetkeäkään osaa olla yksin. Ero exästä, sulle heti asunnon avaimet ja varmaan taas joko ex tai joku muu kierrossa. Valitettavasti.
Tunnustaa hieman siltä, että se jätkä olisi ollut hirveän läheisriippuvainen, koska antoi sinulle heti alkuun jo avaimet kotiinsa. Itse en todellakaan antaisi naiselle avaimia kotiini ennen kuin ollaan tutustuttu suht' hyvin eli täytyy olla tietoinen siitä, että henkisen puolen lisäksi myös intiimisuhdekin toimii.
Tapaukseesi voi antaa vielä lisäpotkua se, että jos hän kerta oli eronnut vastikään entisestään ja sinä paukautit heti kolmen viikon kuluttua sanomaan aivan yllättäen rakastavasi häntä. Tämä saattoi tehdä hänen olonsa liian tukalaksi ja tällöin entiset tunteet heräsivät pintaan, kun ei ollut vielä täysin päässyt irti exästään henkisellä puolella. Eli toisaalta sinun olisi pitänyt osata lukea häntä hieman paremmin ja antaa hänelle vähän enemmän aikaa sekä tilaa sulatella uutta suhdetta.
Olisit vähitellen tuonut ilmi rakkaudentunteitasi häntä kohtaan, koska hän olisi kyllä sen huomannut tai muuten äijä on urpo. Meitä miehiäkin on moneen lähtöön kuten naisia. Itse en kuulu samaan ryhmään tämän miehesi kanssa, koska osaan käsitellä tunteeni henkisellä puolella ja päästää irti menneestä, vaikka hirveän kauan aikaa ei olisikaan erosta. Siirtyminen tutustumisesta rakkausasteelle tietysti edellyttää, että tämä uusi on sellainen jonka kanssa on hyvä olla. Tapanani on kuitenkin olla naiselle avoin ja kertoa hyvissä ajoin syy mistä johtuu, jos mielestäni suhdetta ei kannattaisi jatkaa.
Elikkä mokasin, hölösuuni takia.. typerää.. kun olen itse ollut vain pitkäaikaisissa suhteissa.. ja en tiedä miksi olin niin hullaantunut häneen.. ja ajattelin, että kun ei olla enää mitään teinejä voidaan sanoa suoraan että tällainen tunne tuli.. Voi v..
Sä olit varmaankin liian innokas, takertuvainen ja yritit liikaa. Taisit myös "antaa" heti ekana iltana sen baarireissun jälkeen? Kaipa sä olit hetken aikaa laastari miehen haavalle.
Ehkä sun kannattaa vaan unohtaa, kun mies ei näytä kovin innostuneelta sun olemassaolosta.
Niin yritän nyt tehdä..