anoppi

sulkee tv:n heti, jos lähden sen äärestä jonnekin, vaikka lapsten asioita hoitamaan. onko ilkeyttä
6659
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ilkeä vaan fiksu kun sammuttaa telkun. Jätätkö teeveen aina auki kun poistut kotoasi. Kauheaa sähkön kulutusta.

Äänestä
  • tuollainen anoppi niin olisi säästynyt omakotitalo, jonka tuli tuhosi kun teevee jäi auki.

    Äänestä

Nykyajan levottomilla ihmisillä on tarve pitää alinomaista hälinää ja möykkää ympärillään. Normaali ihminen avaa tv:n vain silloin, kun aikoo katsoa siitä jotain erityistä.

Äänestä

Kenen kodissa tämä tapahtuu?

Jos anoppi tekee tätä omassa kodissaan, niin asia on OK. Jos kyse on muutamaksi minuutiksi sulkemisesta, niin sähkön säästämisen kannalta asiassa ei ole järkeä. Jos taas pitempiaikaisesta sulkemisesta, niin tietenkin se on viisasta. Toinen kysymys sitten on se, että onko tosiaankaan hyväksi kenellekään pitää toosaa jatkuvasti auki.

Mutta jos tätä tapahtuu miniän kodissa, niin tilanne on toinen. Anoppi ylittää sopivaisuuden rajat, jos hän toisen kodissa alkaa säätää asioita. Vaikka kyse olisikin hyvästä asiasta kuten esim sähkön säästämisestä.

Mielestäni mielipiteensä voi aina sanoa. Eli anoppi voi kyllä sanoa (huom vain kerran) esim. että hänen mielestään on huono asia, että televisio on kaiken aikaa auki. Ja perustelut myös esim turha sähkön kulutus, taukoamaton häly ym. Perhe sitten tekee niinkuin tekee. Neutraalisti sanottu viisas mielipide saattaa hyvinkin poikia toivottua tulosta.

Itse olen kokenut saman ärtymyksen, kun anoppi kodissani on sammutellut mielestään tarpeettomia valoja.

Äänestä
  • Ihan tiedoksi: Tsekkaas anopin lapsuudesta ja nuoruudesta, mitä hänelle on opetettu sähkönkulutuksesta. Jos anoppisi oli lapsi esim. 50-luvulla, niin kotona ja koulussa opetettiin säästämään sähköä. Jokaisen sähkönappulan vieressä oli pieni tarra, jossa muistutettiin: "Säästä sähköä."

    Oppi on saattanut mennä perille. Niin kaikenikäisille menee. Jokainen meistä on myös aikakautensa lapsi. Siis MYÖS.

    Äänestä

  • nappulasta kiinni? kirjoitti:

    Ihan tiedoksi: Tsekkaas anopin lapsuudesta ja nuoruudesta, mitä hänelle on opetettu sähkönkulutuksesta. Jos anoppisi oli lapsi esim. 50-luvulla, niin kotona ja koulussa opetettiin säästämään sähköä. Jokaisen sähkönappulan vieressä oli pieni tarra, jossa muistutettiin: "Säästä sähköä."

    Oppi on saattanut mennä perille. Niin kaikenikäisille menee. Jokainen meistä on myös aikakautensa lapsi. Siis MYÖS.

    Siis minä itse olen ollut lapsi 50 luvulla, joten säästäminen on tuttua ja koen sen tärkeäksi. Ollaan anopin kanssa kutakuinkin samaa mieltä tästä sähköasiasta.

    SILTI minua sieppaa, jos hän mun huushollissa napsuttelee valoja pois.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


säästää sähköä kirjoitti:

sulkee tv:n heti, jos lähden sen äärestä jonnekin, vaikka lapsten asioita hoitamaan. onko ilkeyttä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu