Milloin liian myöhäistä?

Minä taas sanoisin, että jos ei 35-vuotiaana ole löytänyt ketään niin ei sitä koskaan ketään löydäkään. Lapsellista kuvitellakaan että enää sen jälkeen yhtäkkiä jostakin putkahtaisi joku. Realisti pitää kuitenkin olla.

-BV- kirjoitti:

Minä taas sanoisin, että jos ei 35-vuotiaana ole löytänyt ketään niin ei sitä koskaan ketään löydäkään. Lapsellista kuvitellakaan että enää sen jälkeen yhtäkkiä jostakin putkahtaisi joku. Realisti pitää kuitenkin olla.

Se olis sitten lapsellinen ja oikein onnellinen emäntä tämä kertomani esimerkki :D Pahemminkin olisi voinut käydä.

Mutta jos omalle kohdalleni mietin, niin voisin kuvitella, ettää varmaan alkaisin toivon menettää kun ikä alkaisi kolmosella.

-BV- kirjoitti:

Minä taas sanoisin, että jos ei 35-vuotiaana ole löytänyt ketään niin ei sitä koskaan ketään löydäkään. Lapsellista kuvitellakaan että enää sen jälkeen yhtäkkiä jostakin putkahtaisi joku. Realisti pitää kuitenkin olla.

Voihan sitä tietysti heittää hanskat tiskiin milloin vaan. Itse luovutin n. 25 vuotiaana, ja keskityin kaikkeen mukavaan. Sitten nelikymppisenä 'se tapahtui' ja kimpassa ollaan ja aiotaan.

-BV- kirjoitti:

Minä taas sanoisin, että jos ei 35-vuotiaana ole löytänyt ketään niin ei sitä koskaan ketään löydäkään. Lapsellista kuvitellakaan että enää sen jälkeen yhtäkkiä jostakin putkahtaisi joku. Realisti pitää kuitenkin olla.

Yleisestikö asiaa pähkäilet, vai alatko itse lähestymään tuota ikää, etkä ole vieläkään ketään löytänyt?

43 v kirjoitti:

Voihan sitä tietysti heittää hanskat tiskiin milloin vaan. Itse luovutin n. 25 vuotiaana, ja keskityin kaikkeen mukavaan. Sitten nelikymppisenä 'se tapahtui' ja kimpassa ollaan ja aiotaan.

No onneksi olkoon vain! Kuitenkin, minulle ei noin tule koskaan tapahtumaan, se on ihan 100% jääkylmä totuus.

-BV- kirjoitti:

Minä taas sanoisin, että jos ei 35-vuotiaana ole löytänyt ketään niin ei sitä koskaan ketään löydäkään. Lapsellista kuvitellakaan että enää sen jälkeen yhtäkkiä jostakin putkahtaisi joku. Realisti pitää kuitenkin olla.

löydettiin toisemme.että näin.

ja vasta tänä vuonna kirjoitti:

löydettiin toisemme.että näin.

Onnea sinullekin! Kuitenkin, minulle ei noin tule koskaan tapahtumaan. Se on vuosien varrella käynyt harvinaisen selväksi. Minä olen todella allerginen kaikille "Noin minäkin ajattelin mutta sitten tapasin mieheni/vaimoni ja nyt olemme niin onnellisia"-jutuille koska minä tiedän sen 100% varmuudella että minulle ei moista onnea ole olemassakaan.

Tiedän paljon ihmisiä jotka ovat löytäneet ensimmäisen rakkautensa vasta alle 40-v, tai toisen rakkautensa alle 40-v tai jopa 50-v! lähimmät esimerkit ovat äiti, täti ja kaksi kaveria. Kaveri löysi uuden miehen puolessa vuodessa 38-v ja sai äskein ensimmäisen lapsensa 39-v! Toinen kaveri löysi ensimmäisen miehensä vasta 40-v, sai sen jälkeen vielä kaksi lasta. Kun luin ap kirjoittajan tekstin niin ajatteline ttä herranjesta miten negatiivinen sävy, huomasin sitten että just noin minäkin ajattelen, eli siinä on kyllä suurin syy miksi minä olen sinkku ja kaverit löysivät onnensa! Realismi ei ole sama kuin negatiivisuutta. Eli itse aion ainakin olla avoimempi uusille asioille. Jos ei odota yhtään mitään elemästä niin ei voi myöskään koskaan saavuttaa jotain!Jos odottaa, eikä saakaan mitään niin tulee korkeintaan pettyneeksi. Parempi rakastua ja erota, kuin ettei olisi koskaan kokenut rakkautta! Eli siitä vaan-kaikki on mahdollista jos mieli on avoin ja katsot positiivisesti tulevaisuuteen. Koskaan ei ole liian myöhään!!!

Koira kirjoitti:

Tiedän paljon ihmisiä jotka ovat löytäneet ensimmäisen rakkautensa vasta alle 40-v, tai toisen rakkautensa alle 40-v tai jopa 50-v! lähimmät esimerkit ovat äiti, täti ja kaksi kaveria. Kaveri löysi uuden miehen puolessa vuodessa 38-v ja sai äskein ensimmäisen lapsensa 39-v! Toinen kaveri löysi ensimmäisen miehensä vasta 40-v, sai sen jälkeen vielä kaksi lasta. Kun luin ap kirjoittajan tekstin niin ajatteline ttä herranjesta miten negatiivinen sävy, huomasin sitten että just noin minäkin ajattelen, eli siinä on kyllä suurin syy miksi minä olen sinkku ja kaverit löysivät onnensa! Realismi ei ole sama kuin negatiivisuutta. Eli itse aion ainakin olla avoimempi uusille asioille. Jos ei odota yhtään mitään elemästä niin ei voi myöskään koskaan saavuttaa jotain!Jos odottaa, eikä saakaan mitään niin tulee korkeintaan pettyneeksi. Parempi rakastua ja erota, kuin ettei olisi koskaan kokenut rakkautta! Eli siitä vaan-kaikki on mahdollista jos mieli on avoin ja katsot positiivisesti tulevaisuuteen. Koskaan ei ole liian myöhään!!!

En minä aina ole ollut negatiivinen. Nuorempana olin hyvinkin positiivinen ja optimistinen.Kuitenkin, vuosien mittaan ja pettymys pettymyksen jälkeen on käynyt harvinaisen selväksi että minua ei ole mihinkään suhteeseen tarkoitettu. Nuo jutut, että "itse tapasin mieheni/vaimoni 35-vuotiaana" saavat minut vaan entistä kurjemmalle tuulelle sillä tiedän että moista ihmettäei minulle ole tiedossa.

Olen siis luovuttanut pelin. En ainoastaan sanojen myötä vaan myös tekojen myötä. Olen parin vuoden ajan tutustunut maksullisiin naisiin ja harrastanut heidän kanssaan seksiä, suojattua tietenkin, ja vaikka aluksi he olivatkin jonkinlainen oikean suhteen sijainen niin jotenkin olen heihin jäänyt koukkuun nimittäin jotkut heistä ovat niin sydämellisiä ja mukavia ihmisiä.

Kuitenkin, siinä vaiheessa kun mies alkaa käydä maksullisissa niin hän ei itsekään usko että hänellä mitään suhdetta koskaan tulisi olemaan. Muunlaisia naiskontakteja minulla ei loppuelämäni aikana tule olemaankaan mutta parempi sekin kuin ei mitään. Itse asiassa parempi kuin jos olisi jonkun oman ikäisen naisen kanssa huonossa suhteessa.