TKK:lla luennon järjesti bioprosessitekniikan professori Matti Leisola. Hän halusi tarttua ajankohtaiseen aiheeseen, etenkin kun Palmenian tilaisuuteen kutsutuilla puhujilla oli jo lentoliput Suomeen. Leisola on aikaisemminkin esiintynyt darwinismia vastustavissa ja uskonnollisissa yhteyksissä.
”Evoluutioteoria selittää monia asioita, mutta ei kysymyksiä biologisten muotojen monimutkaisuudesta tai elämän alkuperästä ylipäätänsä. Tieteellisessä mielessä emme tiedä näiden synnystä oikein mitään”, Leisola sanoo.
Hänen mukaansa älykkään suunnittelun liittäminen kreationismiin on virheellistä. Se leimaa perusteetta koko teorian. Älykkään suunnittelun teoria on Leisolan mukaan teologisesti sitoutumaton. Se tutkii menetelmiä, joilla voi selvittää, mitkä ilmiöt ovat syntyneet luonnollisesti ja mitkä on suunniteltu. Se ei kerro mitään itse suunnittelijasta.
Leisola pitää erittäin outona, että opiskelijat vastustavat yliopiston tieteellisen vapauden piiriin kuuluvan luentosarjan järjestämistä.
”Kun keskustelu tapetaan suuristakin kysymyksistä, silloin meidän yliopistolaitoksemme alkaa olla kuoleman tiellä”, hän sanoo.
”Tunnen satoja luonnontieteilijöitä, jotka pistävät ison kysymysmerkin darwinismin yhteyteen. Monet eivät vain uskalla tunnustaa sitä julkisesti. Suunnitteluteorian kiivaimmat vastustajat eivät ole yleensä perehtyneet kunnolla aiheeseen ja harvemmin vaivautuvat tulemaan paikalle.”
http://www.ylioppilaslehti.fi/2004/10/29/jumala-vai-avaruusoliot-evoluutioon-takana/

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.