hei kaikki

Olin parikymmentä vuotta ex-miehen kanssa,sitten se lähti toisen naisen matkaan,jätti aika tyhjän päälle.Rimpuilua taloudellisesti ja henkisesti(käyttäytyivät tosi veemäisesti yhdessä minua kohta).Selvisin siitä.Yksinoloa,joitain "suhteita",kunnes tapasin miehen,jota kohtaan tunne oli oikea puoleltani.Seurusteltiin pitemmän aikaa.Mies petti,jätin,oltiin puoli vuotta erossa.Halusi kovasti takaisin.Alettiin "alusta",juuri kun uskaltauduin taas luottamaan,häipyi.
Miten löydän vielä uskoa johonkin hyvään?
Työpaikkakin taitaa mennä "tässä sivussa".Mistä enää löytyy voimavaroja?
3791
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

osaa sen paremmin sanoa, mutta toivottavasti sulla on sellaisia ystäviä tai muita läheisiä, jotka tukevat kaikin tavoin tarvittaessa, siis henkisesti ja taloudellisesti ja muutenkin jos on tarvetta.

Ei ole mikään ihmekään, että työnteko ja kaikki muukin kärsii silloin, kun on paljon vastoinkäymisiä eikä se varmaan ole tehokasta työntekoa muutenkaan silloin, kun ajatukset kumminkin harhailee ties missä ja kaikki asiat tuntuu painavan päälle.

Mutta sun täytyisi keksiä jotain sellaista elämääsi, joka sua kiinnostaisi niin paljon, että saisit edes suurimmaksi osaksi ajasta ajatukset siirrettyä pois kaikista huonoista asioista. En tiedä, mitä se voisi olla; ehkä joku uusi harrastus, lemmikki, onko sulla lapsia?, joku matkakin voisi piristää. Ei sen tarvi olla mihinkään kauas edes, mutta vaikka joku rentouttava viikonloppu ystävän kanssa jossain kylpylässä tai vastaavassa :)

Toivottavasti nyt keksisit jonkun iloisen asian, jonka avulla pääsisit taas voiton puolelle.

Äänestä

20 vuotta on jo älyttömän pitkä aika olla yhdessä nykaikana. Ehkäpä mies tunsi olevansa ansassa, vankina? Halusi vähän vielä nauttia elämästään ja tavata muitakin. Sama juttu niiden muiden miesten kanssa. Se on elämää, sitä sattuu. Miehet on miehiä ja kyllä sitä hyvää elämässä ilman miehiäkin on vai?

Äänestä
  • tohon olen törmännyt naisen kohdalla, kuinka ollakaan. halutaan, toivotaan ja kuitenkaan ei haluta luopua omien sanojensa mukaan "tyhmästä" elämästään. onnellisuutta kaivataan ja mitään ei olla valmiita tekemään sen saavuttamiseksi. kuinka sokea ihminen voi oikeasti olla??

    tulkoon se päivä jolloin kaikki saamme katua tekemiämme valintoja, miksen valinnut toisin, tai tehnyt niin ja näin.

    lykkyä tykö kaikille, elämä ei oo helppoa varsinkaan vakuuttavien kusettajien ympäröimänä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


tyhmä? kirjoitti:

Olin parikymmentä vuotta ex-miehen kanssa,sitten se lähti toisen naisen matkaan,jätti aika tyhjän päälle.Rimpuilua taloudellisesti ja henkisesti(käyttäytyivät tosi veemäisesti yhdessä minua kohta).Selvisin siitä.Yksinoloa,joitain "suhteita",kunnes tapasin miehen,jota kohtaan tunne oli oikea puoleltani.Seurusteltiin pitemmän aikaa.Mies petti,jätin,oltiin puoli vuotta erossa.Halusi kovasti takaisin.Alettiin "alusta",juuri kun uskaltauduin taas luottamaan,häipyi.
Miten löydän vielä uskoa johonkin hyvään?
Työpaikkakin taitaa mennä "tässä sivussa".Mistä enää löytyy voimavaroja?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu