Miehet, kommentoikaa

hajoittaa paikkoja, mutta ei ole koskaan lähes 10 vuoden aikana kuitenkaan käynyt fyysisesti käsiksi.

Miehet, vastatkaa, onko tämä teidän mielestänne oikeutettua vihan purkua..?? Olen pakannut kaikki hlökohtaiset rikkimenevät esineet kellariin viimeisten kahden vuoden aikana, kun mieheni purkaa aggression tavaroihin kuten mikroon, tietokoneeseen, naulakkoon, tauluihin seinällä jne. Tällä hetkellä meillä ei ole muita esineitä koristeena kuin meidän yhteiset matkoilta tuomamme hankinnat ja hänen omat esineet..

Kesällä meidän kotirauhamme säilyi ja toivoin hänen todellakin päässeen jo pahimman yli, mutta taas tuli takapakkia.

Onko teidän mielestänne oikeutettua rikkoa kodissanne tavaroita ja perustella sitä sillä, että johonkin se viha on purettava? Ja yleensä syy on minun, koska olen siivonnut tavarat johonkin sellaiseen paikkaan (esim. hänen omaan vaatekaappiin tai työpöydän laatikostoon) , josta niitä ei millään löydä.

Koen tilanteen nykyään jo henkiseksi väkivallaksi ja olen yrittänyt saada häntä puhumaan asiantuntijalle näistä ongelmista, koska en enää jaksa. Jos kerron, että en oikeasti enää jaksa jos tätä vielä jatkuu, niin hän ottaa sen uhkailuna ja toteaa, että sen kuin lähdet.

Sitten taas toisena hetkenä hän sanoo, että ei jaksa elää ilman minua ja sanoo, että varmasti kuolisi, jos jäisi yksin.

Olen itse jutellut jo ammatti-ihmisen kanssa tästä, mutta haluaisin kuulla vielä miespuolisten kommentteja ja ajatuksia mistä nuo vihan purkaukset johtuvat ja mikä niihin voisi auttaa.
6958
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tapahtuuko tämä tavaroiden rikkominen yleensä teidän riidan aikana tai sen jälkeen, vai saako se noita rikkomis kohtauksiaan ihan muuten "stressin ja vihan purku kohteina"? Kuinka usein tätä tapahtuu?

Äänestä
  • Tavaroiden rikkominen tapahtuu yleensä ihan vain aggression purkamisena, hyvin harvoin riidan jälkeen, sen aikana ei koskaan.
    Näitä kohtauksia sattuu n. kerran viikossa. Silloin kun on enemmään stressiä niin jopa pari kertaa viikossa ja kun oltiin kesälomalla, niin taisipa vain kerran tulla tällainen välikohtaus.

    Äänestä

Luonnekysymyshän se paljolti on. Usein peritty ominaisuus tai kotona opittu malli.
Kyllä kuvaamasi käytös menee niin överiksi, että sinun kannattaa ottaa hatkat. Kun miehelläsi ei ole itsehillintää lainkaan, voi hän tehdä mitä tahansa.

Äänestä

Onhan tuo epänormaalia ja vaarallistakin käyttäytymistä. Minuna miehelläni oli hoitamaton kilpparin vajaatoiminta kun käyttäytyi noin. Heitteli tavaroita ja raivostui pikkujutuista. Tosin lihoi ja oli epänormaalin väsynyt myös. Nyt kun on lääkitys, niin ei tavarat enää lentele ilmassa.

Niin, että voisikohan jotain fyysistä tekijää olla taustalla? Käsittääkseni heittelevät sokerit voivat myös saada aikaan epänormaalia käytöstä.

Äänestä
  • Ihan hyvä pointti tämä.. Enpä tullut ajatelleeksikaan, että voisi tosiaan johtua fyysisitä syistä. Kilpirauhasen vajaatoimintaan yleensä liittyy lihoaminen ja väsymys, mutta niitä en ole havainnut kylläkään hänellä..
    Sen sijaan tuo verensokerin heitteleminen voisi kuulostaa ennemminkin mahdolliselta, koska hän on niitä ihmisiä, jotka ovat todella huonolla tuulella lähes joka aamu ennen kuin syövät aamiasta. Sama toistuu myös jos lounas/päivällinen venyy.. Ja silloin nuo raivaritkin tulevat helpommin.

    Äänestä

Ei tuollainen käytös mielestäni ole hyväksyttävää. Sinä päätät mitä sinun suhteessa voi tehdä, jos ei muutos ole mahdollinen niin sinun on erottava, muutoin jatkat samaan malliin.
Ei niitä vihan purkauksia voi tietää, ainahan niihin selitys löytyy mutta vastuu käytöksestä on jokaisella itsellään.
Minun vaimo heittelee minun tavaroita, puhelimia, cd-levyjä, kengillä- joskus kohti joskus ohi. Minä eroan koska tyyli vain pahenee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mieheni rikkoo tavaroita ja kirjoitti:

hajoittaa paikkoja, mutta ei ole koskaan lähes 10 vuoden aikana kuitenkaan käynyt fyysisesti käsiksi.

Miehet, vastatkaa, onko tämä teidän mielestänne oikeutettua vihan purkua..?? Olen pakannut kaikki hlökohtaiset rikkimenevät esineet kellariin viimeisten kahden vuoden aikana, kun mieheni purkaa aggression tavaroihin kuten mikroon, tietokoneeseen, naulakkoon, tauluihin seinällä jne. Tällä hetkellä meillä ei ole muita esineitä koristeena kuin meidän yhteiset matkoilta tuomamme hankinnat ja hänen omat esineet..

Kesällä meidän kotirauhamme säilyi ja toivoin hänen todellakin päässeen jo pahimman yli, mutta taas tuli takapakkia.

Onko teidän mielestänne oikeutettua rikkoa kodissanne tavaroita ja perustella sitä sillä, että johonkin se viha on purettava? Ja yleensä syy on minun, koska olen siivonnut tavarat johonkin sellaiseen paikkaan (esim. hänen omaan vaatekaappiin tai työpöydän laatikostoon) , josta niitä ei millään löydä.

Koen tilanteen nykyään jo henkiseksi väkivallaksi ja olen yrittänyt saada häntä puhumaan asiantuntijalle näistä ongelmista, koska en enää jaksa. Jos kerron, että en oikeasti enää jaksa jos tätä vielä jatkuu, niin hän ottaa sen uhkailuna ja toteaa, että sen kuin lähdet.

Sitten taas toisena hetkenä hän sanoo, että ei jaksa elää ilman minua ja sanoo, että varmasti kuolisi, jos jäisi yksin.

Olen itse jutellut jo ammatti-ihmisen kanssa tästä, mutta haluaisin kuulla vielä miespuolisten kommentteja ja ajatuksia mistä nuo vihan purkaukset johtuvat ja mikä niihin voisi auttaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu