älä pyydä

Mieheni pahoinpiteli minut raskausaikana humalapäissään. Suuttui, kun olin mennyt toiseen huoneeseen nukkumaan - en vain sietänyt tupakan ja vanhan viinan löyhkää raskausaikana. Lapsen synnyttyä samainen mies alkoi juosta kapakoissa. Joka armas viikonloppu ja joskus reissut venyivät viikon mittaisiksi. Periaatteessa hoiti työnsä kuitenkin kunnolla. Kotoakin olisi seksiä saanut, mutta ei kiinnostanut juuri synnyttänyt vaimo, vaikka ei ollut edes kyse siitä, että olis mitat muuttuneet. Kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen olin kevyempi kuin ennen raskautta. Juoksi vieraissa, minkä kerkesi.

Mies ei suostunut puhumaan, mikä vaivaa. Epätoivoissani menin pyytämään anopilta apua - että puhuisi pojalleen järkeä. Ei nyt niinkään huoraamisista vaan alkoholin käytöstä ja siihen liittyvästä väkivallasta. Miehelläni on sokeritauti eikä hän suostunut ymmärtämään, että jo sekin olisi syy juoda kohtuullisesti. Viina teki hänestä erittäin aggressiivisen.

No, se oli elämäni suurin virhe. Anoppi haukkui minut huoraksi, soitteli äidilleni ja haukkui minut huoraksi. Oli tietysti sitä mieltä, että hänen poikansa ei ole tehnyt mitään väärin ja minä en kuulemma ymmärrä elämän realiteetteja - tuollaista se oikea elämä kuulemma on. No, ajauduimme asumuseroon lapsen ollessa 7kk. Vieläkin anoppi soitteli perään ja nimitteli, mutta nyt vuoden päästä se on loppunut. Pärjään hienosti pienen tyttäreni kanssa kahdestaan. Olen palannut työelämään ja ympärillämme on paljon rakastavia ja huolehtivia ihmisiä. Uutta miestä tuskin koskaan uskallan edes ajatella. Niin karmea oli kokemukseni.

Minun kokemukseni perusteella haluaisin sanoa miniöille, että älkää ikinä pyytäkö anopilta apua. Ihan takuulla hän puukottaa selkään. Varmaankaan kaikki eivät ole sellaisia, mutta niitäkin on. Jos saisin tehdä asiat toisin, olisin vaan lähtenyt pyytämättä viimeisenä keinona anopilta apua. Varmaan siitäkin olisi seurannut huoritteluja ja haistatteluja, mutta silloin niiltä olisi ollut helpompi sulkea silmänsä. Nainen on todellakin toiselle naiselle susi - etenkin pojan äiti.
6680
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

voi tuollaisia syytöksiä uskoa,ellei ole konkreettista näyttöä. Onneksi sinulla on nyt hyvä olla kun pääsit eroon hakkaavasta miehestä. Hyvää syksynjatkoa sinulle :)))).

Äänestä
  • sen, mikä on totta - ei kannata yleistää! Tässä on nyt sorruttu siihen pahemman kerran.

    Olen itse pyytänyt apua anopiltani ja saanut sitä myös.

    Itse anoppina ymmärrän kyllä miniäni vaikeuksia, mutta koska hän on äiteineen alusta asti valitellut pojastani, en hänen kuultensa sano mitään pojalleni.

    Sanon sitten, kun nämä hänen vaimonsa ja anoppinsa eivät ole kuulemassa.

    En tiedä onko siitä (sanomisesta) mitään hyötyä.

    Ei äitiys tarkoita sitä, että tulee sokeaksi lastensa virheille. Vaikka sellaistakin voi tietysti tapahtua...

    Äänestä

  • uskoa pojastaan kirjoitti:

    sen, mikä on totta - ei kannata yleistää! Tässä on nyt sorruttu siihen pahemman kerran.

    Olen itse pyytänyt apua anopiltani ja saanut sitä myös.

    Itse anoppina ymmärrän kyllä miniäni vaikeuksia, mutta koska hän on äiteineen alusta asti valitellut pojastani, en hänen kuultensa sano mitään pojalleni.

    Sanon sitten, kun nämä hänen vaimonsa ja anoppinsa eivät ole kuulemassa.

    En tiedä onko siitä (sanomisesta) mitään hyötyä.

    Ei äitiys tarkoita sitä, että tulee sokeaksi lastensa virheille. Vaikka sellaistakin voi tietysti tapahtua...

    perheitä jossa anoppi ei halua kuulla poikansa virheistä eikä halua uskoa niitä. Älä itse yleistä.Kerro vain omasta kokemuksesta, mutta jätä toisten kirjoitukset rauhaan. Vaikutat muutenkin aika tekopyhältä ja käsket puhua asiasta toisten selän takana.Onpa hyvä neuvo

    Äänestä

  • on sellaisiakin kirjoitti:

    perheitä jossa anoppi ei halua kuulla poikansa virheistä eikä halua uskoa niitä. Älä itse yleistä.Kerro vain omasta kokemuksesta, mutta jätä toisten kirjoitukset rauhaan. Vaikutat muutenkin aika tekopyhältä ja käsket puhua asiasta toisten selän takana.Onpa hyvä neuvo

    varmaan sitten olen tekopyhä - sellaisiakin ihmisiä valitettavasti on...:)

    En kyllä tiedä mitä kehotin puhumaan selän takana - kysymys oli kahden kesken puhumisesta... Ja sitä paitsi oman lapseni ojentamisesta, jos sellaiseen on aihetta... En vaan haluaisi tehdä sitä toisten kuullen...

    Mutta ehkä on paras lopettaa tähän.:)

    Äänestä

  • niinpä niin kirjoitti:

    sanon vielä, että mulla oli kyllä tosi hyvä anoppi!

    Äänestä

siis varoituksena, että eivät pyydä anopin apua kun sinun miehesi kerran hakkasi sinut ja anoppisi haukkui päälle.
Juu, tuo oli varmaankin asiallinen ja tarpellinen neuvo. Kaikki anopithan tietysti puukottavat selkään kun apua pyydetään. Just.
Että tämmönen tapaus tälläkertaa. Voi laupias taivas teidän kansanne !

Äänestä

Kommentoi aloitusta

anopilta neuvoa! kirjoitti:

Mieheni pahoinpiteli minut raskausaikana humalapäissään. Suuttui, kun olin mennyt toiseen huoneeseen nukkumaan - en vain sietänyt tupakan ja vanhan viinan löyhkää raskausaikana. Lapsen synnyttyä samainen mies alkoi juosta kapakoissa. Joka armas viikonloppu ja joskus reissut venyivät viikon mittaisiksi. Periaatteessa hoiti työnsä kuitenkin kunnolla. Kotoakin olisi seksiä saanut, mutta ei kiinnostanut juuri synnyttänyt vaimo, vaikka ei ollut edes kyse siitä, että olis mitat muuttuneet. Kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen olin kevyempi kuin ennen raskautta. Juoksi vieraissa, minkä kerkesi.

Mies ei suostunut puhumaan, mikä vaivaa. Epätoivoissani menin pyytämään anopilta apua - että puhuisi pojalleen järkeä. Ei nyt niinkään huoraamisista vaan alkoholin käytöstä ja siihen liittyvästä väkivallasta. Miehelläni on sokeritauti eikä hän suostunut ymmärtämään, että jo sekin olisi syy juoda kohtuullisesti. Viina teki hänestä erittäin aggressiivisen.

No, se oli elämäni suurin virhe. Anoppi haukkui minut huoraksi, soitteli äidilleni ja haukkui minut huoraksi. Oli tietysti sitä mieltä, että hänen poikansa ei ole tehnyt mitään väärin ja minä en kuulemma ymmärrä elämän realiteetteja - tuollaista se oikea elämä kuulemma on. No, ajauduimme asumuseroon lapsen ollessa 7kk. Vieläkin anoppi soitteli perään ja nimitteli, mutta nyt vuoden päästä se on loppunut. Pärjään hienosti pienen tyttäreni kanssa kahdestaan. Olen palannut työelämään ja ympärillämme on paljon rakastavia ja huolehtivia ihmisiä. Uutta miestä tuskin koskaan uskallan edes ajatella. Niin karmea oli kokemukseni.

Minun kokemukseni perusteella haluaisin sanoa miniöille, että älkää ikinä pyytäkö anopilta apua. Ihan takuulla hän puukottaa selkään. Varmaankaan kaikki eivät ole sellaisia, mutta niitäkin on. Jos saisin tehdä asiat toisin, olisin vaan lähtenyt pyytämättä viimeisenä keinona anopilta apua. Varmaan siitäkin olisi seurannut huoritteluja ja haistatteluja, mutta silloin niiltä olisi ollut helpompi sulkea silmänsä. Nainen on todellakin toiselle naiselle susi - etenkin pojan äiti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu