ei ystäviä

heräsin tässä jokin aika sitten todellisuuteen ja huomasin, ettei minulla ole juurikaan ystäviä, vain kavereita eikä edes hyviä sellaisia. Tällä hetkellä samalla paikkakunnalla ei asu yhtäkään kaveria tai ystävää.
olen seurustellut neljä vuotta ja muuttanut toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja sitä myöten ystävät ovat jotenkin unohtuneet (virheeni: kaikki kiinnostus ollut kai poikaystävässä). en ole myöskään saanut uusia ystäviä yliopistolta. Jännitin sinne menoa niin... Hengailemme mieheni kavereiden kanssa. He ovat vanhempia (mieheni 10 vuotta minua vanhempi) ja jo perheellisiä.
pahempi tilanne on se, että huomaan etten osaa enää olla ikäisteni tyttöjen kanssa (parikymppiset). aikaisemmin se oli selvää: kaverit oli ensisijaisia "ykkösiä" ja mentiin shoppailemaan ja baariin, mutta entä nyt kun mies on ykkönen? Entinen paras kaverini ei tätä sulattanut - vai toiminko minä jotenkin väärin. jos eroaisimme mieheni kanssa nyt, jäisin aivan yksin. onneksi minulla on sentään vanhempani.
2377
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

En ole ilmeisesti ainut todellisuuteen herääjä.. Itselläni on samankaltainen tilanne. Minulla on kaksi kaveria, toinen heistä asuu 300km:n päässä emmekä kovin usein pidä enää yhteyttä ja yhteinen puuhastelu välimatkan vuoksi on lähes mahdotonta. Toisen ystäväni kanssa tiet erkaantuivat eri opiskelupaikkakuntien vuoksi ja hän on muodostanut uudet omat piirinsä joiden kanssa viettää paljon aikaa. Minäkin opiskelen yliopistossa enkä ole sieltä tovereita löytänyt. Kaikki hajaantuivat ties minne ja ne joiden kanssa tutustuin, olivatkin kovin erihenkisiä. Ainejärjestöaktiiviksi minusta ei ole, vaikka siellä paljon ihmisiä tapaisinkin.
Oma tuttavaporukkani muodostuu myöskin avomieheni kavereista tai yhteisistä harvoista tuttavapariskunnista, jotkä hekin asuvat eri paikkakunnilla.
Todella masentava fiilis siitä, että kavereiden löytäminen on vaikeaa. Mistä niitä edes löytää? Yksinäisyys ei ole mukavaa, kun haluaisi jakaa asioita jonkun muunkin kuin avomiehen tai vanhempien kanssa. Edellämainittujen vanhojen kavereiden kanssa voin vaihtaa kuulumisia, mutta yksityisempien asioiden jakaminen vaivaannuttaa molemmat.

Äänestä
  • mieti mahdolllisuutta aloittaa harrastus,lehdistä ja netistä löytyy vaihtoehtoja jos viitsii etsiä.
    rohkeutta peliin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kamalaa kirjoitti:

heräsin tässä jokin aika sitten todellisuuteen ja huomasin, ettei minulla ole juurikaan ystäviä, vain kavereita eikä edes hyviä sellaisia. Tällä hetkellä samalla paikkakunnalla ei asu yhtäkään kaveria tai ystävää.
olen seurustellut neljä vuotta ja muuttanut toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja sitä myöten ystävät ovat jotenkin unohtuneet (virheeni: kaikki kiinnostus ollut kai poikaystävässä). en ole myöskään saanut uusia ystäviä yliopistolta. Jännitin sinne menoa niin... Hengailemme mieheni kavereiden kanssa. He ovat vanhempia (mieheni 10 vuotta minua vanhempi) ja jo perheellisiä.
pahempi tilanne on se, että huomaan etten osaa enää olla ikäisteni tyttöjen kanssa (parikymppiset). aikaisemmin se oli selvää: kaverit oli ensisijaisia "ykkösiä" ja mentiin shoppailemaan ja baariin, mutta entä nyt kun mies on ykkönen? Entinen paras kaverini ei tätä sulattanut - vai toiminko minä jotenkin väärin. jos eroaisimme mieheni kanssa nyt, jäisin aivan yksin. onneksi minulla on sentään vanhempani.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu