kysymys miniöille

Vastaan, että kyllä olen. Meidän kummankin vanhemmat ovat ollet väkivaltaisia ja miehen äiti vielä alkoholisti joka haluaa aina 10 € kun katsoo lapsia. Lisäksi valehtelee päin naamaa asioita vaikka olisi mustaa valkoisella, että valehtelee. näin esim. kun laina taattu ja jätti maksamatta. Toinen meidän lapsista ei ole mummoansa nähnyt (miehen siis) ja vanhempikin joskun viime vuosituhannella. Ei muista koko ihmistä. Harmittavaistahan se on, mutta kun ei muuten kiinnosta kuin rahan saanti mielessä, niin hoidan mielummin itse.
Mitä omiin vanhempiin tulee, niin miksi jättäisin hermoheikoille lapseni?? Eivät ole hoidossa siellä koskaan, käydään kylässä joskus ja sillä siisti. Enkä anna koskaan anteeksi sitä, kun poika oli vuoden ikäinen ja "PAPPA" "KURITTI" lasta pitämällä jalasta kiinni ilmassa ja ravistelemalla!!! Sairasta!! Miten tuomosten hullujen kanssa voisi pientä lasta jättää ainakaan vartioimatta lisäksi heitä kyllä voisi syyttää minunkin kohdalla heitteele jätöstä ja väkivaltaisuudesta sekä fyysisesti että psyykkisesti.Olemme miehen kanssa onnellisia, että olemme saaneet eheytettyä itsemme eikä meistä ole tullut "hulluja" tai väkivaltaisia.
Monta surullista tarinaa kuullut mieheltä miten kohdeltu jotka isomummu todistaa oikeiksi joten ei ole keksittyjä ja nuoremmat sisarrukset kyllä on kertoneet millaista meno on heidän välillään eikä toinen niistäkään enää ole tekemisissä äitinsä kanssa.

Lapsemme (4 kpl) ovat 13-19 vuotiaita. Anopin mielestä he eivät käy tarpeeksi usein heillä. Hän haluaisi nähdä nuorisoa useammin ja alkaa jo kuulostaa marttyyriltä, jota kukaan ei muka ehdi morjestamaan.

No rajoitettu ei olla koskaan. Päinvastoin on kehoitettu lapsia käymään ja usein "järjestetty" tilanteita, jolloin puoliväkisin poiketaan tapaamaan.

Mutta mutta lapset eivät halua mennä. Itse asiassa he jotenkin pelkäävät isoäitiään, joka on kyllä hyvää tarkoittava, mutta kovin suorapuheinen ja kapea ja ankara mielipiteissään.

Asuimme samassa pihapiirissä silloin kun lapset olivat pieniä. He siis ovat olleet paljon tekemisissä isovanhempiensa kanssa. Mutta kun suhtautuminen ja puhetyyli on ollut sellainen, että lapset ovat turhan usein saaneet kuulla olevansa "vääränlaisia" niin johan sen sitten vähitellen vuosien myötä uskoo. En ollenkaan ihmettele enkä voi lapsiani moittia, että eivät halua mummolaan mennä.

Loppuun yksi esimerkki tästä loukkaavasta puhetyylistä. Tytär 15 v oli värjännyt hiuksiaan varovasti. Minäkään en värjäämisestä ole riemuissani, mutta annan hänen kyllä kokeilla ja etsiä tyyliään. No isoäiti rääkäisi heti hänet nähtyään, että nyt olet mennyt pilaamaan tukkasi ja itsesi. Eikä se sanominen sisältänyt yhtään huumoria.

Vaikka tytär on olevinaan kovis, jolle isoäidin sanomiset ja hyväksyntä ei merkitse mitään, niin kyllä hän oikeasti loukkaantui. Ja jatkossa halusi käydä siellä entistä harvemmin.

Ja sitten mummo taas ihmettelee kun lapset eivät käy.

Anoppi hoiti paljon lapsia kun olivat pieniä.
Ja hyvin huolehti,ei tarvinnut murehtia.
Samaten omat vanhempani.

Eli minulla mukava anoppi.
Nyt kun muksut on isoja niin saa patistella joskus käymään mummoloissa...
Mutta mielellään käyvät kun käyvät.

Kyllä: ei jäänyt muita vaihtoehtoja. Uskalsin kerran ottaa kommunikaatio-ongelmat esille ja sitä en ole koskaan saanut anteeksi, olenhan ulkopuolinen. Ja sen jälkeen yhä enemmän pieniä piikkejä = "vitsi vaan", suoria loukkauksia jne., sitten mitta tuli lopullisesti täyteen. Yritän lohduttautua, anoppini, sillä ajatuksella, että minulla ei ole välit poikki kenenkään muun kanssa, sinulla taas on enemmänkin sukulaisia (ja ehkä ystäviäkin), jotka ovat katsoneet parhaimmaksi jättää sinut juhlien ja arjenkin ulkopuolelle. Valitettavasti tilanteesta joutuvat osalliseksi myös lapset, jotka ovat liian pieniä tapaamaan isovanhempia itsenäisesti. Ja koska et osaa olla asiallisesti aikuisten kanssa, en usko, että kykenet hallitsemaan itseäsi lastenkaan kanssa.

Eipä ole vielä tarvinnut, kun ei olla lapsia hankittu, mutta tulevaisuudessa kun tilanne on toinen, niin varmasti rajoitan appivanhempien tapaamista lapsiemme suhteen. Siihen on ihan perustelutkin: appivanhempani ovat pahoinpidelleet omia lapsiaan, pistäneet erittäin raskaaseen fyysiseen työhön, alistaneet jne. He eivät myöskään korviaan lotkauta ruoka-allergioille yms. rajoituksille. Voisin ihan hyvin kuvitella tilanteen, jossa appivanhempani pistäisivät alle kouluikäisen lapsen ulos useaksi tunniksi kantamaan halkoja ja vastahakoisuudesta seuraisi selkäsauna. Jos lapsella sattuisi olemana joku ruoka-allergia, sitä ei huomioitaisi vaan lapsi pistettäisiin syömään mitä sattuu ja allergiakohtauksen iskiessä lasta syyteittäisiin tapahtuneesta ja pistettäisiin arestiin. Ihan selvää siis miksi he eivät tule tulevaisuudessa syntyviä lapsiani yksin tapaamaan.

En suoranaisesti ole rajoittanut paitsi olen kieltäytynyt antamasta muutaman viikonikäistä vauvaa syliin, jos anoppi tai appi on selvästi humalassa. Olen tällöin kyllä yrittänyt peitellä kieltoa valkoisella valheella sanoen, etten raaski antaa omasta sylistä pois. Sitä vastoin selvinpäin on kumpikin sylitellyt sitten ihan mielin määrin.
Yhdessä oloa en ole rajoittanut, itse pysyttelen poissa käynneiltä ja mies käy lasten kanssa anoppilassa oman ja lasten halujen mukaan.

rajoitan anopin aikaa lasten kanssa, sitten kun niitä tulee. en anna anopin myrkyllisten ajatusten antaa vaikuttaa sitten omiin lapsiin.

Selvennykseksi, ettei välini anoppiin ole kovinkaan lämpimät. Meillä on erimielisyytemme emmekä kumpikaan pidä toisistamme. Eikä tarvitsekaan, kunhan asialliset välit säilyvät ja kukin pysyttelee omalla "tontillaan".

Mutta minusta se sivuasia. Minulla ei ole tarvetta pakottaa ketään ajattelemaan kuten minä itse. Anopin ja minun huonot välit ovat meidän kahden välinen asia, siihen ei miestä tai lapsia sotketa.

Vaikka anoppi minua kohtaan onkin epämiellyttävä, niin lapsia kohtaan hän on kuitenkin hyvä mummi. Toki hän siinä sivussa yrittää piikittää eikä suu pysy asiallisisessa puheessa vaan hän yrittää lapsien kautta ärsyttää - eli toteaa ääneen, miten huonosti äiti on hommansa hoitanut tai miten turhaa jokin asia on. Kyse on kuitenkin pikkuasioista koska tiedän, että perheessämme perusasiat on kunnossa niin siisteyden, raittiuden, työssäkäymisen, kasvatuksen yms. alueella. Itseäni säästääkseni turhalta mielen pahoittamiselta olen minimoinut oman kanssakäymisen, en viitsi altistaa itseäni myrkylliselle mielelle. Perhe-elämämme voi paljon paremmin kun tämä kyseinen henkilö ei ole koko aikaa äänessä ja arvostelemassa. Tai kun sitä koko ajan kuitenkin tekee niin eihän sitä ole pakko kuunnella. Olen antanut mennä sen ohi korvien ja pistänyt kyseisen henkilön lapsellisuuden piikkiin. Tässä nyt mitenkään yleistämättä koskemaan kaikkia anoppeja!!! JOka lähtöön on ihmisiä ja henkilökemiaa ja näkövinkkelit kahden eri sukupolven naisella erilaiset. Syystä että itse aikanaan jouduin lapsena anopin ja miniän kiistakapulaksi, en aio menetellä oman äitini tavoin. Siltä aitiopaikalta näin, että vaikka anoppi oli miniälle hirveä niin ei sitä meille lapsille ollut, päinvastoin sain sieltä paljon henkistä pääomaa elämää varten.

Lapsillamme on oikeus muodostaa mummostaan ihan oma käsityksensä ilman että minä siihen puutun. Heillä on oikeus tuohon ihmissuhteeseen, joka minulla itselläni ei toimi. Toki jos anopin käytös yltyisi älyttömäksi, asiaa pitäisi harkita uudelleen. Mutta toistaiseksi ei ole tarvinnut rajoitella sen kummemmin.
terveisin miniänä 21 vuotta

Olen rajoittanut, estänyt ja kieltänyt lastani olemasta anopin kanssa useita kertoja. Anoppi on uhka lapsemme terveydelle, niin fyysiselle kuin henkisellekin.

Esimerkki: Lapsemme (n.7v.) oli viettämässä 2 päiväistä lomaa isovanhempiensa kanssa. Lapsi oli juuri ollut viikon kovassa kuumeessa ja poti vielä aikamoista yskää lomalle lähtiessään. Isovanhemmille oli ohjeeksi annettu, ettei lomalla saanut urheilla ja muutenkin piti ottaa rauhallisesti, kun lapsi oli vielä toipilas. Yskänlääke ohjeistuksineen oli myös annettu matkaan.
Ensimmäisenä iltana soitin lapsellemme kuulumisia ja hän kertoi olleensa pelaamassa sählyä ja juuri lähdössä uimaan! Ruokaa ei oltu syöty kuin aamiainen ja kello oli sentään jo seitsemän illalla! Yskänlääkettä ei ollut anoppi antanut ottaa vaikka lapsi oli sitä pyytänyt. Tässä olikin jo tarpeeksi siihen, että sappeni kiehui. Pyysin anoppia puhelimeen ja sanoin sanottavani siitä mitä oli sovittu. Anoppi siitä saikin hysteerisen itkukohtauksen miten olin nyt pilannut hänen lomansa. Lapsi ei saanut soittaa enää äidilleen loman aikana, vaikka lapsi oli kovasti ikävöinyt äitiä, ettei vain anopin lomaa olisi häiritty enempää. Meinasi vielä pitää lasta "vankina" yhden ylimääräisen päivän, jollen olisi jo huolissani soittanut, että missä lapsemme oikein viipyy. Ei siis aikonutkaan ilmoittaa vielä yhdestä ylimääräisestä yöstä vaan suuttui hänen suunnitelmiensa pilaamisesta, kun vaadin tuoda lapsemme takaisin sovittuna päivänä, jolloin meillä oli jo sovittu muuta menoa. Lomalla tapahtui muutakin ikävää ja tällaista menoa se on ollutkin lapsemme syntymästä lähtien.

Anopilla on selkeästi persoonallisuushäiriö ja muita henkisiä ongelmia, joten loma jäi siltä osin viimeiseksi ja muutakin kanssakäymistä on ollut pakko rajoittaa lapsen itsetunnon ja henkisen kehityksen kannalta.