Yle uutiset, taitaa liipata Lapuaa, kun puhutaan kattiloista. Onko hitsareita ?
Metso Power on saanut voimakattilatilauksen Ruotsista.
Metso Power toimittaa biopolttoainetta polttavan voimakattilan Kalmar Energi Värmen uuteen lämmön ja sähkön yhteistuotantolaitokseen.
Laitos on Kalmarin kaupungissa, joka sijaitsee Ruotsin itärannikolla. Laitos otetaan käyttöön vuoden 2009 lopulla. Tilauksen arvo on noin 55 miljoonaa euroa.
Taas
13
915
Vastaukset
- Unioni ?
Kalmarin unioni oli Pohjoismaiden valtioliitto vuosina 1397–1520. Unioniin kuuluivat aikoinaan Tanskan, Norjan ja Ruotsin valtakunnat ja niiden kuningaskuntiin kuuluneet alueet, kuten Suomi, Islanti ja Färsaaret. Unionin jäsenmaat säilyttivät erilliset lakinsa ja valtaneuvostonsa, mutta niillä oli yhteinen kuningas.
Eikös sellainen bändikin ollut ? - heii
Metsolla tilauksia monen vuoden päähän.
nyt laajennetaan metson hallia jne.- hyvä asia
kun on meirän miehille töitä tieros...
- noi venäläisetkin
jo ala työnsä osaaamaan. vai onko puolalaisilla paree taito?
- oiop
puolasta otetaan lisää väkeä kun kukaan muu ei pysty tekemään töitä seittemällä eurolla tunnis!
- Metalliliitto läsnä
Televisiossa sanoi yritysjohtaja kiinalaisista työntekijöistä: Suomalainen palkka, ovat metalliliiton jäseniä".
Metsolla on pääluottamusmies, hän valvokoon.
Hyvä, että saatiin Lapualle töitä. - heii
Metalliliitto läsnä kirjoitti:
Televisiossa sanoi yritysjohtaja kiinalaisista työntekijöistä: Suomalainen palkka, ovat metalliliiton jäseniä".
Metsolla on pääluottamusmies, hän valvokoon.
Hyvä, että saatiin Lapualle töitä.puolalaisia tulee säännöllisesti määräaikaiseksi ajaksi lapualle töihin.
tienaavat muutamassa kuukaudessa täällä saman mietä puolassa vuodessa!
ja kyllä lapualaisillekin sieltä töitä löytyy.. paikkoja laajennuksen myötä tulee lisää. - tietää Metsosta ?
heii kirjoitti:
puolalaisia tulee säännöllisesti määräaikaiseksi ajaksi lapualle töihin.
tienaavat muutamassa kuukaudessa täällä saman mietä puolassa vuodessa!
ja kyllä lapualaisillekin sieltä töitä löytyy.. paikkoja laajennuksen myötä tulee lisää.Kuinka paljon Metsolla on väkeä konepajalla, asennustyömailla ? Kuinka paljon on niistä keskimäärin on ulkomaalaisia ?
Hyviä uutisia Lapualle pitkästä aikaa. Mut tohon ei Lapuan päättäjät saanu näppejänsä väliin, niin asia saattoikin onnistua:D
- ootko ajatellut ?
Lapuan kaupunki ei tee kattilatarjouksia, bisneksen tekijät on erikseen. Firman nimi on vaihtunut mutta
sieltä on aina tullut myönteisiä uutisia. - päättäjät
Lapuan päättäjät sen sijaan kovastikin yrittivät heikentää Metson laajentumista ja ratkaisevasti huonontaa muitten saman alueen työnantajien toimintamahdollisuuksia. Hankkimalla sopimuksen ja rakentamalla paikan sille kuuluisalle kaasuvarastolle, jonne olisi tullut yksi työpaikka. Kyllä sitä nyt kelpaa kaupunginkin tilauksilla retostella, kun kansalaiset ensin toimivat Lapuan hyväksi päättäjien viisaita aivoituksia vastaan.
ootko ajatellut ? kirjoitti:
Lapuan kaupunki ei tee kattilatarjouksia, bisneksen tekijät on erikseen. Firman nimi on vaihtunut mutta
sieltä on aina tullut myönteisiä uutisia.No sitä minä yritin viestilläni just painottaa:D
- joopajo
ootko ajatellut ? kirjoitti:
Lapuan kaupunki ei tee kattilatarjouksia, bisneksen tekijät on erikseen. Firman nimi on vaihtunut mutta
sieltä on aina tullut myönteisiä uutisia.Vieläkö sielä on se vittumainen uskovainen/tekopyhä työnjohtaja. Joo nuolkaa sen pallia niin tulette toimeen sen kanssa,ja muutenkin silä on sairas ilmapiiri.kaikki nokkii toisia niskaan ja käyvät juoruamassa toisistansa paskaa konttorissa.Hyi vittu mitä sakkia mistä niitä sikiää
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1381299
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä35830Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46587- 14580
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad27576Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä26538Ajatteletko ollenkaan minua
Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott30526- 24511
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .16482Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver15472