Näin sanoo Munchenin islamismikeskusken johtaja. Ja kun lukee asioita ja näkee tapahtumia, voi vain todeta, että muslimit ovat tulleet lisääntymään ja valloittamaan.
MITÄ TEETTE EUROOPAN POLIITIKOT !?
MITÄ TEETTE EUROOPAN POLIITIKOT !?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tuosta Munchenin islamismikeskuksen johtajan puheesta englanniksi?
Ihan julkisesti sen ovat kaikkialla sanoneet, kyse onkin siitä etteivät monetkaan ole sitä halukkaita uskomaan.
Tämä monikulttuurisuustrendi nyt vaan sattuu olemaan
aikalailla vallitseva Euroopassa, sen syytä voimme vain arvailla, vaikka itse olenkin syistä jonkin verran perillä, niin odotan aikaa suotuisampaa niistä puhuakseni.
Nykyiset poliitikot eivät tee mitään, enintään yrittävät lisätä maahanmuuttoa, kuten suomessakin olemme todenneet.
Vaaditaan uutta voimaa ja yhtenäisyyttä, jotta kuvio saadaan muuttumaan.
Se uusi voima on perusteilla ja tarvitsee kaltaisiasi mukaan ja yhteistyöhön.
Myöhäistä itkeä kun maito on jo kaatunut.