Mä olen vieläkin ihan shokissa! Ollaan oltu yhdessä 15 vuotta, puolet mun elämästä, naimisissa 6v. Mä luulin, että kaikki oli hyvin.
Reilu kuukausi sitten mieheni pamautti, kuin salama kirkkaalta taivaalta, haluavansa eron! 2 viikkoa yritettiin, kun mies sanoi, että ehkä se 15 vuotta on liikaa heittää noin vain pois. Siis 2 viikkoa! Kyllä siinä olikin yritystä!
Eron syyksi mies ilmoitti, että tunteet on vaan muuttuneet sellaisiksi, ettei enää ole oikein olla yhdessä avioparina. Miksei se voinut puhua mulle asiasta silloin, kun on alkanut miettiä eroa??? Tiputtaa vaan tollasen pommin.
Nyt mies on jo muuttanut pois ja minä jäin pienen lapsen kanssa tähän. Miten tästä selviää, kun ei aina edes halua! Ja mä sain tietää, että miehellä on toinen nainen, joka ei kuulemma vaikuttanut eropäätökseen mitenkään. Ei vaan halunnut kertoa mulle, ettei satuttais mua enempää. Voiko muhun enempää sattua, kun koko elämä hajoaa palasiksi?!
Mä itken ihan hysteerisenä, välillä raivoan ja vihaan miestäni, joskus jopa tuntuu, että mä selviän. Tää on ihan kauheeta tunnemylläkkää. Kauanko tätä jaksaa?
Ystävät ja perhe on onneksi ollut tukena, mutta se vaan kuulostaa niin turhalle, että kyllä sä selviät. Vaikka pakkohan se on! Luovuttaa ei voi.
Mä vaan toivon, ettei musta tulis mitään katkeraa ämmää, vaan joskus se aurinko paistais taas tännekin. Ehkä se olis hyvä vielä yrittää puhua asioista!? Niistä eron syistä, että ymmärtäis! Tääkin jo helpottaa, kun tänne saa kirjottaa!
Reilu kuukausi sitten mieheni pamautti, kuin salama kirkkaalta taivaalta, haluavansa eron! 2 viikkoa yritettiin, kun mies sanoi, että ehkä se 15 vuotta on liikaa heittää noin vain pois. Siis 2 viikkoa! Kyllä siinä olikin yritystä!
Eron syyksi mies ilmoitti, että tunteet on vaan muuttuneet sellaisiksi, ettei enää ole oikein olla yhdessä avioparina. Miksei se voinut puhua mulle asiasta silloin, kun on alkanut miettiä eroa??? Tiputtaa vaan tollasen pommin.
Nyt mies on jo muuttanut pois ja minä jäin pienen lapsen kanssa tähän. Miten tästä selviää, kun ei aina edes halua! Ja mä sain tietää, että miehellä on toinen nainen, joka ei kuulemma vaikuttanut eropäätökseen mitenkään. Ei vaan halunnut kertoa mulle, ettei satuttais mua enempää. Voiko muhun enempää sattua, kun koko elämä hajoaa palasiksi?!
Mä itken ihan hysteerisenä, välillä raivoan ja vihaan miestäni, joskus jopa tuntuu, että mä selviän. Tää on ihan kauheeta tunnemylläkkää. Kauanko tätä jaksaa?
Ystävät ja perhe on onneksi ollut tukena, mutta se vaan kuulostaa niin turhalle, että kyllä sä selviät. Vaikka pakkohan se on! Luovuttaa ei voi.
Mä vaan toivon, ettei musta tulis mitään katkeraa ämmää, vaan joskus se aurinko paistais taas tännekin. Ehkä se olis hyvä vielä yrittää puhua asioista!? Niistä eron syistä, että ymmärtäis! Tääkin jo helpottaa, kun tänne saa kirjottaa!
Vastaukset 14
Vanhimmat
Riipoohan se sydämen verille. Mulla meni vuosi, pari ennenkuin aloin olemaan jopa tyytyväinen, että näin kävi.
Nyt seurustelen lesken kanssa. Hän on selvinnyt miehensä äkkikuolemasta.
Nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Siltä ainakin tuntuu.
Helpottaa se sinullakin, jos jo yksi kirjoitus saa jotain aikaan.
Selviät takuuvarmasti!
Aika samanlainen tarina täällä, paitsi että olen mies ja vaimo lähti 12 vuoden jälkeen toisen miehen matkaan.
Alussa olin helpottunut siitä että ei ehditty hankkia lasta mutta nyt kun olen selvinnyt henkisesti tuosta niin taas toivoisin että minä olisin saanut tyttären.
En minä tarvitse naista hoitamaan aisoitani tai elämääni, olisihan se kiva jos olisi niin hyvä sielunystävä vierellä mitä vaimo oli minulle mutta pärjään ilmankin. Se mitä kaipaan olisi tytärtä itselleni, voisin hyvin olla vaikka yh-isi :)
Ole onnellinen siitä ajasta mitä sait olla miehesi kanssa, muistele yhteistä aikaa hyvällä, tämmöistä tämä elämä on nykyään, vaihdetaan välillä pareja. Ole ylpeä ja iloinen lapsestasi, jos minä saisin muuttaa mitä tahansa mun historiassa niin soisin itselleni lapsen - sitä ei nyt ole.
Yritä löytää kivoja asioita elämässäsi, vaikka uppoutua johonkin elokuvaan tai kirjaan, aloittaa vaikka puoliväkisin jokin liikuntaharrastus; kunnon kohoaminen kohottaa myös itsetuntoa ja tunnet fyysistä hyvinvointia; itkut täytyy silti itkeä kun siltä tuntuu. Etsi joku jonka kanssa voit keskustella ja purkaa sydäntäsi; ystävä tai esim. kirkon perheasiainneuvoja joka on maksuton. Ja pidä koko ajan mielessä että kun aika on kypsä löydät uuden rakkauden; nimittäin löydät aivan varmasti! Ja se uusi onni tuntuu vaikeiden aikojen jälkeen uskomattoman ihanalta; luota siihen että asiat järjestyvät niin siten myös käy.
Voimia sulle kovasti! Tuo on todella rankka paikka, vielä kun pitää jaksaa lasta hoitaa samalla ja käsitellä asioita. Hae ihmeessä ammattiapua hakeutumalla psykiatrille tai psykologille jos alkaa tuntua pahemmalta. Helpottaa kun saa puhua ja purkaa asioita tarvittaessa lääkitystä. Itsellä meni hankalammaksi kun oli hieman aikaa kulunut. Oman tilanteen ja voinnin mukaan tietysti tee päätöksiä. Tsemppiä! Asenne sulla on ainakin kohdallaan!
3kuukautta sitten sain samanlaisen pommin.Ensin puhuttiin toisen lapsen teosta ja sitten mies lähtikin :) Onneksi en tullut raskaaksi,silloin olisi vieläkin vaikeampaa..
Tuo mielialojen ailahtelu kuuluu kai asiaan.Minä käyn terapiassa,itken kun itkettää,ja sitten helpottaa.Aloitin opiskelun kuitenkin,vaikka taloudellinen puoli on sekaisin,pelottaa,mutta silti tuntuu hyvältä tavata ihan uusia ihmisiä ja luottaa itseensä,edes siinä että pärjää elämässä,vaikkei ihmissuhteessa..
Sama tilanne täällä. 12 v takana yhdessä joista 6 naimisissa. 2 pientä lasta. Palasin työkeikalta kotiin vajaa 2 kk sitten ja vaimo ilmoitti että ero tulossa. Ei kuulemma ole enään tunteita.
Ei tuollaista ihan noin vain voi käsittää ja hyväksyä olankohautuksella "että se siitä sitten".
Vaimo ei halunnut asiaa sen enempi ruotia. Yhdesti suostui terapiaan, mutta se siitä.
Jonkun ajan päästä tunnusti sitten että sillä on suhde toiseen mieheen. Toki olin sitä aavistellut että jotain hämärää on menossa jo kuukausi ennen paluuta kotiin.
Otin sitten loman jälkeen vielä muutaman viikon työkeikan että saadaan vähän mietintäaikaa, mutta paperit lähtee varmaan vetämään kun palaan "kotiin" ja samalla selviää milloin vaimo lentää pesästä.
Ihmettelen vaan tässä että kenenköhän elämään olen oikein joutunut, ei tämä ainakaan minun omaa elämää ole.
Ottaa päähän ihan älyttömästi. Luulis että jos on vaikeuksia niin niitä ainakin yritettäisiin selvittää eikä karata heti jonkun muun syliin. Kai tähänkin tottuu ja joskus vielä aurinkokin nousee. Onneksi saan lasten yhteishuoltajuudessa olla se lähivanhempi.
Selailin näitä viestejä ja löysin tämän joka vastaa
melkein suoraan omaa tilannettani, paitsi että takana 30 ja risat avioliitossa, lapset aikuisia.
Alkuviikolla vaimo vain ilmoitti, että ei kiinnosta enää ja se siitä sitten. Olin jo aavistellut, että kyseessä on toinen ja se epävarmuus on kauheaa, mutta tämä on vieläkin pahempaa. Vaimo ei ole tunnustanut suhdetta, mutta puheluerittely kertoi ihan muuta. Taitaa olla liian myöhäistä yrittää selvittää tätä kun kuvioissa on uusi, nuorempi ja rikkaampi
Miehesi siis on löytänyt toisen, ja luultavasti lähti sen takia. Kun tuo uusi lempi loppuu, tulee mies vielä kiljuen takaisin. Toinen asia on se, huolitko sinä hänet takaisin? Tuollaiset salamarakastumiset eivät pitkän päälle arkielämää kestä. Syyllisyys ja tyhjyys alkaa aika nopeasti vaivata.
Miten sitten sinä selviät? Selviät päivä kerrallaan. Sinulla on lapsi, joka on suuri siunaus elämässäsi. Arkirutiinit tuovat turvallisuutta, ja niistä on hyvä pitää kiinni. Vähitellen totut ajatukseen, että olet yksin lapsen kanssa. Vahvistut päivä päivältä etkä enää katso taaksepäin vaan eteenpäin. Sinulle ja lapsellesi muotoutuu oma elämä, ja jossain vaiheessa sinä löydät uuden rakkauden elämääsi. Vaikeimpinä aikoina kannattaa käyttää jotain rauhoittavaa, ettei nyt ihan palasiksi hajoa.
Kaikkea hyvää sinulle
Kiitos kaikille vastanneille! Se jotenkin helpottaa (kamala sanoa), kun teitä on muitakin. Mä en ole ainoa. Ja tekin selviätte siitä! Mäkin selviän! Joku päivä tätä kaikkea voi muistella tuntematta näin kamalaa tuskaa!
Aika parataa haavat, pahatkin. Siihen on kai pakko vaan uskoa!
Nyt kun löytäisin uuden kodin ja pääsisin siitä tekemään omanlaisen, mun ja lapsen oman. Sekin varmaan helpottaa, kun ei tässä yhteisessä asunnossa tarvitse asua. Kun täällä ne muistot on niin pinnassa ja lähellä.
N.15 vuotiaana.. Ja olet n.30v älähän huoli, sillä sulla on elämäsi parhaat vuodet edessä! Tää on surullista mutta niin totta, sillä suurin osa noin nuorena alkaneista suhteista kaatuu. Itsellä on kokemusta siitä kanssa. Sinä selviät nopeampaa ikävöimällä, kun miehesi jättää näin ikävöinnin toisen naisen varjoon. Voimia sulle...
Pahinta tietysti on kun olet tottunut mieheesi noin pitkässä ajassa ja niin nuoresta asti oltuanne yhdessä.
Mutta pelkän tottumuksen takia yhdessä olo ei ole mielekästä jos toinen osapuoli ei sitä halua. Ehkä jos ette nyt eroaisi vaan jatkaisitte ja mies katkaisisi toisen suhteensa, voisi mennä korkeintaan vuosi, pari, kun sisäistäisit ettei yhteiselämänne todellakaan ole mielekästä. Mitä kaikkea sen aikana tapahtuisi, tai mitä tuon asian ymmärtäminen käytännön kautta sinussa aiheuttaisi, voisi aiheuttaa enemmän katkeruutta kuin tämä että mies ottaa asian suoraan puheeksi.
Ei ole aiemmiin puhunut sinulle? Ehkä on itsekin jäsennellyt ajatuksiaan. Saatuaan ajatukset selviksi on puhunut sinulle. Minä tein sen virheen että aloin puhua miehelleni omia aatoksiani kun olin epävarma suhteesta. Se aiheutti miehessä ihan älyttömän käytöksen. Toisin sanoen pelkäsi eroa niin että alkoi sotkea ajatuksiani todistamalla rakkauttaan erilaisin keinoin. Se aiheutti minussa hirveän huonon oman tunnon, että olin edes kehdannut ajatella eroa kun hän niin rakastaa. Mutta ei se lopulta tunteitani kääntänyt. Ero vain pitkittyi ja lopulta inhosin miestäni. Ja kun sitten eroon asian vein, miehen käytös muuttui taas, eikä siinä ollut ripaustakaan rakkaudesta. Häijyksi muuttui. Onneksi vain minulle, ei lapsille.
Tuoreeltaan eropuheet ovat isku. Vie aikaa sisäistää se. Miehesi ilmeisesti on jo sisäistänyt, ja toivottavasti ymmärtää antaa sinullekin hieman aikaa tottua ajatukseen eikä suoralta kädeltä ole lusikoita jakamassa.
Olet ilmeisesti vielä nuori. Ehdit elämässäsi vaikka mitä, vaikka se ei juuri nyt tunnu lohduttavalta ajatukselta. Parin vuodenkuluttua tilanne on jo toinen.
Miten säilyt katkeroitumiselta? Sillä, että otat itseäsi niskasta kiinni ja päätät pärjätä ilman miestä. Se ei tarkoita välirikkoa (toisesta naisesta huolimatta). Hoet itsellesi että parempi erota miehestä joka ei rakasta, kuin roikkua rakkaudettomassa suhteessa joka saattaa muuttua huonoksi ja riitaisaksi.
Toivottavasti sinulla on ystäviä joiden kanssa purat mieltäsi, rakentavasti. Ei sinua varmaan paljoa lophduta tämä, mutta minua itseäni eroa halunneena kaiveli kun en sitten lopulta jaksanut rakastaa. Eikä se nyt jaksamisesta ole kiinni, vaan tunteet on mitä on. Ei ne heilahtele tuulessa, vaan muuttuvat vähitellen. Pitkän ajan kuluessa. Itse on tuottanut pettymyksen itselleen ja muille. Luullu hallitsevansa elämää mutta ei hallitse. Sen hyväksyminen on tärkeää, että ei hallitse. Kunhan hallitsee itsensä, arvostaa muita ihmisiä ja hyväksyy heidät. Ja tekee itse parhaansa. Mitä muuta voi.
Voimia vaan sinulle. Ratkaisu ei varmasti ole miehellesikään helppo.
Kiitos todella rakentavasta viestistä. Ei se ratkaisu varmaan miehellekkään helppo ollut, mutta nyt sitä on vaan vaikea ajatella järkevästi!
Ja kun mä niin suunnittelin tulevaisuutta ja lisää lapsia, olis se voinut edes silloin jotain sanoa!?
Mutta päivä päivältä tämä helpottaa ja sen verran hyvä itsetunto mulla on, että tieden löytäväni joskus jonkun uuden, joka rakastaa mua niinkuin kuuluu! Mun on pakko uskoa niin!
Samoin kävi itselle noin vuosi sitten.
Erosta kyllä selviää mutta luotto ihmisiin katos ehkä pysyvästi. Nyt tärkeimpiä ihmisiä sulle on kaverit ja läheiset ne eivät hylkää paskoinakaan hetkinä elämässä.
Mulla on lähes sama tilanne,mies pamautti yllättäen, että tahatoo erota. Selvisi,että on suhde pomonsa kanssa.Raivosin huusin haukuin naisen huoraksiym.Tuntui että kaikki repeää Mieheni oli muuttamassa,mutta jostakin syystä asuu edelleen meidän kanssa,luulen että suhde on yhä olemassa,mutta en ole jaksanut hakea eroa,en tiedä miten selviän,mutta jotenkin tämä joskus ratkeaa.Tällä hetkellä olen aivan lamaantunut en jaksa keskittyä mihinkään mieheni ei pihu miten eteenpäin kaikki on täyttä sontaa.Mutta koita jaksaa paistaa se aurinko meillekkin.