Rigveda ateismia

bubastis

Myös Vedat, Upanishadit ja muut tämän ajan kirjoitukset antavat tietoa ateisteista. Svansnaved Upanishad sisältää pääasiassa materialistisia ja naturalistisia opetuksia. Sen mukaan ei ole olemassa muuta kuin ainetta, ja tämän maailman lisäksi ei ole muuta maailmaa. Se selitti:

"Ei ole mitään jälleensyntymistä, ei mitään jumalaa, ei mitään taivasta, ei mitään helvettiä. Kaikki perinteinen kirjallisuus on itserakkaiden hölmöjen työtä, luonto on kaiken luoja, ja aika kaiken hävittäjä, nämä määräävät asioista eivätkä palkitse hyvettä tai pahetta määrätessään ihmisen onnellisuudesta tai kurjuudesta. Kauniiden puheiden pettämät ihmiset turvautuvat jumalien temppeleihin ja pappeihin, kun todellisuudessa ei ole mitään eroa jumalan (Vishnu) ja koiran välillä."

On tärkeää huomata, että tämä Upanishadit kirjoitettiin noin seitsemän tai kahdeksansataa vuotta ennen kristillisen ajanlaskun alkua. Viidennellä vuosisadalla eaa. syntyivät buddhalaisuus ja jainalaisuus. Molemmat näistä uskonnoista perustuivat ateismiin. Tähän aikaan eli 62 toisinajattelevaa filosofia. Ajitha Kesha Kambaly, heistä kuuluisin, sanoo:

"Jaloista ylöspäin, hiusten latvoista alaspäin, ihon sisällä sijaitsee jiva, joka on tunnettu vanhana Atmanina (sieluna). Koko sielu elää. Kun ruumis on kuollut, sielu ei voi enää elää. Se elää yhtä kauan kuin ruumis elää, se ei voi elää ruumiin häviämisen jälkeen. Ne, jotka väittävät, että sielu on jotakin ruumiista erillistä, eivät voi sanoa, onko (ruumiista erotettu sielu) pitkä vai lyhyt, pallomainen, pyöreä vai kolmikulmainen tai neliömäinen, kuusikulmainen vai kahdeksankulmainen tai katkera, kirpeä, kovettava, hapan vai makea tai raskas, kevyt, kylmä, kuuma, sileä vai karkea. Siksi ne, jotka sanovat, että sielu on ruumiista erillinen, ovat väärässä."

1

417

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HÖRHÖR

      sijoittaako Reijo Rasinkangas 12.06.2007 tietoisesti
      - Zarathustralaisuuden
      - Buddhalaisuuden
      - Taolaisuuden
      - Kungfutselaisuuden
      synnyt kutakuinkin samoille ajanjaksoille eli
      600 -400 eaa.
      Toisaalta hän sijoittaa Upanisadien synnyn 1500 - 1200 eaa. ja Joogaajat taas sijoittavat Upanisadit 900 - 600 eaa.

      En tiedä?

      Itse en ole päässyt juuri alkua pidemmälle yli 100 vuotta sitten Bhagavad Gitan saksannoksen A.K. Inhan suomennoksen lukemisessa.

      On vähän jäykkää tekstiä.
      Samoin kuin "Ihmeiden oppikurssi".

      Raamattu on menty edestakaisin moneen kertaan,
      mutta Koraani ei sytytä.

      Se pitää sanoa, että Jeesus puhui viisaita,
      mutta kirkko opettaa pelkää roskaa.
      Jeesus opetti: "Kun lähdette viemään sanomaa, älkää panko kolikkoa vyöhön".
      Mitä Vatikaanissa ja kirkoilla yleensä on tänään?
      Maallisia rikauksia ja jumalattomasti valtaa ihmisten yli.

      Gerald G. Jampolskyn,MD, "Teach Only Love" uppoaa, siinä hän ja hoitolaitoksensa parantavat syöpälapsia.
      Tosin se perustuu paljolti "Ihmeiden Oppikurssiin",
      http://www.miraclestudies.net/Finnish
      Ja samaan Mitä Pyhä Äiti Amma opettaa,
      http://www.amma.fi
      http://www.amritapuri.org

      MIHIN SITTEN ITSE USKON?
      Olen sen verran skeptikko, että uskon vain omiin kokemuksiini ja ne taas eivät mahdu
      tieteen
      ateismin
      nonteismin
      kristinuskon
      buddhalaisuuden
      tai muunkaan teismin raameihin.
      Ehkä lähinnä hindulaisuus puhuttelee, koska yksinkertaistettuna se sanoo: "on vain yksi Jumala, mutta hänellä on monta muotoa".

      KEVENNYKSENÄ VÄLIIN: NIINKUIN JOULUPUKILLA ON JOULUAATTONA ERITTÄIN MONTA MUOTOA.

      Minulla on/olen saanut sellaista tietoa, mm. äitini kuolinhetkellä yli 20 vuotta sitten olessani läsnä, että niitä ei voi mitenkään selittää.

      Mutta nämä kokemukset ovat tuoneet sielulleni rauhan ja levollisuuden.
      Piru istuu Vatikaanissa. Uskon sieluun mutta en taivaaseen enkä helvettiin.
      (viittaan amerikkalaisiin tutkimuksiin 1980-luvulla ihmisen kuolinhetkellä tapahtuvaan minimaaliseen, mutta mitaavaan painon muutokseen. Mikä lähtee ruumiista, koska ruumis/keho kevenee kuolinhetkellä.)(Löytyy mm.JAMAsta,josjaksaa hakea)

      Nykytiede tuo koko ajan uutta tietoa avaruudesta, sen olemuksesta, muutoksista. Tämä on mielenkiintoista, mutta ei hämmentävää.
      Tiede ei kuitenkaan vastaa kysymyksiin, vaan aina ilmenee 2 uutta kysymystä , kun yksi selviää.

      Sähvön, tuon omituisen voimanlähteen selittämiseen tarvitaan 2 erillistä teoriaa: aaltoliiketeoria ja hiukkasteoria.
      Ehkä se johtuu siitä, että Jumala suo meille energiaa ydinvoimasta ja kissan karvojen hankaamisesta, suuremmassa mitassa vesivoimalassa.

      Viimeisimpiä ähkyjä: esimerkiksi, että valo menee mutkalle. Metka juttu mutta mielenkiintoista.

      Jos Huomenna ei sada taidan mennä taivuttelemaan auringonsäteitä.
      sano

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      155
      3640
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      84
      3108
    3. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      85
      2575
    4. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      44
      2469
    5. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      67
      2415
    6. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      21
      2346
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      135
      2302
    8. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      152
      2185
    9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1889
    10. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1786
    Aihe