Pitäisikö olla tyytyväinen, mielipiteitä?

Sanokaas fiksummat kannattaako tähän palkkaan olla tyytyväinen.

Eli minä vielä opiskelen. Eli minulla on viimeinen vuosi juurikin alkanut. Amk:ssa opiskelen liiketaloutta ja pääaineenani on logistiikka.

Palkkaa saan 1800€/kk sillon kun voin työskennellä kokoaikaisesti. silloin kun en voi tuosta lasketaan vastaava tuntipalkka, jonka mukaan mennään. Työantaja on suuri kansainvälinen kuljetusalan yritys. Teen toimistotyötä ja olen koko ajan yhteydessä asiakkaisiin ja muihin sidosryhmiin. Työaika on 8h/päivä, mikä myös sisältää tuon 30min ruokatauon.

Nyt olen ollut firmassa 1,5 vuotta välillä kokoaikaisesti ja välillä osa-aikaisena opintojen mukaan.

Onko palkkani opiskelijalle sopiva? Välillä tuntuu kun olisi jotenkin ihan alipalkattu, mutta toisaalta ei ole varaa valittaa kun on päässyt omalle alalle ja hakijoita on aina kamalasti. Sillon kun etsin työtä jousuin hakemaan yli sataan paikkaan ennen kuin natsasi.

Mainittakoon vielä, että palkkaa on kerran korotettu. Alun alkujaan se oli 1720€/kk. Olen nyt 22 vuotias.

Ollakko siis tyytyväinen?

Asiallisia vastauksia muilta opiskelijoilta, alalla olevilta ja mahdollisesti jopa yrittäjiltä.

KIITOS KAUNIS
1273
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

JOO ON KYLLÄ OPISKELIALLA IHAN HYVÄ JOS SILLÄ ITSESI ELÄTÄT NI HYVÄ ON

Äänestä

Kommentoi aloitusta


opiskelija tyttönen kirjoitti:

Sanokaas fiksummat kannattaako tähän palkkaan olla tyytyväinen.

Eli minä vielä opiskelen. Eli minulla on viimeinen vuosi juurikin alkanut. Amk:ssa opiskelen liiketaloutta ja pääaineenani on logistiikka.

Palkkaa saan 1800€/kk sillon kun voin työskennellä kokoaikaisesti. silloin kun en voi tuosta lasketaan vastaava tuntipalkka, jonka mukaan mennään. Työantaja on suuri kansainvälinen kuljetusalan yritys. Teen toimistotyötä ja olen koko ajan yhteydessä asiakkaisiin ja muihin sidosryhmiin. Työaika on 8h/päivä, mikä myös sisältää tuon 30min ruokatauon.

Nyt olen ollut firmassa 1,5 vuotta välillä kokoaikaisesti ja välillä osa-aikaisena opintojen mukaan.

Onko palkkani opiskelijalle sopiva? Välillä tuntuu kun olisi jotenkin ihan alipalkattu, mutta toisaalta ei ole varaa valittaa kun on päässyt omalle alalle ja hakijoita on aina kamalasti. Sillon kun etsin työtä jousuin hakemaan yli sataan paikkaan ennen kuin natsasi.

Mainittakoon vielä, että palkkaa on kerran korotettu. Alun alkujaan se oli 1720€/kk. Olen nyt 22 vuotias.

Ollakko siis tyytyväinen?

Asiallisia vastauksia muilta opiskelijoilta, alalla olevilta ja mahdollisesti jopa yrittäjiltä.

KIITOS KAUNIS

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu