Tahtoisin tietää tai enemmänkin selvittää päätäni eräällä asialla joka koskee mua itseäni ja tietysti myös avopuolisoani.
Tavattiin miehen kanssa chatissa ihan vahingossa, sillä hänellä oli juttu meneillään toisen typyn kanssa, jolloin olin alkuun vähän kuin olkapäänä, sillä ulkonäkö pettymys oli tullut eteen avopuolisolleni.
No periaatteessa käytin tilanteen hyödykseni, sillä tunsin "vetovoimaa" kyseistä nickiä kohtaan.
Sain miehen huomion itseeni, tavattiin ja ihastuttiin, aloitettiin seurustelu ja nyt asumme yhdessä.
Hänellä on jonkun verran chat ystäviä, naisia mitä toki en pahakseni laita, sillä itsellänkin on muutamia keiden kanssa vaihtelen kuulumisia.
Eräs nainen vain on osoittautunut lievästi tunkeilevaksi persoonaksi.
Siitä mieheni teki kylläkin stopin, mutta aiempi kokemus vaikuttaa muhun negatiivisesti, mikä ei auta tässä tilanteessa nimittäin minulla oli riitaa kyseisen naisen kanssa ja mieheni oli samaan aikaan chatissa, jolloin mieheni kuiskaili tälle naiselle ja nainen oli yleisellä ja vastasi josta tajusin mikä oli meininki.
Jostain kumman syystä mulla on sellainen olo etten ole ajantasalla vaikka nythän asioiden pitäisi olla loistavasti, ehkäpä tämä johtuu siitä että mun fiilikset ovat yleensä osoittaneet että olen oikeassa, toisin olen saanut tietää olevani oikeassa liian myöhään..
Mies kykenee sanomaan rakastavansa mua yleensä vasta sitten kun minä ensimmäisenä sen sanon ja humalassa hän kertoo sen suoraan ilman että minun täytyy sanoa.
Olen jutellut mieheni kanssa tästä mutta hän hermostuu enemmänkin ja sanoo vain että tämä asia on jo juteltu loppuun, ja että mulla on joku pakkomielle tätä naista kohtaan.
Nuo sanat tuntuivat aivan kauheilta, sillä en koe mitään pakkomiellettä vaan koen epäluottamusta omaa puolisoani kohtaan ihan kokemuspohjalta.
Olo on toisinaan niin ristiriitainen, varsinkaan kun ei kehtaa enään asiaa nostaa pöydälle.
Kärsin lievästi alemmuuden tunteesta, mutta en koe mitenkään päivittäisesti olevani huono.
Näen unia, jotka ovat painajaisia, samanlaisia kuin aiemman suhteen aikaan kun tunsin jonkin olevan pielessä ja olikin.
Se että en alennu siihen että kyttäsin hänen mailinsa, tai muutenkaan ole urkkimassa missä milloinkin surffaa, mutta kuinka saisin hienovaraisesti varmuuden asioihin niin ettei tarvitse olla häntä kyseenalaistamassa, tiedän että epäluulot ja nalkutukset ovat hyviä keinoja tuhota vankalla pohjalla oleva suhde, tunteista huolimatta.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mun mielestä sulla on ihan aihetta olla huolestunut. Mutta en ymmärrä kuinka voit asua yhdessä semmoisen ihmisen kanssa jonka kanssa et voi keskustella niinkuin ihminen ihmiselle??
Oliko alussa samanlaista?? Muutitteko nopeasti yhteen? Jos kerran olette jo toisenne löytäneet nii miksi enää roikkua netissä? Sama sulle.
Varsinkaan jos mies hermostuu noin kovaa siitä että kyselet nii paa jäähylle pihalle.
Asioista pitää puhua. Itse sulkisin koko netin.