Venäjän tuntema viha Suomenlahtea kohtaan

Kun seuraatte Venäjän touhuja Suomenlahdella ja sen tuhoamisen puolesta niin minä ainakin jään ajattelemaan että tunteeko tuo kansa tai valtio jonkinmoista vihaa meidän eteläistä merialuetta kohtaan?

Se piittaamattomuus joilla heillä on ympäristönsä ja sen ympärillä elävillä asukkaita kohtaan on aivan käsittämätöntä.

Ensin saamme seurata miten EU, pääosin Suomi kustantaa jätevesilaitoksen pietarilaisten kakkaa puhdistamaan jotta me emme tarvitsisi uida siinä,
sitten saamme lukea uutisista kuinka venäläiset varustamot eivät tee elettäkään vaihtaakseen yksipohjaiset öljytankkerinsa tuplapohjaisiin.

Vaikka tietävät hyvinkin että jos tankkerit ajaisi karille niin siinä olisi Itämeren suurin ekologinen katastrofi vuosiin tapahtunut!

Jopa kanatkin muodostavat ongelman meille kaikille koska eivät jaksa nhdä vaivaa edes jätteensä käsittelyyn paremmin!

Nauttikaa vielä Itämerestä erityisesti Suomenlahdesta kuin meillä vielä sitä on!

PS. Ikävä kyllä Suursaarelle ei enää pysty lähtemään picnicille sattuneista syistä..
4384
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Millä yksinoikeudella vain Suomi esiintyy lahden nimenä, vaikka oikea suurvalta asuttaa suurinta osaa Suomenlahden saarista ja sillä on mahtava ja kaunis Pietarin kaupunki lahden pohjukassa?

Voisiko Tarja-presidenttimme ehdottaa Putinille, että nimenvaihtoa harkittaisiin, ennen kuin kokoomuksen ministerit saavat asiasta vihiä?

Omia ehdotuksiani ovat nämä:

Venäjänlahti

Pietari Suuren lahti

Putinin lahti

Toveruuden lahti

Ikuisen ystävyyden lahti

Hyökkäämättömyyden lahti

Kaasuputkilahti

Kaliningradin väylä

TarjaHalosenlahti

Voisiko Erkki Tuomioja suostua nimikomitean puheenjohtajaksi ja nimenmuutosta juhlittaisiin Suuren Voiton päivänä ensi toukokuussa.

Tulethan toveri ironmikes mukaan tukemaan tätä asiaa?

Äänestä
  • Putinia voi harmittaa että lahden nimi onkin Suomenlahti eikä Putininlahti..aika mahdollista.

    Äänestä

Kyllä veli venäläinen eli russian pitää saada kansainvälisen lain piiriin. Mitä Vanhanen pelkää, kun myöntyy putkiasiassa ympäristötutkimukseen?
Millä laittomuudella se uhkaa? Nashijoukot, suurlähetystön valtaus, kauppasaarto, metsäpalojen levitätminen Suomeen, suomalaisten tapot, sähkö- ja energiakatkokset. Niin, millä se uhkaa.
Venäjä ei halua maanpäällistä putkea, koska joutuisi neuvottelemaan alistamisen sijasta Viron kanssa.
Viro on energiassa omavarainen, Suomi ei.

Äänestä

Ei muuta kaikki siellä rannikolla värkkäämään valkoisesta muovista,-roskapussista- lippuja, joihin voisi kirjoittaa tussilla venäjäksi, että, "elekee paskantako siellä".

Ja kaikki päästää ne kymmenettuhannet lippunsa länsituulella jonkin tyhjän piimäpurkin tai ilmapallon mukana kohti venäjää.

Saattaisi tulla aika välikohtaus, joka saisi kansainvälistä huomiota ja naurua:)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Freedomer kirjoitti:

Kun seuraatte Venäjän touhuja Suomenlahdella ja sen tuhoamisen puolesta niin minä ainakin jään ajattelemaan että tunteeko tuo kansa tai valtio jonkinmoista vihaa meidän eteläistä merialuetta kohtaan?

Se piittaamattomuus joilla heillä on ympäristönsä ja sen ympärillä elävillä asukkaita kohtaan on aivan käsittämätöntä.

Ensin saamme seurata miten EU, pääosin Suomi kustantaa jätevesilaitoksen pietarilaisten kakkaa puhdistamaan jotta me emme tarvitsisi uida siinä,
sitten saamme lukea uutisista kuinka venäläiset varustamot eivät tee elettäkään vaihtaakseen yksipohjaiset öljytankkerinsa tuplapohjaisiin.

Vaikka tietävät hyvinkin että jos tankkerit ajaisi karille niin siinä olisi Itämeren suurin ekologinen katastrofi vuosiin tapahtunut!

Jopa kanatkin muodostavat ongelman meille kaikille koska eivät jaksa nhdä vaivaa edes jätteensä käsittelyyn paremmin!

Nauttikaa vielä Itämerestä erityisesti Suomenlahdesta kuin meillä vielä sitä on!

PS. Ikävä kyllä Suursaarelle ei enää pysty lähtemään picnicille sattuneista syistä..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu