Ei tunteilla ole

Näin se vaan on. Itse tapailin tässä alkusyksystä "täydellisyyttä" ulkonäköineen,rahoiheen,työpaikkoineen. Ja ihan mukavaakin oli. Mutta jokin tunne puuttui ja siitä kaikki oli kiinni. Ei vaan polttanut sisuskaluja joka kerta kun näin hänet. En ollut pakahtua onnesta kun hän suuteli minua puhumattakaan hänen katseestaan, joka ei minuun porautunut, vaikka hän itse tunsi niin. Niin se vaan miehet on, että lopettakaa vaan toi iänikuinen analysointi ja ulkoisten asioiden miettiminen jos ootte tosissanne jonkun suhteen. Nainen on helppoa kamaa käsitellä jos hän todella on kiinnostunut ja ihastunut. Ei siinä kukaan enää pelaa mitään. Itse ainakin olen lopettanut pelaamisen.
8657
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tunteissa ei todellakaan ole mitään logiikkaa. Jos elät suhteessa, jossa annat Vain tunteidesi ohjata itseäsi, niin sinua on aika helppo viedä kuin pässiä narussa, jos reagoit aina asioihin vain "fiiliksellä" ja katsot maailmaa sen pohjalta mitä kulloinkin tunnet. Siinä kärsit helposti paitsi sinä itse myös kumppanisi.

Tunteet voi olla ihana ja kaunis asia, mutta mielestäni vain jos niitä auttaa käsittelemään ja ohjaamaan myös logiikka.

Äänestä

Et sinä voi päättää ulkoisin perustein sitä, kenestä tulet pitämään - siinähän on jo ihan tarpeeksi logiikkaa..? Sinunhan pitäisi löytää se oma kullanmurusi, jonka ihanuuteen ei vaikuta hänen omaisuutensa. Eli jos ihastut rikkaaseen naiseen, niin ei sinun ihastumisesi pitäisi kadota, vaikka nainen menettäisikin jostakin syystä kaiken omaisuutensa - ja jos ihastut köyhempään naiseen, niin ei sinun ihastumisesi pitäisi kadota, vaikka jossakin vaiheessa tuo köyhä nainen voittaisi lotossa 3 miljoona euroa ja heittäytyisi elämään ronskisti prameampaa elämää? Ja sinun pitää löytää nainen, joka myös suhtautuu samalla tavalla sinuun.

Mutta eipä näitä asioita kannata liian pinnassa mielessään pitää! Voihan sitä olla vaikka minkälaisia asioita päätöksiin vaikuttamassa, mutta jos sitä sisäistä paloa ja rakastamisen tunnetta ei löydy, niin et tule nauttimaan yhtään mistään. Eli kannattaa antaa tunteiden viedä ensialkuun, ja miettiä sitten vasta muita strategioita..! :)

Äänestä
  • Olet siis tajunnut että kun itse kysyy ja itse vastaa niin keskustelu sujuu. Mutta se on kumma että et tajua omaa tekstiäsi. Olet muka lopettanut pelaamisen mutta kuitenkin esiinnyt täällä sekä miehenä että naisena? Onko puurot ja vellit menneet vähän sekaisin?

    Äänestä

  • joopa joopa kirjoitti:

    Olet siis tajunnut että kun itse kysyy ja itse vastaa niin keskustelu sujuu. Mutta se on kumma että et tajua omaa tekstiäsi. Olet muka lopettanut pelaamisen mutta kuitenkin esiinnyt täällä sekä miehenä että naisena? Onko puurot ja vellit menneet vähän sekaisin?

    Äläpäs kuule yhtään yritä, minä kirjoittelen aina samalla nimimerkillä, eikä ainakaan tässä tapauksessa aloittaja ole minun "nimimerkkiäni" lainannut... Mainitsen kyllä varmasti, jos joku vakionimmarini ryöstää, ja harkitsen oman rekisteröimistä.... :)

    Äänestä

  • "Et sinä voi päättää ulkoisin perustein sitä, kenestä tulet pitämään "

    Täällä onnistuu!

    Tiedän kyllä jos voisin ihastua naiseen, eikä siinä luonne merkkaa mitään. Eli vaikka en ensitapaamisella edes ihastuisi tai edes vilkaisisi naiseen, tiedän kyllä minkälaisiin naisiin tulen varmasti ihastumaan, jos vain tavataan useamman kerran.

    Ja jos nainen on paskaa sisältä, niin järki se on joka käskee jättämään rauhaan, mutta tunteet haraa aina vastaan. Onneksi järki on tähän mennessä aina tarvittaessa voittanut.

    Äänestä

  • <Mies29> kirjoitti:

    "Et sinä voi päättää ulkoisin perustein sitä, kenestä tulet pitämään "

    Täällä onnistuu!

    Tiedän kyllä jos voisin ihastua naiseen, eikä siinä luonne merkkaa mitään. Eli vaikka en ensitapaamisella edes ihastuisi tai edes vilkaisisi naiseen, tiedän kyllä minkälaisiin naisiin tulen varmasti ihastumaan, jos vain tavataan useamman kerran.

    Ja jos nainen on paskaa sisältä, niin järki se on joka käskee jättämään rauhaan, mutta tunteet haraa aina vastaan. Onneksi järki on tähän mennessä aina tarvittaessa voittanut.

    Ootko tosissasi? :) Eikö siinä kuitenkin pitemmän päälle käy niin, että jompi kumpi on vieraissa tai tulee ihan ero? En minä ainakaan voi kuvitella elämää suhteessa, jossa joko itse en olisi hullaantunut toiseen vaikka toinen olisi hullaantunut minuun, tai suhteessa jossa itse olisin hullaantunut toiseen mutta huomaisin ettei toinen tunne samoin.... Onko siis järkevää olla yhdessä vain koska esim. talousasiat olisivat yhdessä eläen hyvällä mallilla tms? Eikö sinua myöskään häiritse se, jos toisella on ihan erilaiset elämäntavat tai eri toimintatapoja (siis hirmu erilaisia) - tai niinkuin olisitte yhdessä vain koska näytätte niin pirun hyvältä yhdessä? Eihän siinä mitään pahaa kylläkään ole, mutta ihan vain mietin, että eikö se ole aika rankkaa? :)

    Ihan oikeasti utelias vain olen, en syyttele mitään enkä ketään, jos vaikka joku sellaista minusta erehtyisi aatostelemaan.... :)

    Äänestä

  • Nainen 29v. kirjoitti:

    Äläpäs kuule yhtään yritä, minä kirjoittelen aina samalla nimimerkillä, eikä ainakaan tässä tapauksessa aloittaja ole minun "nimimerkkiäni" lainannut... Mainitsen kyllä varmasti, jos joku vakionimmarini ryöstää, ja harkitsen oman rekisteröimistä.... :)

    Olen sit aloittaja ja oikeesti 15v. poitsu.

    Äänestä

  • Nainen 29v. kirjoitti:

    Olen sit aloittaja ja oikeesti 15v. poitsu.

    Meinasin jo ihan laittaa edelliseen viestiin, että tää tulee tapahtumaan melko nompeesti..... No mitäs 15-vee poitsulle kuuluu?? ;)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


logiikkaa kirjoitti:

Näin se vaan on. Itse tapailin tässä alkusyksystä "täydellisyyttä" ulkonäköineen,rahoiheen,työpaikkoineen. Ja ihan mukavaakin oli. Mutta jokin tunne puuttui ja siitä kaikki oli kiinni. Ei vaan polttanut sisuskaluja joka kerta kun näin hänet. En ollut pakahtua onnesta kun hän suuteli minua puhumattakaan hänen katseestaan, joka ei minuun porautunut, vaikka hän itse tunsi niin. Niin se vaan miehet on, että lopettakaa vaan toi iänikuinen analysointi ja ulkoisten asioiden miettiminen jos ootte tosissanne jonkun suhteen. Nainen on helppoa kamaa käsitellä jos hän todella on kiinnostunut ja ihastunut. Ei siinä kukaan enää pelaa mitään. Itse ainakin olen lopettanut pelaamisen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu