.. että suurin osa tänne kirjoittelevista anopeista on yhden poikalapsen äitejä? Niitä, joiden on vaikea kestää, kun oma silmäterä löytääkin toisen naisen elämäänsä? Ja nämä naiset eivät todellakaan täytä näitä äitien toivomia kriteerejä. Ei tänne anopit paljon vävyistään kirjoittele.
Arvaanko oikein..
minjä
91059
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
vävyistä edes keksisi? Vaimo vie ja mies vikisee(ainakin hetken aikaa) Miehen anoppilassa kulutetaan aikaa reilummin kuin vaimon anoppilassa. Ei vaimon äidillä mitään valittamista pitäisi olla, johan sen näistä miniöiden kirjoituksista selvästi saa lukea.
Vävyt taitavat olla suurin osa hyvin kasvatettuja nuoria miehiä, ihme kyllä, kun ajattelee minkälaista pohjasakkaa heillä on vanhempina.
Toivottavasti nämä tällä palstalla kirjoittavat miniät saavat vain tyttölapsia, etteivät joudu kokemaan samanlaista kohtelua kuin anoppinsa, sitten aikanaan.
olet juuri yhden pojan äiti? Se oli se pointti. Jos poikia on useampi, osannee sitä varmaaankin pysyä jo taustalla. Mutta ainokaisestaan sitä on huolissaan.
että saisivat vain poikia.
Siinähän sitten käpristelisivät samanlaisessa liemessä kuin nykyiset anopit, vaikka eivät sitä uskokaan tässä vaiheessa.
Aloittaja on väärässä ainakin minun kohdallani. Minulla on neljä naimisissa olevaa poikaa, ei yhtään tytärtä.
Käyn silloin tällöin vapaa-aikoinani tai työni keskellä olevana vapaahetkenä lukemassa, miten huonosti joillakin menee. En voi välttyä myöskään ajatukselta, että moni kirjoittaja tekee kärpäsestä härkäsen. Kunhan antaa ajan kulua ja näkee tarpeeksi, esim. työssään, todellista surkeutta ja kovia kohtaloita, rupeaa asettamaan asioita arvojärjestykseen.
eli juuri tuota tarkoitin. Luulen, että täällä ne valittavat anopit ovat niitä yhden pojan aikanaan saaneita. Sinulla niitä on neljä, olet varmaankin jo elämän koulima ja kasvattama nainen. Siis hyvässä mielessä, koska et ole nävimässä miniöitäsi.
Minulla on useampi lapsi. Minun pointtini on se, kun seuraa näitä kirjoituksia, niin appivanhemmat ovat pohjasakkaa. Pohjasakkaa, vaikka ovat niin erinomaisia aviomiehiä osanneet kasvattaa, huvittava yhtälö.
Ja toinen seikka, en ole vielä anoppi. Lueskelen joskus näitä juttuja ja hirvittää minkälaisia nykyajan nuoret naiset ovat luonteeltaan. Kieltämättä kauhu alkaa hiipimään kammariin, kun lapset lähestyvät sitä ikää, että avioituvat.
Uskon kuitenkin, että olen onnistunut kasvattamaan lapseni tavalla, ettei kukaan "ulkopuolinen" meidän päällemme pysty sylkemään. Uskon edelleen, että lapseni valitsevat sellaiset puolisot, jotka tulevat ihmisten kanssa toimeen ja joilla on hyvä käytös, jotka haluavat kuulua "sisäpiiriin" Samaa ei voi tämän palstan miniöistä sanoa.
Pojalla on perhe, jota autan aina kun ehdin. Itse en mene tukkeutumaan vaan pyydettäessä. Tosin pyydetään melkein joka päivä. En todellakaan ole mustasukkainen pojastani, harvemmin edes keskustelemme, kyllä naisten kesken asiat hoidetaan.
Kasvatuksella en pääse kehumaan, sillä poika oli kotona ollessaan patalaiska, ei osallistunut mihinkään ja olin suorastaan onnellinen, että löysi vaimon. Nyt perhellisenä saa sitten opetella sen, minkä olisi voinut kotona oppia. Eikö vanha sananlasku sano, minkä taakseen jättää sen eestään löytää. Pakko on ollut oppia kotihommat.
ei vielä miniöitä mutta pojilla on kyllä tyttöystävät. En ole koskaan tunkenut nenääni poikieni asioihin. Vanhin oli myös patalaiska ja aattelin mitähän niiden yhteisasumisesta tulee kun molemmat on laiskoja. No, poika onkin oppinut varsinaiseksi ruuanlaittajaksi ja yllättää aina upeilla ruuilla,ja leivonnaisilla, tekee itse jopa pastaa. Viimeksi kun kävimme heillä oli valmistanut pitsaa ja kun kysyin mitä oli laittanut siihen, alkoi poika luetella aineita kuuntelin hymyssä suin ja aattelin on se vaan varsinainen mestarikokki.Myös heidän yhteinen kotinsa on aina puhdas ja siisti. Näin se vaan on että kyllä elämä opettaa.Myös tyttöystävä osallistuu kotihommiin.Hyvä näin.
Minä kuulun kategoriaan yhden pojan äiti. Olen pojastani kovin ylpeä ja toivon hänelle ja perheellensä kaikkea hyvää. Miniäni on myös ainoa lapsi, tosi fiksu, organisatorinen ihme ja erinomainen äiti kahdelle pienelle pojalle. Niinkuin näen pojastanikin kasvaneen kunnon isän.
Joka tapauksessa molemmat ovat aikuisia ja elävät omaa elämäänsä. Olen iloinen, jos voin joskus olla avuksi ja lapsenlapset ovat minulle kuin taivaan lahja. On vaikea kuvitella jotain, joka voisi tuottaa suurempaa iloa.