sisareni loukkasi minua syvästi tässä lähitienoin. Olen ollut autistinen aikoinaan ja hän vihjaili omalla lapsellaan autismistani.Loukkannuin syvästi..hän yleensäkin haluaa loukata ajoittain leveilemällä ja osoittamalla omaa kyvykkyyttään ja menestystään.Menneisyydestä ja haavoista hän ei kykene puhumaan vaan pakenee tiettyjä asioita ja elää vain ns hyvissä asioissa ja muistoissa.Lapsena hän myös pakeni asioita...en ymmärrä mistä moinen käyttäytyminen ja muuttuuko se? läheisyyttä ei ole vaikkakin muita sukulaisia ei ole..mitä tehdä jatkuville loukkauksille ja nälvimisille, en jaksa
autismista
vihjailu loukkaavaa
141014
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei siskosi muutu miksikään. Niin kauan kuin odotat siskoltasi jotain enemmän kuin hän on, tulet pettymään aina uudestaan ja uudestaan.
Oma isosiskoni on tosi hankala tyyppi, ja piti oikeutenaan sanoa minulle mitä tahansa. Oli paljon loukkauksia, nimittelyä ja pahaa mieltä, joita nielin "sisaruuden velvoittamana". Hänelle ei voinut sanoa pienintäkään kritiikkiä ilman, että hän sai hirvittävän raivarin.
Muutama vuosi sitten mittani oli vihdoinkin tullut täyteen (olin pettynyt tarpeeksi monta kertaa) ja sanoin hänelle suoraan, etten enää jaksa hänen käytöstään. Annoin muutaman konkreettisen esimerkin lähimenneisyydestä. Seurasi (odotetusti) siskon itsesääliä pursuava itkuraivari, jota seurasin vierestä, ihan kuin ulkopuolisena koko tilanteesta. Niin huonoksi oli tilanne mennyt.
Sittemmin välimme eivät ole korjautuneet, mutta ovat suht asialliset, näemme kuitenkin perhejuhlissa muutaman kerran vuodessa. Itselläni on kuitenkin aivan mahtava olo, että pääsin siitä ikeestä. Surullista on, ettei toivomani ja haluamani sisko-suhde koskaan ole toteutunut. Mutta kun ei niin ei. Pitää iloita niistä asioista, joita elämässä on eikä itkeä niiden perään, joita ei voi saada.
Pahimpia asioita mitä itselleen voi tehdä, on suostua alistettavaksi. Jokainen määrää itse, kenen kanssa on tekemisissä, sukulaistenkin suhteen.
oletko koskaan syvemmin miettinyt mistä käyttäytyminen johtuu? itse en selvää vastausta löydä. Minulla myös tilanne sellainen mikäli sanon vastaan tai asian ns oikean laidan alkaa suunnaton mekkala ja puolustamisreaktio vastapuolelta ja tilanne muuttuu täysin mahdottomaksi.Raskasta on ajatus yhteenkuuluvuudesta ym kun on esim perhetilaisuuksista ym kysymys muut kuvittelevat suhteemme olevan ns normaali ja hyvä. En ymmärrä että ihminen omalla lapsellaan vihjailee asioita jotka ovat arkoja paikkoja ym hullua suorastaan
On meillä siskon kanssa viimeisen 15v. aikana ollut muutaman kerran rauhallinenkin hetki, jolloin hän on puhunut huonosta itsetunnostaan ja heikkouksistaan.
Sisko on kokenut, että hän on ollut lapsena syrjitympi ja minä se rakastetumpi lapsi. Jos näin on ollut, minä en sitä muista, eikä pieni lapsi sellaista varmasti tajuaisikaan. Vanhempamme ovat kuolleet, joten heitäkään ei tähän keskusteluun saa mukaan.
Ovat syyt mitkä tahansa, siskoni on nähdäkseni katkera ja itsetunnon ja -luottamuksen kanssa on isoja ongelmia. En ole koskaan ajatellut, että hän olisi jotenkin "paha" ihminen, kyllä kaikkeen käytökseen löytyy yleensa aina joku syy.
Kuitenkin, muutamaa rauhallista hetkeä ja "paljastusta" lukuun ottamatta arki on siskon kanssa ollut koko aikuisikäni alistavaa ja ilkeää. Vaikka pohjalla olisi mitä syitä, en voi loputtomasti asettua kynnymatoksi toisen pahan olon alle. Sisko on joskus käynyt psykologinkin kanssa puhumassa asioistaan, mutta käytös ei silti ole muuttunut. Siskoa ajatellessani koen myötätuntoa häntä kohtaan.
En yhtään osaa arvata, mikä sinun siskossasi saa aikaan tuollaisia inhottavia vihjailuja ja loukkaamista. Mutta luulen, että ainakin hän saa aikamoisen vallan tunteen, kun näkee sinun kipristelevän kommenttiensa takia. Tosi härskiä ja raukkamaista häneltä käyttää aseena arkoja asioita, joille ei kukaan voi mitään.
kysymys juuri tuosta vallan käyttämisestä ja sen aikaansaamasta tunteesta..osuit oikeaan. Meillä taas minä olen ollut se vähiten huomioitu lapsi mikä ihmetyttää.Olen jopa ollut heikko ja arka lapsi autismista johtuen.En käsitä vaan sitä ilkeyttä käyttää tätä aseena varsinkin vihjailla oman lapsen syrjään vetäytymisellä menneisyyttäni.Meillä on myös vanhemmat pois joten kysyä ei voi eikä periaatteessa olisi voinutkaan vaikka eläisivät sillä vastahankaa olisi tullut ym.Muutaman syyllisyyden ryöpyn sain aikoinaan isältäni niskoilleni hänen kysyessäni minulta mitä mieltä olen lapsuudestani mihin hän tiesi vastauksen itsekin aivan varmasti koska lapsuuteni ei ollut mikään hyvä juuri ed mainituista syistä.Nyt tilanne on luonnollisesti toinen kun olen elämääni itse rakentanut alusta loppuun..tästä olen ylpeä mutta vähästä suvustani en vaan ihmettelen ja kärsin puolustuskyvyttömyydestä edelleen.Etäisyyttä olen ajoittain ottanut mutta aina tulee niitä jouluja sun muita jolloin ei voi olla etäinenkään..täytyypä vaan suhtautua asiaan tai yrittää ettei tilanne tule muuttumaan ja pyrkiä ajattelemaan että vastapuoli joskus itse herää ja ajattelee asioita realistisesta ja oikeasta näkökulmasta.
Joo, se on rankkaa. Ja ihan kieroa, että joutuu kovettamaan itseään ja "kärsiä puolustuskyvyttömyydestä". Vieraiden ihmisten kanssa on helpompi pitää puoliaan kuin juuri niiden läheisten (vaikkeivät nyt arjessa läheisiä olisikaan), jotka tietävät kaikki heikot ja kivuliaimmat kohdat. Juuri ne, joihin tökkäämällä sattuu eniten.
Mietin tuossa, mitä siskosi groteskilla vallankäytöllään saavuttaa. Ilkeily voi olla myös etäisyyden pitämistä. Jos nyt vaikka siskollasikin olisi huono omatunto siitä, ettei ole tukenut sinua enemmän vuosien varrella. Mutta en tiedä, tuo on ihan vain arvailua. Ihmiset ovat tunteissaan, niiden näyttämisessä ja käytöksessään niin monimutkaisia. Kaikilla on sokeita pisteitä, joita ei itse näe, ja sitten voi käyttäytyä aivan älyttömällä tavalla.
Aiemmasta viestistäsi ymmärsin, että kuitenkin silloin tällöin sanot hänelle, mitä ajattelet hänen jutuistaan, ja silloin hän suuttuu silmittömästi. Eli et todellakaan ole hänelle mikään rikkahippunen, jonka sanomiset tai tekemiset olisivat yhdentekeviä.
Niin, ei kai sitä juuri muuta voi tehdä kuin pitää itsestään mahdollisimman hyvää huolta, olla itselleen rehellinen ja toivoa, että toiset tekisivät samoin.
By the way... joulut olivat minullekin pahoja paikkoja, kunnes tapasin nykyisen avomieheni, ja olen voinut hyvällä "teko"syyllä viettää pyhät hänen perheensä kanssa. Sisko on kuitenkin aina olemassa, eikä hän poistu elämästäni, vaikken häntä näkisi tai olisi muutenkaan yhteydessä. Tietoinen etäisyyden pito kuitenkin estää toistuvat loukkaamiset.
kiitos sinulle lohduttavasta kirjoituksestasi..on lohduttavaa kuulla että en ole ainoa koska olen aina tuntenut olevani hieman erilaisessa asemassa oleva ja ettei kenelläkään muulla voi olla näin ! koitetaan kestää ja jaksaa ja ennenkaikkea puolustautua ja rakentamaan omaa elämämme ilolla ja unohtamalla menneet.
jouluja myöden,
ei mitään järkeä lähteä
teeskentelemään yhteisyyden tunnetta,
jos sitä ei ole, vaan pelkkää jännitystä siitä,
miten taas mieli tulee pahoitetuksi naljailuista tai ivasta rivien välissä..
ei mikään pakko viettää tekoyhteisjouluja,
jos henkeä ei enää ole - niin se vaan on.
mitä tarkoitit. Jos olet autistinen, olet sitä lopun elämääsi, et vain 'joskus aikoinaan'. Ja mitä tarkoitat sanoessasi 'hän vihjaili omalla lapsellaan autismistani'. Tarkoitatko 'omalle lapselleen'? Vai vertailiko lapsensa autismintapaisia ominaisuuksia sinuun? Autismi usein periytyy suvussa, eikö?
Itse olen assi. Einstein oli assi. Olen älykäs ja pystyvä ihminen, vaikken seurallinen. Ei se mikää häpeä ole!
olen luokitellut itseni autistiseksi eli lapsena ja nuorena olen ollut syrjään vetätytyvä ja sulkeutunut ym. aikuisena ajoittain myös.Minulla on ollut liikehdintä/keinuntaa jolla olen rauhoittanut itseni ym. Nykyisin aikuisena hallitsen itseni ja tilanteet paremmin eikä näitä piirteitä esiinny. En tiedä sitten miksikä itseänsä kutsuisi. Asia on minulle hyvin arkaluontoinen ja pidän sitä omana asianani ja mikäli haluan siitä keskustella on se vertaiseni henkilö tai vastaava. Tuosta vihjailusta se oli tilanne jossa sisareni näytti konkreettisen esimerkin omalla lapsellaan kun hän heilutti itseään eli hänen naljailevien sanojensa mukaan tanssi vetäytyneesti ...minusta se oli selvä merkki vihjailusta jota en todella ymmärrä enkä usko heidän lapsensa olevan autistinen.
ja tulkitset viattoman leikinlaskun ilkeäksi naljailuksi. En tietysti tunne teitä, enkä ollut paikalla, mutta kertomastasi päätellen ongelman ydin näyttäisi ehkä olevan se, että et ole hyväksynyt itseäsi sellaisena kuin olet.
Alkoholistien lapset (kuulemma) usein suuttuvat, jos joku mainitsee jotain alkoholisteista - se kun on tabu aihe heille, ja he luulevat, ettei koko asiaa ole olemassa, jos siitä ei puhu.
Jos olet autistinen, entä sitten? On meitä muitakin. Koko Suomi on yhteiskuntana aika autistinen.
osuit varmaan naulankantaan, että olen yliherkkä mutta en edelleenkään ymmärrä tätä yhtä ja lukuisia muita naljailuja. En kyllä sulata omalla lapsellaan vihjailua en sitä itse voisi tehdä! Autismi on arka paikka olen sen hyväksynyt osana menneisyyttäni mutta tätä asiaa en jaa kaikkien kanssa koska sitä on monen vaikeaa ymmärtää ja käsittää.Itse olen aika pitkälle käsitellyt lapsuuttani ja siihen liittyy monia syitä joita en nyt tässä yhteydessä mainitse. Olen varsin onnellinen kuitenkin siitä, että hallitsen ns ongelman jos sitä voi sellaiseksi kutsua ja uskon sen jopa olleen ja olevan voimavara jossain mielessä. Älykkyyttä en tiedä voiko sitä yhdistää tähän..se on moniulotteinen juttu:)
ei kuulosta naljailulta. Sanot: "Tuosta vihjailusta se oli tilanne jossa sisareni näytti konkreettisen esimerkin omalla lapsellaan kun hän heilutti itseään eli hänen naljailevien sanojensa mukaan tanssi vetäytyneesti ...minusta se oli selvä merkki vihjailusta jota en todella ymmärrä enkä usko heidän lapsensa olevan autistinen."
En tosiaan ymmärrä, miten tuosta voi saada sen käsityksen, että sisar naljailee sinulle.
Olen kyllä kanssasi yhtä mieltä siitä, että autistisissa piirteissä on paljon hyvää - peräänantamattomuus jne, ja ne ovat mukana koko elämän, vaikka autismin vaikeampien puolien kanssa voi oppia tulemaan toimeen jopa niin, etteivät ne enää haittaa. Autismi ei 'parane' - se on ominaisuus, ei tauti.
Ehkä sinun pitäisi puhua siskollesi suoraan, ja kysyä, mitä hän kommenteillaan tarkoittaa. me autistiset emme ole kovin hyviä ymmärtämään toisten tarkoituksia. Ehkä siksi ylikompensoimme joskus, ja taas käsitämme väärin, kun luemme olemattomia merkityksiä tekoihin.
sisarukseni luonteeseen ja käyttäytymiseen nähden tämä esimerkki edellä osoitti mielestäni selvästi, että hän halusi loukata minua ja tuoda esille autismin.Olen kanssasi samaa mieltä autismista mutta se on myös monille niin kuin myös minulle arka paikka ja josta ei niin mielellään niinkuin tuossa edellä sanoin jaa ihmisten kanssa joilla ei ole käsitystä autismista ja ihmisestä joka sen kanssa on elänyt ja elää.Autismia minussakin tulee aina olemaan mutta sen kanssa oppii elämään ja asian jollain tavalla hyväksymään vaikkakin ainakin minä tunnen itseni erilaiseksi.Myös lähtökohdat lapsuudessani ovat olleet varsin erilaiset suhteessa muihin kuten esim tähän sisareeni joka on naljaillut jo lapsuudessa ja ollut se ns rakastetumpi huom tämänkin asian olen hyväksynyt.Olisi toivottavaa näin vanhemmalla iällä että varsinkin sisaret myös käsittelisivät asioita pintaa syvemmältä ja ymmärtäisivät syitä käyttäytymiselle ym. Ei jatkuvaa alistumista, naljailua ym jaksa eikä ilmeisemminkään pidäkään jaksaa tuntuu vaan kovin raalta ajatukselta katkaista välit tai pitää etäisyyttä kerran näitä sukulaissuhteita ei ole kovinkaan paljon.Tietenkin omia voimavaroja ja elämää ajatellen on joskus pakko tehdä radikaalijakin ratkaisuja ja toivoa parasta vastapuolelta eli muutosta.
välit poikki sukuun aika totaalisesti. Olen ottanut yhteyttä vaan, kun on ollut pakko käytännön asioissa (perunkirjoitus yms), mutta sitäkään he eivät ole osanneet hoitaa ilkeilemättä. Vasta hiljattain kerroin omasta autismistani. Siitä ei ole naljailtu minulle, mutta selän takana varmaan juorutaan.
Oman mielenrauhan takia on hyvä etsiä ihmisiä, joiden elämänfilosifiat sopii yhteen omiensa kanssa. Sieluttomien, ilkeiden, pinnallisten ihmisten kanssa eläminen on kidutusta. Ja miksi tarvitsisimme kidutusta?