HEIPS!
Mun on pakko kirjoittaa, jotta saan vähän purettua itseäni, joka varmaan liittyy tulevaan kolmenkympin kriisiin.
Mä en vaan jaksa katsoa ja kuunnella kokoajan kuinka ihanaa muiden elämä on. En jaksaisi enää yhtään kuunnella kuinka ihana kenenkin kumppani on ja kuinka kumppani kehuu ja sanoo rakastavansa. Olen kyllästynyt kuulemaan kuinka se sieltä menee naimisiin ja muuten niillä siellä tulee lapsi, poika tulossa. Olen vaan ihmetellyt onko tosiaan kaikki aina niin ruusuista. Eikö yksikään kaverini muka jossain vaiheessa ole katunut liittoaan? Ja onko muka jokaikinen niistä lapsista (n. 7 kpl) rakkauden hedelmä ja toivottu, jotka ovat tässä lähiaikoina syntyneet tai syntymässä.
Ehkä olen vaan niin kyyninen, että toivoisin joskus kuulevani, että näin tässä vain kävi tai että kyllä mun miehessäni on sentään yksi puoli jota en voi sietää.
Turhautumiseni varmasti johtuu itsestäni, koska toivoisin oman elämäni menevän eteenpäin. Mutta silti se vaan niin vituttaa kun toiset kehuvat kokoajan elämäänsä toisille ihmisille, netissä esim. koulukaverit sivuilla ja lähettävät ollaan rakastuneita viestejä.
Eipä tässä muuta tällä kertaa, kun odotetaan taas seuraavaa ilon uutista....:P
Mun on pakko kirjoittaa, jotta saan vähän purettua itseäni, joka varmaan liittyy tulevaan kolmenkympin kriisiin.
Mä en vaan jaksa katsoa ja kuunnella kokoajan kuinka ihanaa muiden elämä on. En jaksaisi enää yhtään kuunnella kuinka ihana kenenkin kumppani on ja kuinka kumppani kehuu ja sanoo rakastavansa. Olen kyllästynyt kuulemaan kuinka se sieltä menee naimisiin ja muuten niillä siellä tulee lapsi, poika tulossa. Olen vaan ihmetellyt onko tosiaan kaikki aina niin ruusuista. Eikö yksikään kaverini muka jossain vaiheessa ole katunut liittoaan? Ja onko muka jokaikinen niistä lapsista (n. 7 kpl) rakkauden hedelmä ja toivottu, jotka ovat tässä lähiaikoina syntyneet tai syntymässä.
Ehkä olen vaan niin kyyninen, että toivoisin joskus kuulevani, että näin tässä vain kävi tai että kyllä mun miehessäni on sentään yksi puoli jota en voi sietää.
Turhautumiseni varmasti johtuu itsestäni, koska toivoisin oman elämäni menevän eteenpäin. Mutta silti se vaan niin vituttaa kun toiset kehuvat kokoajan elämäänsä toisille ihmisille, netissä esim. koulukaverit sivuilla ja lähettävät ollaan rakastuneita viestejä.
Eipä tässä muuta tällä kertaa, kun odotetaan taas seuraavaa ilon uutista....:P
Vastaukset 9
Vanhimmat
Varmasti muillakin on ongelmia, mutta he eivät huutele niistä muille - pitävät ne kahdenkeskisinä asioina ja iloitsevat niistä asioista, joita heillä on. Niin sinunkin kannattaisi tehdä eikä olla katkera, kateellinen ja muille pahaa toivova.
...onni taivaalta nenän eteen vai pitäisikö sen eteen kenties tehdä jotakin ?
- epäilijä -
kuin sinäkään. Tuo onnellisuuden hehkuttaminen on paljolti kulissin ja ulkoisen kuvan luomista - vähän niinkuin naistenlehdissä. Hetken päästä sitten kasvetaan sievästi erilleen ja erotaan ystävinä..
sen onnellisempia ovat kuin muutkaan ihmiset tai sinä. Yhdessä viestissä mainittiin kulissien ylläpito, joten uskon sen olevan lähinnä sellaista.Nokka pystyyn ja eteenpäin :).
itse koskaan sorru tuohon esittämiseen. Onnellisuusmuurin luo jokainen ihan itse parisuhteensa ympärille. Sitten kun säröjä tulee, niistä ei kehdata puhua, lisätään vain onnellisuuspuhetta..
Parempi vaan olla (inho)realisti ja olla lisäilemättä kultareunoja omaan elämään.
Hei! Ei meidän avoliitto ainakaan todellakaan ole pelkkää auvoa ja ihanuutta! Päin vastoin, välillä menee päin peetä niin että raikuu ja saa mennäkin. Elämään nimittäin kuuluu nää jatkuvat ylä- ja alamäet, niin se on. Miten niitä hyviä aikoja muuten osaisi arvostaa? Lapsista sanon, että ainakin kaikki, siis ihan kaikki meidän tuttavaperheisiin syntyneet lapset ovat tosiaankin olleet enemmän, kuin toivottuja. Monella parilla on ollut suuria ongelmia tulla raskaaksi, ja jo se on sellainen asia, että lapsettomuuden tai lapsensaantiongelmien parissa painiskellessa elämä on tosi kaukana ihanasta.
Ehkä se vaan tuntuu siltä, et kaikilla muilla menee ihan upeesti ja mahtavasti. Mutta kurkistapas pintaa syvemmälle, niin joka paratiisista löytyy takuuvarmasti ne omat ongelmansa.
Siitä ei kannata masentua, jos muut näyttävät elävän onnellisina. Itsehän elämäsi rakennat, ja jos tuntuu, ettet ole onnellinen, niin muuta hyvä ihminen elämääsi niin, että tunnet olosi onnelliseksi. Se on näet mahdollista ;)
Tosin sellaisiakin ihmisiä on olemassa, joille ei riitä mikään. Aina vain pitäisi saada enemmän ja mahtavempaa kuin mitä jo on. Taito se on sekin, että repii ne onnen ja ilon tunteet ihan siitä arjesta.
Sama mun lähipiirissä, että lapset ovat olleet/ovat kovin kaivattuja, eikä olet tulleet todellakaan ns. vahingossa tai helposti. Vaan päinvastoin, lasta on yritetty ainakin vuosi, monet vuosia. Joillakin on keskenmenojakin. Näistä kipeistä asioista vaan ei kaikille puhuta, ehkä lähimmille jos heillekään. Jos lapsi vihdoin saadaan, on ymmärrettävää, että siitä kovasti iloitaan.
Itse olen parisuhteessani onnellinen, mutta en hehkuta muille ääneen onneani. En ole sitä tyyppiä. Toiset ehkä on. Tai sitten tosiaan jotkut pitää yllä kulissia. Tai tuodaan vaan ne positiiviset asiat esille, kuinka esim. mies teki jotain ihanaa. Mutta ei niitä huonoja hetkiä välttämättä sitten kuulutella kaikille. Mikään parisuhde tuksin on täydellinen. Harva kai kuitenkaan toisten kiusaksi hehkuttaa toiselle onneaan. Älä ole katkera. Joku päivä se onni sinullekin paistaa etkä varmaan toivo kenenkään olevan siitä nyreissään?
päätät. Kenelläkään ei ole aina yhtä ihana tai kenenkää parisuhde ei ole aina yhtä onnellinen. Huonoista puolista ei vain haluta puhua. Tämän takia hehkutetaan vain niitä hyviä puolia, ongelmista ei usein puhuta. Kannattaa lopettaa muiden elämän tutkailu ja keskittyä omaan elämään. Mieti mikä itsestä tuntuu hyvältä ja tee sen mukaan. Anna toisten puheiden mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
Tuota... meillä kaveripiirissä eikä varsinkaan miehen kaveripiirissä ole todellakaan tapana laitella ollaan rakastuneita viestejä jne. Johtuu ehkä siitä, että kaikki on 30-50 vuotiaita ja olleet vuosia yhdessä. Ja osalla ne lapsetkin on jo isoja. Ehkä joskus 2-kymppisenä vielä intoiltiinkin... Ja kyllä mä ainakin kuulen niitä huonojakin puolia. Kuinka mies ei osallistu tarpeeksi kotitöihin tai lasten hoitoon, juo liikaa kaljaa, vaimo nalkuttaa jne. Yksi etäisempi tuttava kärsii jopa miehensä väkivaltaisuudesta. Vaikka ei kukaan ole varsinaisesti sanonut katuvansakaan avioliittoaan. Ja erojakaan ei ole ollut toistaiseksi. Mutta ei kaikki ole pelkästään ruusuista siis. En ole itse huomannut yhtäkään sellaista paria jolla olisi? Ehkä tuttavapiirimme on sitten eri maailmasta. Tai kiinnität liiaksi huomiota vaan niihin kehuihin yms. Ja alkaa tuntumaan, että jokapaikassa on vaan onnea.
Anna ajan kulua, kyllä ne iloviestit siitä vähenee.