Olen ollut VHH:lla ja siitä on ollut hyötyä painonpudoruksen kannalta. Paino on pudonnut hyvin ja nykyään pysyn hoikkana varsin helposti, mutta silti eräistä syistä olen harkinnut VHH:n lopettamista. Perustelen tämän asian, mutta se vaatii hieman taustatietoja.
Kirjoittelen tätä omassa työpajassani, galleriassa, kuten sitä kutsun. Maalaan harrastuksenani muotokuvia ja erilaisia pienesineitä koristeellisiksi, joita ihmiset tuovat minulle. Maalaan pensselillä ja ruiskulla ja itse asiassa efektien luomiseen tarvittavaa välineistöä rajoittaa vain mielikuvitus.
Täällä nyt siis olen galleriassani kirjoittamassa tätä. Hiljaista on, ei kuulu kuin tietokoneen hurinaa, kellon vaisu tikitys ja hiljaisuuden vastapainona erään mekaanisen pumpun klonks-klonks-klonksuttava käyntiääni. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta viime aikoina huomaan että ajatuksenikin, sanojen rytmi, kulkee tuon pumpun klonksutuksen rytmissä.
Lihaa olen syönyt runsaasti koko ikäni, ja vaikka leipäni olen tienannut metsästä (puutavaraa) on metsästys ollut lähes intohimoinen harrastukseni. Siis suurriista. Suomen lisäksi olen metsästänyt sekä Afrikan savanneilla että Kanadan korpimaastossa ja Amerikan Kalliovuorilla, mutta mieleenpainuvin retki oli karhunmetsästys Venäjän Siperiassa. Ne olivat aikoja ne.
Sittemmin tahti hieman hiljeni. Liikkuminen väheni ja eräs hyvä ystäväni tästä huomauttikin, että se näkyy poskissa. Liikuntaa olen harrastanut ihan riittävästi, mutta tottumus kulinaarisiin nautintoihin ilmeisesti vie voiton liikunnan kulutuksesta.
Hyvä ystäväni sitten ehdottikin minulle jonkinlaista ruokavaliota, jottei vanhemmiten aivan muodottomaksi turpoaisi. Sanoin että perkele minä mitään pelkkää kaalia ja porkkanaa rupea puputtamaan, lisukkeeksi ne käyvät, mutta liharuokaa sen olla pitää. Silloin kuulin ensimmäistä kertaa VHH:sta, jota tämä hyvä ystäväni jo noudatti. Lihavoittoinen ruokavalio, sehän kuulosti hyvältä, lihassahan on voimaa, olinhan kulkenut metsästysreissuillani viikkokausia pääasiassa lihan voimalla.
Sattumoisin seuraavana päivänä työnantajani valitsi minut satunnaisotannalla henkilökunnan terveystarkastukseen, jossa myös veriarvoni tutkittiin.
Veriarvojani sanoivat hyviksi, kokonaiskolesterolit oli jossain kolmen paikkeilla, ja triklyriini (joku sellainen se oli) noin 1. Hyvä ystäväni tosin tokaisi, ettei noihin arvoihin paljon ole luottamista, näyttävät siltä että mittauslaitteessa on ollut jotain vikaa. Hän sanoi ettei minun silloisella syömätavoillani (liikaa hiilihydraatteja) arvot voineet olla niin hyvät. En kysellyt sen tarkemmin, kun en pahemmin niistä arvoita mitään ymmärtänyt.
Nautin sitten VHH-ravintoa hyvän ystäväni opatuksella. Hän kertoi minulle sopivan erittäin matalahiilihydraattisen ruokavalion, ja antoi tarkat ohjeet mitä saa syödä ja mitä ei. Liharuokaahan siinä oli paljon, ja se sopi oikein hyvin. Liikunnan hän neuvoi lopettamaan, VHH-ruokavalio kuulemma korvaa sen täysin ja kokonaan. No mikäs siinä, päätin tehdä niin, jäisipä enemmän aikaa harrastukselleni, maalamiselle.
(Klonks-klonks-klonks... toisinaan unettaa tuo pumpun rytmikäs ääni.)
Elämä jatkui näin muutamia kuukausia. Päätin sitten ihan yht'äkkiä mennä tutkituttamaan veriarvoni uudelleen, toki muutos jo näkyisi. Yksityinen labra otti verinäytteet ja kun muutaman päivän päästä kävin hakemassa tuloksia niin siellä huolestuneen näköinen lääkäri otti minut vastaan. Hän kertoi minulle että kolesteroliarvot olivat nousseet. Minähän riemastuin ja kättelin lääkäria, sanoin että hyvä on että ovat lähteneet nousuun, kyllä ne ennen hieman liian alhaalla tuntuivat olevankin. Lääkäri sitten oikaisi minua ja sanoi että tilanne on kyllä mennyt huonompaan suuntaan, asialle pitäisi tehdä jotain. Kokonaiskolesteroli oli toisella kymmenellä ja triklyriinit vielä senkin yli. Hän varasi minulle ajan lisätutkimuksiin seuraavaksi päiväksi ja kirjoitti reseptin lääkekuurista joka on aloitettava heti.
Kotona kerroin tästä hyvälle ystävälleni ja hän moitti minua että olin mennyt "mokoman puoskarin" luo kertomatta hänelle mitään. Hyvä ystäväni muistutti, että hän oli taannon epäillyt veriarvojeni labratulosten paikkansapitävyyttä, ja nyt hän on entistä vakuuttuneempi että ne olivat vääriä. Hän arveli että veriarvot olivat laskeneet arvoon jotka se "kirottu puoskari" oli ottanut, ja suunta oli edelleen parempaan: kenties joku päivä veriarvoni laskisivat sellaisiin lukemiin kuin työpaikkalääkärin jäljiltä olevat virheelliset arvot olivat.
Reseptin hän niinikään repi tuhannen päreiksi ja moitti minua siitä että olin antanut puoskarin narrata minua noin törkeästi. Hän selitti että puoskari mielellään pitäisi minut, varakkaan miehen, asiakkaana ja siksi kirjoitti kalliita lääkkeitä ja ties mitä kalliita hoitoja oli jo suunnitellut minulle. "Aivan, niin" hyvä ystäväni sanoi "vai takaisin lääkäriin heti huomenna. Nehän tarttuvat heti kiinni kuin takiaiset kun on varakas asiakas tiedossa, saatanan lääkelaitoksen kätyrit. Äkkiä vaan lääkekuurille ennenkuin arvot korjaantuvat omia aikojaan." Lopuksi hän sanoi tarkastavansa ruokavaliotani: jos hieman vähennetään hiilareita niin veriarvot saavuttavat nopeammin tavoitearvot.
Hämmästyneenä lääkärin moisesta röyhkeydestä ja ahneudesta päätin etten ikinä mene sinne uudestaan ja jatkoin kuten siihenkin asti, paitsi että hiilihydraatteja söin entistä vähemmän.
Tarina täytyy nyt keskeyttää toviksi koska minun pitää keskeyttää tietokoneen käyttö, vaikka tässä on vielä kolmen kuukauden aika kertomatta. Akku piippaa alhaista varausta, se pitää ladata. Onko jo todella mennyt neljä tuntia edellisestä latauksesta? Täällä ei ole kuin yksi vapaa pistoke, tietokone pitää kytkeä irti seinästä pumpun akun lataamiseksi. Noin tunnin kuluttua pääsen jatkamaan tarinaani. Sen verran vie aikaa kun tukkeutuneen sydämeni korvaava mekaanisen klonk-klonks-klonksuttavan pumppuni akku latautuu.
Harmi ettei hyvä ystäväni halunnut ottaa sellaista, tarvitsisin edelleen hänen neuvojaan. Hän kuoli kuukausi sitten, 35 vuotiaana, pitkällisten sydänoireiden jälkeen. Lopulta hän sai rajun sydänkohtauksen ja kuoli huulillaan sanat: "Eivät onnistuneet lääkefirmat kusett...". Saa nähdä, elänkö itse yhtä pitkään. VHH minun pitänee kuitenkin lopettaa, kun hyvä ystäväni ei ole neuvomassa VHH:n mystisiä saloja ja lääketieteelle tuntemattomia elintoimintoja. Eikä enää ole ylipinoakaan, painan nykyään rapiat 45 kiloa.
Nykyään en jaksa maalata kuin vartin kerrallaan, joten nettikirjoittelu on suurin huvini, ja sitähän teen aamusta iltaan.
Kirjoittelen tätä omassa työpajassani, galleriassa, kuten sitä kutsun. Maalaan harrastuksenani muotokuvia ja erilaisia pienesineitä koristeellisiksi, joita ihmiset tuovat minulle. Maalaan pensselillä ja ruiskulla ja itse asiassa efektien luomiseen tarvittavaa välineistöä rajoittaa vain mielikuvitus.
Täällä nyt siis olen galleriassani kirjoittamassa tätä. Hiljaista on, ei kuulu kuin tietokoneen hurinaa, kellon vaisu tikitys ja hiljaisuuden vastapainona erään mekaanisen pumpun klonks-klonks-klonksuttava käyntiääni. Kuulostaa ehkä oudolta, mutta viime aikoina huomaan että ajatuksenikin, sanojen rytmi, kulkee tuon pumpun klonksutuksen rytmissä.
Lihaa olen syönyt runsaasti koko ikäni, ja vaikka leipäni olen tienannut metsästä (puutavaraa) on metsästys ollut lähes intohimoinen harrastukseni. Siis suurriista. Suomen lisäksi olen metsästänyt sekä Afrikan savanneilla että Kanadan korpimaastossa ja Amerikan Kalliovuorilla, mutta mieleenpainuvin retki oli karhunmetsästys Venäjän Siperiassa. Ne olivat aikoja ne.
Sittemmin tahti hieman hiljeni. Liikkuminen väheni ja eräs hyvä ystäväni tästä huomauttikin, että se näkyy poskissa. Liikuntaa olen harrastanut ihan riittävästi, mutta tottumus kulinaarisiin nautintoihin ilmeisesti vie voiton liikunnan kulutuksesta.
Hyvä ystäväni sitten ehdottikin minulle jonkinlaista ruokavaliota, jottei vanhemmiten aivan muodottomaksi turpoaisi. Sanoin että perkele minä mitään pelkkää kaalia ja porkkanaa rupea puputtamaan, lisukkeeksi ne käyvät, mutta liharuokaa sen olla pitää. Silloin kuulin ensimmäistä kertaa VHH:sta, jota tämä hyvä ystäväni jo noudatti. Lihavoittoinen ruokavalio, sehän kuulosti hyvältä, lihassahan on voimaa, olinhan kulkenut metsästysreissuillani viikkokausia pääasiassa lihan voimalla.
Sattumoisin seuraavana päivänä työnantajani valitsi minut satunnaisotannalla henkilökunnan terveystarkastukseen, jossa myös veriarvoni tutkittiin.
Veriarvojani sanoivat hyviksi, kokonaiskolesterolit oli jossain kolmen paikkeilla, ja triklyriini (joku sellainen se oli) noin 1. Hyvä ystäväni tosin tokaisi, ettei noihin arvoihin paljon ole luottamista, näyttävät siltä että mittauslaitteessa on ollut jotain vikaa. Hän sanoi ettei minun silloisella syömätavoillani (liikaa hiilihydraatteja) arvot voineet olla niin hyvät. En kysellyt sen tarkemmin, kun en pahemmin niistä arvoita mitään ymmärtänyt.
Nautin sitten VHH-ravintoa hyvän ystäväni opatuksella. Hän kertoi minulle sopivan erittäin matalahiilihydraattisen ruokavalion, ja antoi tarkat ohjeet mitä saa syödä ja mitä ei. Liharuokaahan siinä oli paljon, ja se sopi oikein hyvin. Liikunnan hän neuvoi lopettamaan, VHH-ruokavalio kuulemma korvaa sen täysin ja kokonaan. No mikäs siinä, päätin tehdä niin, jäisipä enemmän aikaa harrastukselleni, maalamiselle.
(Klonks-klonks-klonks... toisinaan unettaa tuo pumpun rytmikäs ääni.)
Elämä jatkui näin muutamia kuukausia. Päätin sitten ihan yht'äkkiä mennä tutkituttamaan veriarvoni uudelleen, toki muutos jo näkyisi. Yksityinen labra otti verinäytteet ja kun muutaman päivän päästä kävin hakemassa tuloksia niin siellä huolestuneen näköinen lääkäri otti minut vastaan. Hän kertoi minulle että kolesteroliarvot olivat nousseet. Minähän riemastuin ja kättelin lääkäria, sanoin että hyvä on että ovat lähteneet nousuun, kyllä ne ennen hieman liian alhaalla tuntuivat olevankin. Lääkäri sitten oikaisi minua ja sanoi että tilanne on kyllä mennyt huonompaan suuntaan, asialle pitäisi tehdä jotain. Kokonaiskolesteroli oli toisella kymmenellä ja triklyriinit vielä senkin yli. Hän varasi minulle ajan lisätutkimuksiin seuraavaksi päiväksi ja kirjoitti reseptin lääkekuurista joka on aloitettava heti.
Kotona kerroin tästä hyvälle ystävälleni ja hän moitti minua että olin mennyt "mokoman puoskarin" luo kertomatta hänelle mitään. Hyvä ystäväni muistutti, että hän oli taannon epäillyt veriarvojeni labratulosten paikkansapitävyyttä, ja nyt hän on entistä vakuuttuneempi että ne olivat vääriä. Hän arveli että veriarvot olivat laskeneet arvoon jotka se "kirottu puoskari" oli ottanut, ja suunta oli edelleen parempaan: kenties joku päivä veriarvoni laskisivat sellaisiin lukemiin kuin työpaikkalääkärin jäljiltä olevat virheelliset arvot olivat.
Reseptin hän niinikään repi tuhannen päreiksi ja moitti minua siitä että olin antanut puoskarin narrata minua noin törkeästi. Hän selitti että puoskari mielellään pitäisi minut, varakkaan miehen, asiakkaana ja siksi kirjoitti kalliita lääkkeitä ja ties mitä kalliita hoitoja oli jo suunnitellut minulle. "Aivan, niin" hyvä ystäväni sanoi "vai takaisin lääkäriin heti huomenna. Nehän tarttuvat heti kiinni kuin takiaiset kun on varakas asiakas tiedossa, saatanan lääkelaitoksen kätyrit. Äkkiä vaan lääkekuurille ennenkuin arvot korjaantuvat omia aikojaan." Lopuksi hän sanoi tarkastavansa ruokavaliotani: jos hieman vähennetään hiilareita niin veriarvot saavuttavat nopeammin tavoitearvot.
Hämmästyneenä lääkärin moisesta röyhkeydestä ja ahneudesta päätin etten ikinä mene sinne uudestaan ja jatkoin kuten siihenkin asti, paitsi että hiilihydraatteja söin entistä vähemmän.
Tarina täytyy nyt keskeyttää toviksi koska minun pitää keskeyttää tietokoneen käyttö, vaikka tässä on vielä kolmen kuukauden aika kertomatta. Akku piippaa alhaista varausta, se pitää ladata. Onko jo todella mennyt neljä tuntia edellisestä latauksesta? Täällä ei ole kuin yksi vapaa pistoke, tietokone pitää kytkeä irti seinästä pumpun akun lataamiseksi. Noin tunnin kuluttua pääsen jatkamaan tarinaani. Sen verran vie aikaa kun tukkeutuneen sydämeni korvaava mekaanisen klonk-klonks-klonksuttavan pumppuni akku latautuu.
Harmi ettei hyvä ystäväni halunnut ottaa sellaista, tarvitsisin edelleen hänen neuvojaan. Hän kuoli kuukausi sitten, 35 vuotiaana, pitkällisten sydänoireiden jälkeen. Lopulta hän sai rajun sydänkohtauksen ja kuoli huulillaan sanat: "Eivät onnistuneet lääkefirmat kusett...". Saa nähdä, elänkö itse yhtä pitkään. VHH minun pitänee kuitenkin lopettaa, kun hyvä ystäväni ei ole neuvomassa VHH:n mystisiä saloja ja lääketieteelle tuntemattomia elintoimintoja. Eikä enää ole ylipinoakaan, painan nykyään rapiat 45 kiloa.
Nykyään en jaksa maalata kuin vartin kerrallaan, joten nettikirjoittelu on suurin huvini, ja sitähän teen aamusta iltaan.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Saisko ton tiivistettynä. En jaksunut ekaa riviä pidemmälle.
jaksanut Heikkilän kirjojakaan lukea?
Pois palstalta ja sassiin!
Pitäisikö tuo juttu tiivistää yhteen riviin jotta sinäkin saisit sen luettua? Mitehkähän se mahtaisi tapahtua?
Etpä muuten montaa juttua täällä palstalla luet, aika harva niistä on vain yhden rivin mittaisia. Mitä yleensä teet täällä? Luet pelkkiä otsikoita?
nimim. vielä epäilevä.
on liikuttavaa. Tämä taas auttaa jatkamaan vhh: ta kun lukee mitä hiilihydraatit aiheuttaa.
jonkun kirjallisuuspalkinnon. Kenties valtion kirjallisuuspalkinto, sehän palkitsee elämänkertojakin.
on nimen omaan ollut ja on vielä toistaiseksi vhh:lla...
on "elämänkertoja"?
sopiva kevennys nä in viikonloppuun. Pitääpä muistaa tuo kun kappkkaillan jälkeen meen taas snankarille.
Kas siinäpä se tulikin päivän satuannos, mitäköhän on huomenna odotettavissa?
tämähän on satusetien palsta
Nettikirjoittelu sopii kaikille, siinä ei paljoa tarvita.
On se hyvä että on netti. Saa edes jotain liikuntaa.
Luonnollinen valinta.
nykyajan nuorille, mutta ei luonnollinen valinta VHH:llaq olijoille.
Hauska juttu mutta VHH on oikeasti ihan tarpeellinen. Ikävä että jotkut tekevät VHH:sta pelletouhua ja vielä ikävämpi että jotkut näistä tekijöistä noudattavat itse VHH:ta. Tieto olisi poikaa heillekin.
Sorry mutta kun näin ton pitkän tekstisi niin ei sitten millään jaksa sitä lukea, että seuraavan kerran kirjoita sama asia vähän pikkasen lyhemmin. Vaikeeta tuntuu olevan, mutta kyllä se siitä. Turhan tärkeex ittesi vain teet tuolla valittamisella.
Tänne saa kirjoittaa niin pitkän jutun kuin tahtoo.
Vai tekeeko VHH:n noudattaminen sinusta tämän palstan omistajan? Ja sen joka määrää miten pitkän jutun voi kirjoittaa?
Eikä juttuja ole pakko a) lukea b) kommentoida varsinkaan jos ei ole mitään sanottavaa
eikä tuossa jutussa ollut yhtään valituksen sanaa
on oikeesti hauska juttu:)Sinussa ois kyllä ainesta kirjailijaksi,tai voihan olla et oletkin jo kirjoitellut kirjoja.Lisää tällästä hauskaa eikä aina kinastelua.
Erkkikään lukee...
kun puuttuu tavuviivat.
lukea...
tarkastaa ruokavaliota? Syöt liian raskaasti ja rasvaista, syö jotain kevyempää ja hiilihydraattipitoista.
Enpä todella ole ennen kuullut aikuisesta joka ei moista pätkää jaksaisi lukea jos vaan muuten viitsii. Ja jos ei viitsi niin ei se ole tekstin vika. Kaikki ei voi miellyttää kaikkia.
niin kannattaa tarkistaa ruokavaliota. Tunnetusti hiilihydraattipitoinen ja vähärasvainen ruokavalio aiheuttaa väsymystä ja siestanviettohaluja haukotuksineen. Syö lihaa eri muodoissa ja paljon kasviksia rasvalla höystettynä niin ei väsy iske.
Kokemusta on.
Niin, teistä rasvanpurijoista huomaa sen, että he nukkuvat kokoajan, unohtavat asioita nopeasti...
Ja bonuksena, paino nousee!