On se kumma...

kun luulee tuntevansa ihmisen, mutta kuuden vuoden jälkeen huomaakin ettei tuntenut juuri ollenkaan. Ja tämä ihminen jota luulit (tai olit niin totaalisen hullaantunut) rakastavasi käyttäytyykin aivan ihmeellisesti eron jälkeen. uutta suhdetta heti kun ovi vielä jälkeeni narahteli ja heti mies asumaan osoittaa hänen todellisen luonteen. Eivät kaikki pysty olemaan yksin ja siksikin tarvitsevat jonkun siihen hetimmiten. itse olin samassa tilanteessa, mutten sitä siinä hullaatumisessa tietenkään huomannut. Mutta kohdallani on kuitenkin kaikki hyvin, en valita enkä syyllistä sillä en toki itsekkään mikään täydellinen puoliso ollut. Näin se elämä vain kuljettaa ja joskus suuntaan johon ei olisi tarvinnut, mutta minkäs teet. Ensin elämä opettaa ja sitten se lopettaa.
Päät pystyyn, eronkin jälkeen alkaa uusi elämä ja tehdään siitä entistä parempi ja valoisampi!
2598
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Muistelet vaan niitä hyviä ja hienoja hetkiä suhteesta, kyllä hän varmasti olikin sitä mitä kuvittelit mutta ihmiset muuttuu, olosuhteet muuttuu, tulee erilaisia henkilökohtaisia tms ikäkriisejä. Haluaa kokea jotain mitä kuvittelee menettäneensä tai vaikka mitä muuta.

Ihmisellä on kova tarve pitää kaikki asiat juuri niinkuin on, paikallaan, ei muutoksia. Tämä elämä nyt vaan on tämmöistä että kaikki muuttuu ja elämänkokemukset, suhteet, terveys, työpaikat, ystävät, kaupungit, kaikki.

Sitten kun tuon sisäistää täydellisesti niin on täysin vapaa katkeruudesta ja vihasta. Hermot voi käydä kireällä ja voi tulla rajujakin tunnemyrskyjä kun ei voi ymmärtää miten jotkut asiat muka menee niinkuin menevät mutta siihen ymmärtämiseen auttaa se aika, "aika parantaa haavat".

Minun suurin ahaa-ilmiö on ollut se että olen tajunut sen että en voi ymmärtää kaikkea mutta kaikella on looginen kaavansa. Ihminen ei sponttaanisti hyppää kerrostalon katolle, ei teleporttaa itseään turkuun eikä halua jatkaa sukua keinutuolin kanssa. Ihminen kyllä pettää, jättää, tappaa, haukkuu, syrjii, rakastaa, vihaa, lentää lentokoneella ja tyydyttää itseään keinutuolissa mutta ne ovat kaikki jonkunlaisen loogisen selityksen takana.

Alkaa nää mun tekstit olemaan taas sitä luokkaa että voisi mennä nukkumaan :)

Äänestä
  • Aivan pikkuiset torkut noiden viimeisten rivien
    jälkeen voisi tosiaan olla paikallaan. Muuten oli virkistävää lukea ajatuksenjuoksuasi.Niin se elämä
    vain on, että kaikkea ei pysty säätelemään haluamalleen suunnalle, vaikka kuinka mielisi.Todella nipuittain kun tulee vastoinkäymisiä vastaan oppii myös hillitsemään kopeuttaan ja arvostamaan asioita jotka ovat oikeasti arvokkaita. Kunnioittamaan ja olemaan
    aidosti iloinen toisten menestyksestä. Valitettavasti ne elämän mukanaan tuomat herätykset ovat usin aika tuskallisen ravistelun takana. Hyvää yötä Sinulle.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hanjaa kirjoitti:

kun luulee tuntevansa ihmisen, mutta kuuden vuoden jälkeen huomaakin ettei tuntenut juuri ollenkaan. Ja tämä ihminen jota luulit (tai olit niin totaalisen hullaantunut) rakastavasi käyttäytyykin aivan ihmeellisesti eron jälkeen. uutta suhdetta heti kun ovi vielä jälkeeni narahteli ja heti mies asumaan osoittaa hänen todellisen luonteen. Eivät kaikki pysty olemaan yksin ja siksikin tarvitsevat jonkun siihen hetimmiten. itse olin samassa tilanteessa, mutten sitä siinä hullaatumisessa tietenkään huomannut. Mutta kohdallani on kuitenkin kaikki hyvin, en valita enkä syyllistä sillä en toki itsekkään mikään täydellinen puoliso ollut. Näin se elämä vain kuljettaa ja joskus suuntaan johon ei olisi tarvinnut, mutta minkäs teet. Ensin elämä opettaa ja sitten se lopettaa.
Päät pystyyn, eronkin jälkeen alkaa uusi elämä ja tehdään siitä entistä parempi ja valoisampi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu