omia kirjoituksianne jälkeenpäin? Vaikka esimerkiksi viikon kuluttua krjoitettua ne?
Pystyttekö
lukemaan
351011
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 35
Vanhimmat
niin tiuhaan tahtiin, että ne sivut on niin kaukana, ettei niitä millään viitti alkaa kaivelemaan, vaikka mieli tekeekin
vaikea voi olla. Tai voiko? Laiskuutta?
lisäksi vähän sama, kuin että lukisi edellisviikon sanomalehtiä.
aina jäädä huomaamatta. Myös jo luetuissa sanomalehdissä.
jollei niitä ole poistettu.
Kyky siis on, mutta mikä olisi motiivi?
mutta yksi voisi olla itsensä ymmärtäminen. Toinen kenties eräänlainen testi, että onko ollut täysin rehellinen itselle? Kolmas voisi ehkä herättää kysymyksen, että "olenko tosiaan sitä mieltä?". Tässä muutama.
mä olen aina rehellinen. Ja tarkoitan sitä mitä sanon tai kirjoitan. Ainakin sillä tietyllä hetkellä :)
vastaväitteitä? Ainoastaan jatkokysymys aloituksen kysymyksiin. Pidätkö siitä mitä olet kirjoittanut tänne? Rehellisesti?
Kaipa sitä elämässä ylipäätäänkin tulee sanottua juttuja, joita ehkä jotenkin katuu tai jotka olisivat saaneet jäädä sanomatta.
Mutta ei mun näppikseltä ole päässyt mitään sellaista, jonka takana en voisi seistä, ja se on se, joka mulle merkkaa.
Todettakoon vielä, että jos sanon jotain, joka ymmärretään väärin, yritän korjata asian. Ja jos sorrun tulkitsemaan väärin tai tahattomasti loukkaamaan, pyrin pyytämään anteeksi. Mun mielestäni se on tärkeämpää kuin se, että kaikki sanomiset ja kirjoittamiset olisi mietitty etukäteen tuhanteen kertaan.
Sinulla on oikeus mielipiteisiisi ja minulla on oikeus omiin. Tällä kertaa pidän omani omana.
mulle käy kaikki.
Yleensä käy niin, että kun lukee tekstin uunituoreena, se tuntuu aivan paskalta. Kun palaa viikon päästä asiaan, se tuntuu suorastaan hulvattoman hauskalta.
... Perkele. Nyt sanon aika ikävästi. Anteeksi etukäteen. Eikö tunnu typerältä?
En siis tule tänne tutkimaan vanhoja kirjoituksiani ja naureskelemaan, miten helvetin hauska minä olenkaan. Tarkoitin yleensä kaikkea kirjallista tuotantoani. Joskus joku oli täällä koonnut mun paska-aiheisia kirjotuksia ja ne nauratti aivan perkeleesti.
naurattaa. Jos ei osaa nauraa itselle, ei ole oikeutta nauraa muillekkaan.
Hävitän kaiken kirjoittamani bittiavaruuteen tai vaihtoehtoisesti roskakoriin ne silppuan.
lukeakin. Pääsisit kurkkaamaan pääsi sisään. Näkisit mitä siellä on meneillään.
kun kaikki on hävitetty......
ne mahtaa olla?
mainitsemisen arvoista.
...
olen jopa samaa mieltä kanssani. Mutta sama pätee myös sanomisiin ja muihinkin ajatuksiin. Ne vain ovat sen hetken tuotetta.
edesmennyt kreikkailainen sanoikin, että "Mieluiten soisin koko maailman olevan eri mieltä kanssani kuin olisin eri mieltä itseni kanssa".
kyllä huolissani itsestäni, jos olisin koko elämäni samaa mieltä itseni kanssa. Musta uusi tieto ja uudet ihmiset väkisin muokkaavat ajatuksia ja joskus vanha täytyy vain hylätä - pätee myös edesmenneisiin kreikkalaisiin.
tarve voi usein ajaa tekemään itselle epämiellyttäviä asioita. Pahimmassa tapauksessa saattaa kadottaa sen, mikä on hyväksi itselle.
"Tunne itsesi!" Se on jotain, mikä pysyy muuttumattomana Se on jotain, mikä on edelleen tuntematonta.
et joskus tekee itselleen hallaa - myös muiden miellyttämisen vuoksi. Mutta - mä en ole muuttumaton. Mä en usko, että se mikä tekee minut onnelliseksi tänään, on jotain mikä on minuun aina ollut sisäänrakennettuna, vaan ajat ja kokemus muuttaa myös sitä mistä minun onneni on tehty. Siten se on aina tuntematonta, koska tulevaisuutta ei voi tietää (ainakaan mun maailmassa).
Joo. Osaa (suurinta) en edes muista kirjoitaneeni, niin ihan mukava katsella, mitä ihmettä tullut taas suollettua näppikseltäni. Ei sillä, että mitenkään fanittaisin palstaminääni, mutta kun joitain sanomisiani toistellaan päin näyttöä kuukausitolkulla, niin pakko välillä tarkistaa, että mitä vitun skitsoilua taas tänään.
nähdä sanoja sanoina. Liian usein merkityksettömille sanoille annetaan liian suuri merkitys ja toisaalta usein jää huomaamatta ne muutamat sanat, mitkä antaa merkityksettömille sanoille jonkinlaisen merkityksen.
Mutta vielä yleisimmin merkityksettömille tai merkityksellisille sanoille annetaan merkitys, jota niille ei koskaan ole ollutkaan. Sillä ei ole merkitystä, mitä sanotaan- kuitenkaan- koska suurin osa lukijoista ymmärtää sanotun aivan kuten tahtoo oman käsityskykynsä mukaan. Hellyttävää sinänsä.
kai esille kun panostaa hiukan enemmän siihen, että miten asiansa ilmaisee. Ei hyökäten, ei puolustaen vaan ainostaan kertoen mahdollisimman ymmärrettävästi mitä haluaa kertoa.
Toisaalta onhan se varmaan jonkun mielestä mukava keksiä kaikenlaisia olemattomia merkityksiä, piristääkseen omaa tylsää Minäänsä.
Kaikki riippuu siitä, viitsiikö vääntää yksinkertaisen asian rautalangasta, käyttää luontaista ilmaisutapaansa vai kehittää uusia tapoja saada asia perille. Toisaalta voi saada sanomansa vaikuttamaan siltä, kuin siinä olisi paljonkin merkityksiä, vaikka itseasiassa mitään Ajatusta ei olisi luettavissa. Yleensä juuri näin.
mutten pysty lukemaan niitä vastauksia, joita kirjoituksiini tulee.
Olisin voinut ilmaista asiani myös kohteliaammin. Jätetään se p-reikä pois ja muu sitten pysyy samana.
Onko muuten kaikki merenneidot yhtä helposti luokkaantuvia?
kuvittelet? meinaatko että tommosta soopaa viitsii lukea tai siihen vastata. Jos tarkoitus on olla hauska, pitää olla jonkin verran älliä keksiäkseen jotain huvittavaa. Kaikki ei siihen todellakaan pysty...niinpä sitä onnetonta soopaa saa sietää sitten joka paikassa. Tosi surkeeta
Sanon muuten 'sietää' sillä useimmiten soopa on myös loukkaavaa. Jos ainoastaan minä siitä sanon, se ei tarkoita että, olisin jotenkin herkkä loukkaantumaan ja toiset ei ollenkaan loukkaannu....Kysymys on siitä, ettei kaikki todellakaan vaivaudu sanomaan paskaläjille, että pitäisvät turpansa kiini. Paljon helpommalla pääsee, kun on niin kuin ei olisi kuullut tai nähnyt mitään: Älä huomaa
mielipiteeni mielipiteistä. Minkälaisia mielipiteet on. Sinä taisit ottaa sen henkilökohtiasesti. Se ei ollut tarkoitukseni. Anteeksipyyntöni sinulle.