Miten vähätellä

Haen tavallista toimistotyöpaikkaa, minulla on kaupallisen alan peruskoulutus ja työkokemusta. Mutta minulla on aika myös vahva atk-koulutus ja alan työkokemusta "ristinä". Olen jo törmännyt siihen, että minulla on koulutusta liikaa tavallsiin töihin. Joten miten vähättelisi tätä osaamista, joka on vanhentunut, viime vuosituhannen puolelta kun on? Tuntuu tökeröltä sanoa suoraan, että en osaa enää tai koulutus on vanhentunut. Mainitsematta ei voi jättää, muuten tulee liian iso aukko enkä halua valehdella. Kaupallista alaa olen opiskellut tällä vuosituhannella ja ollut määräaikaisissa alan töissä. Mutta tosiaan, eräskään ta ei vakinaistanut, (teko?)syynä sanoi, että olen liian osaava.

En voi kouluttautua työvoimapula-aloille, sillä äly ei riitä kovin korkealle eikä kädentaitoja ole. Enkä ole halukas enää vähillä rahoillakaan elämään, sillä perhekin tarvitsee ruokaa.
3462
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ajattele ennemmin näin. Mikä on todellinen osaamisen tilanteesi. Se että olet kouluja käynyt ei takaa sitä että sinulta löytyy osaamista. Minulla esimerkiksi löytyy tietotekniikan insinöörin paperit ja tietokoneista ja matematiikasta tajua yhtikäs mitään. Sen vuoksi töissä kaupallisella alalla johtotehtävissä, koska se on sitä mitä todella osaan. Enkä kadu päivääkään alan vaihtoa vaikka jouduinkin aloittamaan ruohojuuritasolta kuin kaikki muutkin.

Tsemppiä!

Äänestä

liikaa osaamisen takia, vaan ylenkatsovan asenteesi vuoksi. Ethän todellakaan osaa liikaa koskapa tietosi ovat vanhentuneita.

Kokoajan tulee tuoretta opiskelijaa koulusta halvalla harjottelijan hinnalla ja he osaavat viimeisimmät trendit.

Äänestä
  • Suoraan koulusta tulleet IT-"ammattilaiset" eivät osaa vielä mitään. Eivätkä ne ole kovin kysyttyjä vähänkään vaativampiin tehtäviin. Kyllä se pitää pohjalta aloittaa siinäkin työssä, oppia, kehittyä, jatkokouluttautua ja saada ammatillista kokemusta. Joku Javakin on sellainen, ettei sitä todellisuudessa osaa, vaikka kuinka koulussa lukisi. Se täytyy oppia tekemällä töitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


osaamista? kirjoitti:

Haen tavallista toimistotyöpaikkaa, minulla on kaupallisen alan peruskoulutus ja työkokemusta. Mutta minulla on aika myös vahva atk-koulutus ja alan työkokemusta "ristinä". Olen jo törmännyt siihen, että minulla on koulutusta liikaa tavallsiin töihin. Joten miten vähättelisi tätä osaamista, joka on vanhentunut, viime vuosituhannen puolelta kun on? Tuntuu tökeröltä sanoa suoraan, että en osaa enää tai koulutus on vanhentunut. Mainitsematta ei voi jättää, muuten tulee liian iso aukko enkä halua valehdella. Kaupallista alaa olen opiskellut tällä vuosituhannella ja ollut määräaikaisissa alan töissä. Mutta tosiaan, eräskään ta ei vakinaistanut, (teko?)syynä sanoi, että olen liian osaava.

En voi kouluttautua työvoimapula-aloille, sillä äly ei riitä kovin korkealle eikä kädentaitoja ole. Enkä ole halukas enää vähillä rahoillakaan elämään, sillä perhekin tarvitsee ruokaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu