Avioerosta reilu kolme vuotta. Eipä ole ollut miesrintamalla vipinää. Pari vuotta meni oikein kivasti, en olisi ollut edes valmis mihinkään. Nyt alkais olla valmiutta suhteelle tai edes pienelle vipinälle sillä rintamalla.
Nettijutut ei vaan innosta, tuli kokeiltua sitäkin ja kapakoissa en juurikaan käy.
Lisäksi olen toivottoman saamaton tekemään aloitetta muiden kivojen tuttavuuksien kanssa.
Onko muita samassa jamassa olevia? Tuntuu vaan, että olen ainoa tätä lajia. Muuten yksinäisyys on ihan jees, mutta koen paineita sen takia, kun muka kaikilla muillakin on ties mitä suhteita viimeistään parin vuoden päästä erosta.
Nettijutut ei vaan innosta, tuli kokeiltua sitäkin ja kapakoissa en juurikaan käy.
Lisäksi olen toivottoman saamaton tekemään aloitetta muiden kivojen tuttavuuksien kanssa.
Onko muita samassa jamassa olevia? Tuntuu vaan, että olen ainoa tätä lajia. Muuten yksinäisyys on ihan jees, mutta koen paineita sen takia, kun muka kaikilla muillakin on ties mitä suhteita viimeistään parin vuoden päästä erosta.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Syntymästä reilu kolkyt vuotta. Eipä ole ollut naisrintamalla vipinää. Parikymmentä vuotta meni oikein kivasti, en ollut edes mielestäni valmis mihinkään. Nyt alkais olla pinetä valmiutta ja helvetin moista halua suhteelle tai edes pienelle vipinälle sillä rintamalla.
Eli tämän (tosi)tarinan opetus on se että aina löytyy joku jolla menee huonommin....
yli 30 v mies,avioerosta vuosi.Nyt ois haluja jo suhteelle,vitut saa enää mitään...
suhdetta yli kahteen vuoteen. Sen verran siis erosta aikaa. Olen ollut vain yhden kiinnostavan miehen kanssa tekemisissä tänä aikana.
En silti koe olevani
tämän asian takia yhtään oudompi kuin mitä normaalistikaan olen.
Itseäni tämä ei haittaa, enkä pahemmin edes ajattele koko asiaa. Muita se tuntuu kiinnostavan senkin edestä. Sitä en pysty käsittämään ketä kiinnostaa toisten asiat niin paljon, et jaksaa nähdä vaivaa toisen parisuhteettomuudesta varsinkin kun se on ainakin osittain ihan omasta tahdostani johtuvaa.
Toi on niin suoraan mun elämästä...n.3 vuotta erosta eikä mitään sutinaa. Töissä ja lähipiirissä kysellään, että noo onkos jo uutta miestä ja blaah...blaah.
Kun erosin ajattelin, etten jumankauta enää yhtään äijää riesakseni ota.
Pikkuhiljaa voisin ehkä viritellä jotain, mutta en vieläkään mitään "toitarkoituksella" juttua enkä mitään uusperhehelvetti hommaa.
Joku kiva mies voisi olla mukavaa leffa tai ulkoiluseuraa ja kai sitä jo pikkuhiljaa alkaa kaipaamaan erotiikkaakin elämäänsä ;)...kunhan ei tarvitsisi nähdä joka päivä.
Mulla vaan on sama juttu,etten paljoa käy ulkona kun lähes kaikki ystävät ovat perheellisiä ym.. enkä oikein innostu nettideittailustakaan... ehkäpä prinssi uljas tulee kotoa hakemaan joopa joo...
Sutinaa tässä kaivattaisiin eikä vain teillä ja meillä, vaan luulenpa sadoissatuhansissa sinkkukodeissa. Tilanne on kaikilla sama, eli nettisivut eivät anna toivottua tulosta eikä tansseissakaan satu (monesti) sitä, joka panee sydämen syrjälleen.
Seurakunnan sinkkukerho on kuin hautajaistilaisuus, vaikka siellä olisi tiloja ja paljon sinkkujen maksamia verotuloja.
Olen kuullut, että joissakin kaupungeissa on sinkkuyhdistyksiä, mutta en ainakaan Oulusta ole löytänyt.
Asia on TODELLA ongelmallinen ja se pitäisi poistaa.
Alammeko kaikki porukalla toimiin?
Terveisin
Hallanukko (sinkku 1½v)
Kuulostaa kovin tutulta tuo tarinasi. Omalla kohdallani muistan ajatelleeni samoin kun erosta oli se pari-kolme vuotta. Lupasin itselleni olla ajattelematta asiaa sen kummemmin että kyllähän se potentiaalinen ihminen vastaan tulee ennemmin tai myöhemmin. Nyt 12 vuotta eron jälkeen alan jo hiukan luovuttamaan.
Loppupäätelmä: kolmenkymmenen puolivälissä olevalle, liikkuvassa työssä paljon ihmisten ilmoilla olevalle ja yliopisto-opintoja suorittavalle ihan mukavan näköiselle naisihmiselle ei ole ilmeisesti tässä maassa vain sitä toista puoliskoa enää jäljellä. Huokaus.
Edellisen kerran kävin kahvilla yhden tyttösen kanssa syksyllä 2004, sen jälkeen ei olekaan ollut muuta kuin pakkeja, eikä se kahvittelukaan siitä sen pitemmälle johtanut.
sinkku, jolla ei ole sutinaa ollut pahemmin. Olen ollut ihastunut monta kertaa parin vuoden takaisen eroni jälkeen, mutta en ole pahemmin treffaillut. Rupeaa jo ravintolaillat kyllästyttämään, kun käteen ei jää muuta kuin matti kukkaroon. Meitä yksinäisiä sinkkuihmisiä on varmasti enemmän, kuin uskoisimmekaan.
Tässäpä minun eilisillan mietteet:
Usko on mennyt ja kauan sitten, Toivoa ei enää ole nimeksikään ja Onni on antanut odottaa itseään kohtuuttoman kauan.
Onneksi on Otto päällä ja Yrjö tulossa.
Valitettavasti tämä toistuu viikottain.
Että tällä tavalla!
itse olen ollut reilun 4 vuotta ilman minkäänlaista elämää. ikää 22...
Mun "erosta" tulee näinä päivinä 10 vuotta. Ensimmäiset sinkkuvuodet meni ihan kivasti, mutta 2-3 vuoden kuluttua alkoi
tuntua aina välillä lievää yksinäisyyttä. Pahiten yksinäisyys iskee aina vuodenajan vaihtuessa, ja pahin kaikista on joulu. Tuntuu siltä, että lähes kaikki sinkut alkavat ahdistumaan juuri kahden vuoden jälkeen.
Uuden rakkaan löytämisestä kyllä haaveilen, mutta aina kaikki yritykset tuntuu hajoavan käsiin kun mainitsen, että mulla on 10 vuotias tyttö, joka käy vierailulla muutaman kerran vuodessa. Ei siis todellakaan vie aikaa seurustelulta. Mutta naisille se tuntuu olevan iso este, eteenkin täällä pohjoisen pikkukaupungissa.
Juttelin muutama päivä sitten erään kaverin kanssa, ja hän totesi, että sä oot jo niin paatunut poikamies, että et sä enää ketään löydä. Mutta itse ajattelen niin, että nyt tiedän millasen naisen haluan. Luonne on tärkein. Mm. iloinen, huumorintajuinen, kärsivällinen, ja puhelias. Mä nimittäin oon just sitä.
Mutta olen huomannut, että nykyään kaikki muut paikat, paitsi netti on totaallisesti sivuutettu mahdollisuutena tutustua uusiin ihmisiin.