Mitä tehdä...

Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa vajaan puolivuotta ja se on mennyt ja sujunut aivan loistavasti. Ennen kun aloimme seurustella niin nykyiselä tyttöystävälläni oli pieni yhden illan juttu yhden parhaista kaverini kansa.Itse seksiä he eivät harrastaneet mutta viettivät yön yhdessä hänen luonaan, mutta suuseksiä kumminkin tapahtui. Tämä tapahtui noin kk ennen kuin aloimme seurustella.

Tiesin tästä jo ennen kuin aloimme seurustelemaan, eikä se niin haitannut minua. En ole ollut ystävieni kanssa paljoa ja nyt kun olen alkanut olemaan kun aikaakin on enemmän niin tämä tapahtuma on palaillut mieleeni enkä saa sitä pois päästä. Olen jutellut tyttöystäväni kanssa aiheesta josta tuli hetkellisesti parempi oli, mutta aina välillä se painaa mieltä eikä oikein voi keskittyä mihinkään. tätä on nyt jatkunut noin viikon, kait tämä tästä ajan kanssa menee ohi...
3415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kohta ei ihmiset usko enää kun tulee kokoajan "been there, done that" näissä suhde-asioissa.

Eli, kuitenkin. Naiseni oli harrastanut seksiä hyvän ystäväni kanssa ennenkuin päädyttiin yhteen. Hän kyllä kertoi siitä mutta sanoi että "se oli vaan seksiä, ei merkinnyt mitään" mutta aistin suoraan hänen puheestaan että ei pitänyt paikkaansa, selvisi jälkeenpäin että hän olisi halunut vaikka mitä tämän miehen kanssa ja yritti vain vakuutella jotain minulle valehtelemalla mutta sen verran olen ihmisiä tavannut ja jutellut heidän kanssaan että vaikka en aina kerro tai näytä sitä niin harvempi bullshittaus menee multa enää läpi.

Se kyllä pilasi paljon tuossa, tiesin kokoajan että hän oli valehdellut tuosta asiasta vaikka hyvän tarkoituksen eteen. Se ei vaan toimi mun kanssa niin, mun luottamus ansaitaan ja silloin kannattaa ainakin alussa olla rehellinen ihan pienissäkin asioissa.

Eli lyhyemmin sanottuna, tuo vaikutti suoraan luottamukseen naiseeni. Vielä tietäen että hän oli taipuvainen vaikka mihin.. Niin eipä tossa nyt kovasti ollut tulevaisuutta :) nykyään voin jo hymyillä koko jutulle.

Mun pitäisi kai sanoa jotain lohduttavia sanoja tai yrittää kannustaa mutta en halua, kerron mielummin vaan suoraan omat kokemukseni ja mielipiteeni ja saa ihmiset sitten itse vetää omat johtopäätöksensä, välillä tulee melkeen huono omatunto kun lukee näitä kirjoituksia ja ei löydä edes mitään kannustavaa sanomista

Äänestä

Minkä ihmeen takia lähditte edes keskustelemaan mitä tyttö on touhunnut ENNEN kuin te aloitten seurustelemaan. Jokaisella ihmisellä on menneisyys ja se on aikaa ennen teitä. Asiat tärkeys järjestykseen... nyt on nyt ja tämä hetki ja tulevaisuus on se mille rakennetaan.
Luota itseesi ja luota tyttöön.

Äänestä

mies vielä kyselee? Kynnyksen yli tuollainen nainen että heilahtaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


unknown kirjoitti:

Olen seurustellut tyttöystäväni kanssa vajaan puolivuotta ja se on mennyt ja sujunut aivan loistavasti. Ennen kun aloimme seurustella niin nykyiselä tyttöystävälläni oli pieni yhden illan juttu yhden parhaista kaverini kansa.Itse seksiä he eivät harrastaneet mutta viettivät yön yhdessä hänen luonaan, mutta suuseksiä kumminkin tapahtui. Tämä tapahtui noin kk ennen kuin aloimme seurustella.

Tiesin tästä jo ennen kuin aloimme seurustelemaan, eikä se niin haitannut minua. En ole ollut ystävieni kanssa paljoa ja nyt kun olen alkanut olemaan kun aikaakin on enemmän niin tämä tapahtuma on palaillut mieleeni enkä saa sitä pois päästä. Olen jutellut tyttöystäväni kanssa aiheesta josta tuli hetkellisesti parempi oli, mutta aina välillä se painaa mieltä eikä oikein voi keskittyä mihinkään. tätä on nyt jatkunut noin viikon, kait tämä tästä ajan kanssa menee ohi...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu