Erosta on kutakuinkin kaksi ja puoli kuukautta. Olo on parempi. Päivät on jo pääasiasti iloisia, lukuunottamatta niitä hetkiä jolloin exä tulee mieleen ja silloin ikävä iskee kovana. Mutta ei sille ikävälle mitään voi, olen antanut itselle luvan kaipuuseen, kyllä se sitten ohi menee kun on mennäkseen (vaikka tuntuukin että se ikävä ja kaipuu on koko ajan taustalla).
Syksyn pimeyden ja kylmyyden iskiessä tuntui kaikki taas niin toivottomalta, luulin jo että sairastuisin masenukseen (syksy on minulle muutenkin hirveetä aikaa edellisvuosien kokemuksista johtuen ja sitten tuli vielä tämä). Onneksi se meni kuitenkin ohi. *kop,kop*
Näitä viikkoja on helpottanut hirveästi kaikenlainen tekeminen ja eräs ystävä. Kävin myös lainaamassa kirjastosta eroa käsitteleviä kirjoja, samalla lainasin myös "positiivisuus" kirjoja. Niitä lukemalla voin illalla nukahtaa rauhallisin mielin, ajatuksiin jää yöksi ne positiiviset jutut eikä ikävä ja kaipuu.
Sekin on auttanut, että huomasin vihdoin, että kuinka vääriä olimme exäni kanssa toisillemme. Eihän meillä ollut juuri mitään yhteistä, paitsi ajatusmaailma ja huumori. Kun ikävä iskee, ajattelen, niitä "vääriä" asoita joiden takia suhteemme olisi luultavasti päättynyt ennemmin tai myöhemmin. Eihän ne hirveästi auta kun miettii niiden perään että, "mitä sitten vaikka olisimme kuinka vääriä toisillemme, rakastettiin kuitenkin".. Mutta kyllä se katkaisee haaveilta siivet.
Rankkoja päiviä siis on vieläkin ja tulee varmasti olemaan jatkossakin. Selvisin kuitenkin siitä epätoivosta, hirveästä tuskasta ja toivottomuudesta! Kyllä tästä siis selvitään vielä kokonaan, kunhan viikkoja ja kuukausia kuluu tarpeeksi! :)
Toivon teille kaikille muillekin sydämensä särkeneille voimia ja iloisia asioita synkkään syksyyn! Erosta selviää vaikka se aikaa viekin, vielä jonakin päivänä voit olla iloinen ja onnellinen!! :)
Syksyn pimeyden ja kylmyyden iskiessä tuntui kaikki taas niin toivottomalta, luulin jo että sairastuisin masenukseen (syksy on minulle muutenkin hirveetä aikaa edellisvuosien kokemuksista johtuen ja sitten tuli vielä tämä). Onneksi se meni kuitenkin ohi. *kop,kop*
Näitä viikkoja on helpottanut hirveästi kaikenlainen tekeminen ja eräs ystävä. Kävin myös lainaamassa kirjastosta eroa käsitteleviä kirjoja, samalla lainasin myös "positiivisuus" kirjoja. Niitä lukemalla voin illalla nukahtaa rauhallisin mielin, ajatuksiin jää yöksi ne positiiviset jutut eikä ikävä ja kaipuu.
Sekin on auttanut, että huomasin vihdoin, että kuinka vääriä olimme exäni kanssa toisillemme. Eihän meillä ollut juuri mitään yhteistä, paitsi ajatusmaailma ja huumori. Kun ikävä iskee, ajattelen, niitä "vääriä" asoita joiden takia suhteemme olisi luultavasti päättynyt ennemmin tai myöhemmin. Eihän ne hirveästi auta kun miettii niiden perään että, "mitä sitten vaikka olisimme kuinka vääriä toisillemme, rakastettiin kuitenkin".. Mutta kyllä se katkaisee haaveilta siivet.
Rankkoja päiviä siis on vieläkin ja tulee varmasti olemaan jatkossakin. Selvisin kuitenkin siitä epätoivosta, hirveästä tuskasta ja toivottomuudesta! Kyllä tästä siis selvitään vielä kokonaan, kunhan viikkoja ja kuukausia kuluu tarpeeksi! :)
Toivon teille kaikille muillekin sydämensä särkeneille voimia ja iloisia asioita synkkään syksyyn! Erosta selviää vaikka se aikaa viekin, vielä jonakin päivänä voit olla iloinen ja onnellinen!! :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
Olet ajallisesti kanssani samoilla aaltopituuksilla. Monet ovat minua kannustaneet unohtamaan tyypin ja jatkamaan elämääni. Välillä se on onnistunut, mutta exä tulee väkisinkin mieleen, varsinkin eilisillalla tänne kirjoittaessani aiheen. Sille en tällä hetkellä voi mitään, että vertailen näitä uusia kahvitteluja häneen. Vaikka ovatkin olleet mukavia ja ihania persoonia, silti niissä ei ole "sitä jotain".
Se on hyvä, että olet antanut itsellesi luvan ikävöidä. Kaikkien näiden inhimillisten tunteiden sissään kerääminen niitä käsittelemättä kostautuu jossain vaiheessa. Se, että huijaa itseään kaikenmaailman haaveilla ei ole hyväksi. Voisin kyllä itsekin mennä kirjastolle kokeilemaan noita erokirjoja. Onko niistä ollut apua? Tuntuu vaan niin masentavalle vatvoa toiveenrippeitä aina välillä.
Onneksi minulle ei ole kukaan sanonut, että unohda se tyyppi. En voisi enkä haluaisi. Ja olen melkeimpä varma, että jos kieltäisin itseni ajattelemasta, hän olisi mielessäni useammasti.
Älä unohda sitä tyyppiä vaan unohda se tunne joka sinulla häneen oli/on. Ja voin vakuuttaa että se unohtuu itsestään, nimimerkillä kokemusta on aikaisemmasta erosta.
Olen myös huomannut tuon vertailun. Jotenkin sitä vaan aina vertaa kaikkia häneen ja löytää "parempia" piirteitä exästä. Tuo loppuu kai sitten kun tunteetkin on menneet.. :)
Minä olen jo voinut olla miespuolisen ystävän kanssa muistelematta ja vertaamatta. En silti tunne tätä miestä kohtaan juuri mitään, ainoastaan kunnioitusta ja ystävyyttä. Hän on minulle kuitenkin niin hyvä ja ihana, että ihmettelen suuresti jos tunteeni ei jossain vaiheessa herää.
Tässä ero ajassa pitää todellakin miettiä. Pitää miettiä vielä vanhatkin asiat läpi, miettiä mitä itse on, mitä haluaa elämältään, jne. Kun miettii ja miettii, samalla ne aivotkin tuulettuu kaikesta ylimääräisestä ja pahasta. Tunsin vihaa jossain vaiheessa exääni kohtaan, pidin sitä sisälläni (en tietenkään uskaltanut alkaa hänelle raivoamaan, sittenhän viimeisetkin mahdollisuuteni olisi mennyt), sisällä pitäminen ei kuitenkaan onnistunut kovin hyvin, ja sitten räjähtikin. Se puhdisti ilmaa.
Ne kirjat voivat olla jollekin auttavia, minua ne auttoivat suremaan. Tietenkin sitä suree siinä samalla kun lukee ikävästä, rakkaudesta, erosta ja paranemisesta.. Mutta en saanut itse niistä sellaista apua mitä olin toivonut. Ne positiivisuuskirjat on hyviä kun ne saa hymyn pintaan! :) Ja sitähän tässä nyt kaivataan, hymyä ja iloa että surkeudet unohtuu!
Tsemppiä sinullekin ja jaksamista päiviin! :)