Mua sitten etoo yksi asia! Tullaan anopin kanssa ihan hyvin toimeen, MUTTA: mieheni on parikymppinen ja anoppini kertoo hänelle aina kuinka rakas hän on. Puhelut ja tekstiviestit päättyy "Olet rakas". Ja minua yököttää. Onko vika minussa? Onko muilla tälläistä ongelmaa? Ja lähes joka kerta kun nähdään niin ensiksi halataan ja lopuksi halataan ja mahtuu mukaan joskus poskisuukkokin. Kiinnostaisi tietää, että miten on teidän aikuisten miesten laita? Kuinka usein äitinne osoittaa teille hellyyttä?
"OLET RAKAS!"
Ongelmaa?
253631
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Se on ilmeisesti kova pala teille suomenkielisille osoittaa tunteitaan. Itse olen suomenruotsalainen, ja kun kävin suomenkielistä koulua ja yritin halailla ystäviäni, he ahdistuivat. Se on kulttuuriero. Imelät tunteet ovat epäcooleja mielestäsi.
Ja imelää se onkin, mutta haluan muistuttaa sua yhdestä tärkeästä asiasta. Aikuinen mies tarvitsee joskus yhtä paljon rakkaudenosoituksia ja lämpimiä sanoja kuin lapsikin. Jostain syystä ne koetaan hävettävinä, mutta ne tekevät ihmisestä itsevarmemman, onnellisemman ja vapautuneemman.
En tosin toivo että kulttuurimme on menossa kohti amerikkalaistuvaa "love you" -hokemista. Jossa lämpimyys alkaa olla jo opittu kohteliaisuus eikä mikään tunne.
voisin hoitaa sen hellyttely puolen. Tarviin sellasen oman "reviirin", minne ei muut muijat tunge, varsinkaan anoppi!
hanki itsellesi itsetunto!
Tämä yletön halaaminen ja pussailu on sekä ikäluokka että kulttuurikysymys.
Vanhempi poika meni naimisiin itäsuomalaista (Joensuu) alkuperää olevan tytön kanssa. Hän ihmetteli minulle eli turkulaiselle äidilleen, että on vaikea tottua siihen, että anoppi kaiken aikaa halailee ja kertoo tykkäävänsä.
Toinen poika meni yhteen Helsingin keskustasta kotoisin olevan suomenruotsalaisen kanssa. Hän sai vielä omia vanhempiaankin viileämmät appivanhemmat, jotka kyllä ovat kohteliaita ja iloisia seuranpitäjiä. Joten kai suomenruotsalaiset ovat erilaisia.
Anna sen anoppis vaan halia poikaas. Ihan luonnollista eikä mitenkää vaikuta siihen sun reviiriis..
Miun anoppi varsinki pienes sieväs halii 30-v poikaansa ja höpisee miten rakas/tärkeä on. Kuten vanhemmat pieniä lapsiaan.. heh. Miestä nolottaa, mutta ainaki äiti välittää!!
"Muut muijat" ja anoppi, niitä ei voi verrata lainkaan keskenään. Ole onnellinen, että miehelläs on äiti olemassa.
Voi olla vaikeeta tottua, jos ei omassa perheessä ole ollut sellasta tunteiden osoitusta, kuten ei omassanikaan lapsuudessa. Mutta ei se mua syö mitenkään.. eikä haittaa. :)
Hymyile ja anna asian olla. *vinkki*
me venalaiset vain aina halata ja sit tapela,, paljo
venäläisten paikka on venäjällä ...
äidin ja pojan suhde ole aika erilainen verrattuna miehen ja vaimon suhteeseen. Mikä se sinun reviirisi on? Saako miestäsi kukaan muu halata?
Juuri tänään tulin poikani ja miniäni luota käymästä, ja sitten luin kirjoituksesi. En ole koskaan ajatellutkaan että miniästä tuntuisi tuolle, että anoppi on hänen reviirillään.
Onneksi en ole sinun anoppisi, mutta kyllä minä omalle lapselleni olen näiden 27v aikana hyvin usein sanonut että hän on minulle rakas.
Ja muuten aion sanoakin niin kauan kuin elän, tai lapseni elää. Myöhäistä on jälkeenpäin itkeä, että jäi niin paljon sanomatta.. Meillä myös halataan kun nähdään tai erotaan. Kotoa opittua, mutta voi miten moni jää siitä osattomaksi pienestä pitäen.
Oletko ajatellut että miehesi perheessä nämä tykkäys-asiat on ihan normaaleja aiheita? Itse ainakin olen sitä mieltä että lasta pitää rakastaa, rakastaa ja rakastaa että hänestä tulee onnellinen aikuinen. Jos miehesi on rakkautta saanut äidiltään, hän näkee sinut tulevien lastensa äitinä ja osaa rakastaa sinua kunnioituksella. Ajattelepa!!
Minä halaan myös miniääni, hän pitää siitä ja olen kuulemma lämmin anoppi. Se kuulostaa mukavalle, niin myös minun anoppini rakasti minua lämmöllä. Minulle miniä ja vävy ovat rakkaita, ensin oman itsensä vuoksi, ja myös siksi että he rakastavat minun lapsiani.
Elikkä, tahtoisin sanoa sinulle ettei sinussa vikaa ole! Olet ehkä erilaisesta perheestä, mutta ota se rikkautena suhteeseesi.
Mahdatko sinä jäädä hieman sivuun anopiltasi, toivotko että myös sinua halattaisiin?
Älä ota ongelmaa äidin ja "lapsen" suhteesta, mutta tee selväksi kuitenkin miehellesi että hänen on oltava sinun "puolellasi" jos ongelmia tulee. Toivon että anoppisi rakastaa sinua, se on arvokas asia elämässä.
Olisipa mukava tietää mitkä tunteesi ovat n. 30v päästä kun itse olet äiti ja anoppi ;)
Onhan se sinänsä okei, mutta kun jos viikon välein näkee, niin se jotenki vaan tuntuu turhalta. Itse olen myös perheestä jossa tunteet näytetään. Kyllä se anoppi toisinaan minuakin halaa, mutta mutta. No vaikea selittää, kun ette tunne persoonaa. Se on sellaista tekopyhää halaamista("halataan nyt totakin jos ei muuta ni säälistä)", yhtä tekopyhää kuin hänen jatkuva hymyilynsä missä sitten kulkeekin.
..jos ajattelet että pahempaa olisi olla anopin hampaissa!
Vaikutat oikein mukavalle nuorelle naiselle. Jospa yrittäisit ajatella että toisia ei voi muuttaa, itsensä muuttamisessakin on tarpeeksi urakkaa.
Minä hymyilen aina, en ole ajatellut että se vaikuttaisi tekopyhälle ;) Olen vain onnellinen, ja myhäilen itsekseni. Meitä on niin moneksi!
Tällaisia me vanhat "äiti-nimiset henkilöt" ollaan..
Halaan kunnolla ,kun tyttäreni ja poikani tulee kavereidensa kanssa tai olemme heidän luonaan. Mina olen itse saanut halauksi ja kiitollinen anopin halauksista. En oikeaan ymmärrä miksi se jotakin voisi vaivata, Siellä anoppilassa ,kun kaikki kokoontuu ,joskus yhtä aikaa,niin silloinhan olisi oikeus olla kaikkien samaa suurta sukua.Kaikki turhan jauhaminen pois, verkkarit ja vapaalle.Pois lasten lähtiessä taas halaukset ja heitot olette rakkaita. Niin yksinkertainen juttu, mutta jollekkin sekin liikaa .Harmi
On myös niin, että on ihmisiä, joilla on se oma reviirinsä, jonka sisäpuolelle ei halua tunkeutujia.
Joissakin perheissä ei lapsia ole halattu eikä hyväilty. Sellaiset ihmiset ovat aikuisinakin pidättyväisiä. Ei se ole välttämättä tunnevammaisuutta. Se on tottumiskysymys.
Minusta tulisi kunnioittaa toisen antamaa viestiä tässäkin asiassa. Kyllä halaaja tuntee, onko halaus mieluinen, vai onko halauksen kohde torjuva ja vetäytyvä.
Kyllä se pitää tunnistaa ja ottaa tieto vastaan. Halauksen sijaan voi anoppi silitää hartioista, taputtaa käsivartta tms. ja siten osoittaa, että halaisi mielellään, mutta vasta kun miniä antaa luvan.
Amerikkalaisissa sarjavilimieissä ihmiset usein sanovat erotessaan: "Ai lav juu".
Se on muka niin läheistä ja kotoisaa, ja nyt sitten yritetään ottaa mokomaa hokemaa suomen kieleenkin, vaikka se ei siihen kuulu.
Ei tuollainen "olet rakas" oikein sovi mitenkään tervehdykseksi. Suomenkielessä kun ei turhia leperryksiä ole olemassa.
Ennen riitti, kun äiti nimitti lastaan kultaseksi tai jollakin hellittelynimellä. Nyt pitää oikein korostaa, että RAKKAUTTA tämä on. Sillä ikäänkuin latistetaan asia kuin asia.
Lapsen asemassa oleva voi olla närkästynyt vanhemman sanoista, tuntea, että häntä nyt hyödynnetään, tai että hänen pitää keretä tekemään vanhemmille palveluksia, joihin ei mitenkään saa aikaa muuten, kuin ottamalla sen oman perheen kanssa vietettävästä ajasta.
Mutta kun kuulee, että on RAKAS, niin eihän asialle voi muuta kuin noudattaa äitivanhan pyyntöjä.
noinkin, mutta kyllä silloin rakkauden kohteen täytyy ottaa tuo puheeksi äitinsä kanssa. Ei se miniälle kuulu.
Vai että latistetaan asioita, kun sanotaan lapselle että häntä rakastetaan.. Voi miten tylyä puhetta! Äidin rakkaus lapsiinsa on pyyteetöntä, yli kaiken menevää, kaiken kestävää, kaiken toivovaa.
Älä yleistä, että muka kaikki äidit odottavat vastapalvelua lapsiltaan.
Olen tällä ainoalla kotimaisella kielelläni tullut hyvin ymmärretyksi, vaikka sanoit ettei suomen kielessä turhia leperryksiä olekaan. Ehkä leperrykseni ei olekaan turhaa, vaan äidin normaalia puhetta jälkikasvulleen!
En mielestäni, enkä lasteni mielestä, ole ollut lässyttävä äiti. Kuria oli, mutta rakkaus asettaa myös rajat. Kai tiedät tämän.
Kun nyt on otettu elämänmallia amerikkalaisista sarjafilmeistä, eli tappelua, manipulointia,toisten väheksyntää ja kiusaamista, niin sopisi ottaa myös käyttöön sana RAKASTAN.
Eräs suomalainen lastenpsykologi on sanonut lauseen, joka sattuu hyvin moniin äidinsydämiin:
"Suomessa nälkää näkevä lapsi alkaa olla harvinaisuus, mutta rakkaudennälässä kärsiviä lapsia meillä on sairaalaan vuoden jono"
Että jos alettais RAKASTAMAAN toisiamme.
eri asia kuin aikuiset "lapset".
Itse en osaisi enkä edes haluaisi leperrellä aikuisille lapsilleni. Oikeat lapset on asia erikseen. Yleensä viimeistään murrosiässä lapset ei enää hyväksy lepertelyä. Kiintymyksen ja välittämisen voi osoittaa muillakin tavoilla.
Mutta tyylinsä kullakin.
Taisin mennä paatoksen puolelle äsken...
En minäkään enää lepertele lapsilleni (31v ja 27v).
Ei toki pelkät nätit sanat riitä, eikä kaikki ole tottuneet niitä käyttämään. Teot on kuitenkin se tärkein asia joka varmistaa kauniiden puheiden merkityksen.
Ei rakkauden tunteen osoitusta suinkaan ole tyhjänpäiväiset huudahdukset puhelun päätteeksi.
Ei se riitä. Ulkoa opituilla moikkailulla todellakin latistetaan tunne, sillä siitähän tehdään tervehdyksen kaltainen huudahdus.
Rakkaus on huomaavaisuutta ja toisen huomioon ottamista, kyllä me sen kaikki tiedämme. Ei sitä toitotella jokapäiväisesä elämässä aviopuolisollekaan joka käänteessä. (Sanotaanhan, että suomalainen ei puhu eikä pussaa, silti on tunnetta täynnä.)
Noloa olisi, jos kapsahtaisimme torilla yllättäen tapaamamme lähiomaisen kaulaan ja tervehtisimme poskisuudelmin, ja erotessamme vakuuttaisimme:"Olet rakas!"
Ainakin rakkauden kohde katsoisi kauhistuen ympärilleen tuttuja kavahtaen.
Se nyt vain ei ole suomalaisen käytöstä. Olen kuitenkin aivan varma siitä, että suomalaisten äitien ja lapsien tunteet ovat aitoja ja syviä. Sitä ei kuitenkaan tarvitsisi ruokkia jokapäiväisillä puhelinsoitoilla, mikä tuntuu olevan ongelmana monessa perheessä.
Kaukorakkauskin on ihan oikea tunne.
kyllä vika on sinussa ihan niin kuin vähän epäilitkin. Perheensisäisiä kulttuureja ja viestintämalleja on joka lähtöön, ja joihinkin onneksi kuuluu halaaminenkin ja rakastamisen toteaminen - jopa Suomessa, ulkomailla vielä useammin. Oman taustaperheesi toimintatapa lienee ollut toisenlainen, koska miehen äiti sinua noin ärsyttää.
Joko sinä opit tai sitten et. Jos miehesi(sikäli kun kaksikymppinen nyt mikään mies vielä on) on tottunut hellyyteen perheenjäsenten kesken ja sinä et, voi tulevaisuudessa olla todella hankalaa löytää molempia miellyttävä tyyli mikäli alkaa perhettä karttua.
Miten avokkisi suhtautuu? Onko hän oppinut samoille tavoille? Rutistaako hän sinua mennen tullen? Lopettaako puhelut huudahtamalla OLET RAKAS?
Jos hän on sellaiseen kotona oppinut ja pitää sitä itsestään selvänä käytöksenä, niin tietenkin hän jatkaa sitä oman rakkaansa kanssa.
Edellinen kirjoittaja korostaa nimenomaan, että perheensisäisiä kulttuureja on joka lähtöön.
Mikäli avokkisi on tavan sisäistänyt, niin opit varmasti itsekin samaan hellittelyyn. Somaahan se on.
tuollainen tunteenilmaus omalle lapselle vielä aikuisenakin on.
Harvoin vain tapaa enää sellaisia ihmisiä jotka avoimesti niitä hyviä ja lämpimiä tunteita läheisilleen voi näyttää.
Itse kuulun siihen harvojen joukkoon, joka halailee ystäviään ja aikuisia lapsiaan kun nähdään. Se antaa molemmille osapuolille todella hyvän olon.
Nostan hattua ja korkealle selleisille ihmisille jotka tässä kovassa maailmassa vielä tuohon kykenevät.
Nostelet hattua peilin edessä?
Kuulut niiden harvojen joukkoon, joita meidän muiden pitää hattu kädessä tervehtiä?
Itsekin nostat itsellesi hattuasi ja korkealle!!
Kyllä on hienoa, että maailmassa on NOIN hyviä ihmisiä.
Toiset ne vain salaa tykkää lapsistaan ja perheestään. Raukkikset.
Perheiden tavat ja tottumukset ovat mitä moninaisimmat. Toisissa perheissä halataan ja toisissa ei, eikä siitä vielä voi päätellä yhtään mitään tunteiden laadusta ja määrästä.
"Olet rakas" saattaa tarkoittaa myös ihan mitä vaan. Joko se on vaan totuttu tapa, tai ihan täyttä totta, joka halutaan sanoa joka käänteessä.
Itse tulen perheestä, jossa ei juurikaan ole halattu. Silti en hetkeäkään ole epäillyt vanhempieni rakkautta ja kiintymystä. Jos he olisivat sanoneet minua rakkaaksi, olisin kokenut sen teennäisenä ja kiusallisena
Omia lapsiani olen sylitellyt ja halannut paljon. Murrosiässä jokainen on antanut mielestäni selvän merkin, että nyt riittää. Yritän osoittaa välittämistä muilla keinoilla.
Näin meillä ja toisissa perheissä taas omalla tavallaan. Mikä tapa nyt kutakin miellyttää.
Itse koen halaamisbuumin vieraaksi ja kiusalliseksi (paitsi siis omia lapsia lapsena halatessa). Enkä ymmärrä miksi minun siihen pitäisi tottua. Mutta tunteitten määrän ja laadun kanssa halaamisella ja "olet rakas" hokemisella ei ole mitään tekemistä.
Tuskin voit muuta kuin yrittää niellä ärtymyksessi. Ethän sinä heidän tapojaan voi muuttaa, eikä liene tarpeenkaan. Joko totut siihen tai sitten et.
Oletko miettinyt että voit käyttäytyä samalla tavalla omaa poikaasi kohtaan?Jos poikia siis on? Itselläni on poika ja tyttö molemmat vielä alle kouluikäisiä, tulevaisuudessa haluan säilyttää lämpimät välit molempiin lapsiini enkä pitäisi outona ajatuksena että vielä aikuisina kertoisin heille kuinka paljon heitä rakastan ja aion sen kyllä halauksisslla myös osoittaa. Omat vanhempani ovat aina halanneet ja ja kertoneet rakkautensa kun sitä tarvitsen, eli silloin jos asiat ovat menneet päin per..tä. Itse aion kuitenkin ihan muutenkin vaan kertoa lapsilleni olivat he sitten 6v tai 60 vuotiaita että rakastan heitä ja välitän heistä.