thaivaimo

Miten ja mistä kautta saisi kontakteja thaimaalaisiin naisiin? Jos thainainen on suomessa suosittu niin se ei voi olla huono valinta. Muutenkin he vaikuttavat mukavilta koska hymyilevät usein ja ovat hyvännäköisiä.

Suomesta ei yksinkertaisesti löydy minulle sopivaa suomalaista 3-kymppistä naista. Täällä on kyllä hyviä uraohjuksia, pärjääviä ihmisiä. Jos nainen luo uran niin se ei ole minulle ollenkaan mikään itsetunto-ongelma. Mutta minä olen niin vanhanaikainen että naisella on paljon tärkeämpiäkin tehtäviä perhe-elämää ja lapsia ajatellen kuin uran luonti. Kun nainen alkaa suorituskeskeiseksi työnorsuksi niin minusta hän ei silloin ole enää ollenkaan nainen. Kunnioitan naista enemmän muissa asioissa ja se on mielestäni tasa-arvoa parhaimmillaan. Saahan sitä urakin olla mutta rajansa kaikella...

Sitten on erikseen ne joilla on mielenterveydellisiä ongelmia tai pinttymiä mm. alkoholista, ravintoloista, ex-miehistä tai ylensyömisestä, eivät huolehdi itsestään riittävästi. Olen törmännyt jopa sellaisiin jotka antavat puhelinnumeronsa mutta eivät koskaan lähden minnekään vaikka pyytäisi... outoa.

Olen tullut siihen tulokseen että ei minussa varmaan olekaan mitään vikaa, kaikki on suorastaan liian hyvin. Vaan ongelma on kaiketi tässä yhteiskunnassa tai jossain muualla.

Mitäpä sitä perustelemaan sen enempiä, olen valmis ottamaan riskin ja etsimään suomen rajojen ulkopuolelta jotain. Ihan mitä vaan muuta kuin näitä suomalaisia naisia, olen yrittänyt heitä jo niin monta vuotta.
132277
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Itse tunnen monia thaimaalaisia naisia, mutta he kaikki ovat työelämässä. Osa eronneita, osan lapset jo kasvaneet aikuisiksi, osa tykkää ryypätä ja hillua baareissa, osa taas viettää aikaa mielummin kotona. Voisinkin sanoa, että Suomeen päästyään/ täällä asuttuaan käyttäytyvät aikalailla samoin kuin suomalaisetkin. Ovat ahkeria ja haluavat tehdä töitä (ainakin tuntemani), joten kotiorjaa ei kaikista saa. Kyllähän sen jo järkikin sanoo, että kaikki ovat ykilöitä. Suurinosa on tullut Suomeen vain päästäkseen pois Thaimaasta ja tienatakseen rahaa perheelleen. Avioliitto on monelle sopimus, aasialainen rakkaus kun eroaa aika paljon länsimäisesta.

No, tiedämpä tapauksen, jossa vanhempi thainainen sai lähteä koska mies halusi hakea nuoremman thaimaasta.

Muistuttaisinkin, että vaikka thainainen on Suomeen tultuaan usein aluksi miehen elättinä, ei se tarkoita, että hänellä ei olisi ihmisarvoa. Eikä naisesta aina saa sellaista kotiäitiä kuin oli kaavaillut...

Äänestä

Lue Jyväskylän Yliopistossa tehty tutkimus suomalais-thaimaalaisista avioliitoista "Elättäjyyttä vai erotiikkaa"

http://www.google.fi/search?hl=fi&sa=X&oi=spell&resnum=0&ct=result&cd=1&q=jyväskylän yliopisto suomalais-thaimaalainen avioliitto&spell=1

Allaolevilta keskustelupalstoilta voit lueskella ja kysyä neuvoa parisuhdeasioita ja avioliitoista thaimaalaisen kanssa. Mm. myötäjäisten määrästä, morsiamen perheen elättämisestä yms. kulttuurisidonnaisista asioista, joista sinun tulisi olla tietoinen uuden thaikkuvaimon kanssa.

Muuten, ei tarvitse välttämättä lähteä merta edemmäksi kalaan, Suomessa on jonkin verran eroneita thainaisia ja nykyjään niitä tulee kesäisin marjanpoimijaksi. Eli näinkin voit tavata heitä.

Avioliitto thaimaalaisen kanssa Suomessa on haasteellinen johtuen kulttuuri- ja kielieroista. Ja kuten tutkimuksessa todetaan, niin ajan mittaan thainainen muokkautuu suomalaisemmaksi mitä ehkä koskaan pystyit ajattelemaan. Mutta parhaimmillaan kulttuurierot ovat rikkaus elämässä mutta se vaatii molemmilta osapuolilta suurta sopeutumista. Ihminen on ihminen samoine tunteineen syntyperästä riippumatta.

http://www.thairy.net/forum/viewforum.php?

http://www.thaiklupi.fi/foorumi/index.php

Äänestä
  • kiitos linkkivinkistä:)...oli muuten mielenkiintonen tutkimus!
    meilläkin kun mies edelleenkin joskus jaksaa muistuttaa mua siitä, kuinka aina on haaveillu thai-vaimosta...

    Äänestä

thaihieromoita. Kyllä varmaan löydät sieltä sulle vaimon!

Äänestä
  • kiukuttaa? Sullahan piti olla jumalainen kreikkalainen mies...

    Äänestä

  • €$@ kirjoitti:

    kiukuttaa? Sullahan piti olla jumalainen kreikkalainen mies...

    että sieltä saa helpoiten ja ei tartte mennä Thaimaaseen asti. Mä olen kyllästynyt kaljamahaisiin suomalaisiin miehiin jotka alistavat kehitysmaiden ihmisiä ja menevät Thaimaaseen seksimatkoille! Olen itse joutunut kattomaan sitä touhua siellä ollesani liikaa. Mikään ei oo niin ällöttävää Thaimaassa kuin vanha suomalainen äijä alaikäisten kimpussa!

    Äänestä

  • syksy1253 kirjoitti:

    Taidan myös tietää, miksi olet tällä hetkellä yh... :-D

    "Mä olen kyllästynyt kaljamahaisiin suomalaisiin miehiin jotka alistavat kehitysmaiden ihmisiä ja menevät Thaimaaseen seksimatkoille!"

    Hui kauhistus! On ne kyllä hirveitä ukonketaleita. Ryökäleet! Suomalaisten naisten "rakkausavioliitot" afrikkalaisten miesten kanssa on ihan eri asia tietty. Samoin Turkin "lomaromanssit"...

    "Olen itse joutunut kattomaan sitä touhua siellä ollesani liikaa."

    Lähtikö oma ukkokulta thaineidon matkaan?

    "Mikään ei oo niin ällöttävää Thaimaassa kuin vanha suomalainen äijä alaikäisten kimpussa!"

    Alaikäisiin sekaantumiset ovat todella harvinaisia. Ymmärrän kyllä, että se aiheuttaa kateutta, kun thaimaalainen nainen näyttää nelikymppisenäkin 18 kesäiseltä...

    mieleen, että siellä Kreikassa niitä kaljamahaisia äijiä vasta onkin, koska kreikkalaiset ovat Euroopan toiseksi ylipainoisinta kansaa brittien jälkeen.

    Äänestä

  • €$@ kirjoitti:

    mieleen, että siellä Kreikassa niitä kaljamahaisia äijiä vasta onkin, koska kreikkalaiset ovat Euroopan toiseksi ylipainoisinta kansaa brittien jälkeen.

    on turvonnut kaljasta eli ei vältämättä rasvaa. Ylipaino on asia erikseen, vaikka toki kaljan kittaajat yleensä ovat ylipainoisia!

    Äänestä

  • €$@ kirjoitti:

    Taidan myös tietää, miksi olet tällä hetkellä yh... :-D

    "Mä olen kyllästynyt kaljamahaisiin suomalaisiin miehiin jotka alistavat kehitysmaiden ihmisiä ja menevät Thaimaaseen seksimatkoille!"

    Hui kauhistus! On ne kyllä hirveitä ukonketaleita. Ryökäleet! Suomalaisten naisten "rakkausavioliitot" afrikkalaisten miesten kanssa on ihan eri asia tietty. Samoin Turkin "lomaromanssit"...

    "Olen itse joutunut kattomaan sitä touhua siellä ollesani liikaa."

    Lähtikö oma ukkokulta thaineidon matkaan?

    "Mikään ei oo niin ällöttävää Thaimaassa kuin vanha suomalainen äijä alaikäisten kimpussa!"

    Alaikäisiin sekaantumiset ovat todella harvinaisia. Ymmärrän kyllä, että se aiheuttaa kateutta, kun thaimaalainen nainen näyttää nelikymppisenäkin 18 kesäiseltä...

    noita sun juttuja! Kyllä mä kuule erotan 18-v. tytön/pojan 8-v. tytöstä/pojasta. Ja ei kuule ole siellä harvinaista. Kyllä siellä näkee 60-v. ukkoja hipelöimässä 8-v. poikia ja tyttöjä.

    Äänestä

Helpoin ja varmin on lento Thaimaahan se on siinä!

Toki kaveripiireistä löytyy ja esim eripaikkakunnill on eri juhlia, jonne voi kaikki tulla ja "sillä silmällä" katsella.

Äänestä
  • Thaimaalaiset naiset tuntee arvonsa ja sinä maksat siitä. Kultaa ostat joka käänteessä ja kuulet kiukuttelua. Teet itse ruokasi, hoidat lapsesi. Ostelee hienoja vaatteita ym.
    Siinä elämän odote.

    Äänestä

  • iänikiseen rahasampona oloon kirjoitti:

    Thaimaalaiset naiset tuntee arvonsa ja sinä maksat siitä. Kultaa ostat joka käänteessä ja kuulet kiukuttelua. Teet itse ruokasi, hoidat lapsesi. Ostelee hienoja vaatteita ym.
    Siinä elämän odote.

    Mielestäni katkerat tilitykset henkilöiltä, jotka ei tunne asiaa voisivat loppua, eli otettaisiin vain asiaksi faktaa!
    Vertaukset Thaihierojiin on kauankantoista suhteissa, joissa Suomalaiset miehet elävät, eli yleistäminen on varsin huono ottaa sinnesuuntaa, eli tosiasiassa monet ovat vain niin katellisia, ettei keksi muutakaan tietämättömyydessään.

    Asiaan, eli..

    Paras tapa on kaveripiiristä saada kontakti ja näin usein jo käykin ja voihan sitä mennä juttelemaan pariskunnalle, jonka näkee vaikka kaupungilla tai missä ikinä kulkeekin.

    Kysellä eri tapahtumia ja juhlia, jonne taatusti kutsutaan jos tutuksi tullaan kaveripiirissä, esim. kiinnostus Thairuokaan on yksi, jota me Suomipojat tykätään yhtä tulisesti, kuin emännistämme.
    Eli ihan samoin, kuin normaaleissa "bileissä" voi tutustua, sillä usein on juhlia ja jne jonne taatusti kaveritkin voi tulla ja sieltä löytää tuttavuuden, jota usein jo käykin.

    Jos ajattelee jotain rahastusta tms. niin kaikki haluavat mennä ensin kouluun oppia kielen ja sitten sitäkautta töihin, eli miehen kukkarolla ei tarvitse käydä, kun alkuun.

    Toki Thaimaassa mies on yhä perheen pää, eli sekin velvoittaa olemaan myös taloudellisesti vastuussaa asioista, kuten meillä ennenvanhaan.
    Miehen sana on useinmiten laki, vaikka se ei tarkoita, sitä ihan kirjaimellisesti vaan me Suomalaiset miehet arvostamme puolisoitamme ihan normaalisti.

    Tunnen paljon Thaimaalaisia ja "patalaiskoja" mieheltä rahaa kinuvia en tiedä yhtään, mutta toki Suomessa on hyvä työttömuusavustus, eli jos ei ole kunnon töitä ei sinne työelämään ole Thaimaalaisillakaan kiire.
    Toki kulttuurissa on ero, että lapset huolehtivat vanhemmistaan, eli se rahanläettäminenkin on ihan normaalia kulttuuria, joka usein kanssa epätietoisuudessaan käsitetään väärin, eli asiaan kannattaa paneutua ennan, kun noita tietämättöämiä juttuja lukee täälläkin, eli kysyä suoraan meiltä, jolla on Thaipuoliso, kyllä me vastaamme mielellämme asioihin.

    Paras tapa on siis tulla juttelemaan meille, joilla Thaipuoliso ja kysyä suoraan, niin saa totuuden ja sieltä samalla sen elämänkumppaninkin voi löytyä?

    Suomessa solmitaan jo nyt yli 400 Thaiavioliittoa vuodessa,
    eli enemmän, kuin yksi päivässä!

    Kaikkea kivaa kaikille!

    Luckyman

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

sinkkuudesta eroon kirjoitti:

Miten ja mistä kautta saisi kontakteja thaimaalaisiin naisiin? Jos thainainen on suomessa suosittu niin se ei voi olla huono valinta. Muutenkin he vaikuttavat mukavilta koska hymyilevät usein ja ovat hyvännäköisiä.

Suomesta ei yksinkertaisesti löydy minulle sopivaa suomalaista 3-kymppistä naista. Täällä on kyllä hyviä uraohjuksia, pärjääviä ihmisiä. Jos nainen luo uran niin se ei ole minulle ollenkaan mikään itsetunto-ongelma. Mutta minä olen niin vanhanaikainen että naisella on paljon tärkeämpiäkin tehtäviä perhe-elämää ja lapsia ajatellen kuin uran luonti. Kun nainen alkaa suorituskeskeiseksi työnorsuksi niin minusta hän ei silloin ole enää ollenkaan nainen. Kunnioitan naista enemmän muissa asioissa ja se on mielestäni tasa-arvoa parhaimmillaan. Saahan sitä urakin olla mutta rajansa kaikella...

Sitten on erikseen ne joilla on mielenterveydellisiä ongelmia tai pinttymiä mm. alkoholista, ravintoloista, ex-miehistä tai ylensyömisestä, eivät huolehdi itsestään riittävästi. Olen törmännyt jopa sellaisiin jotka antavat puhelinnumeronsa mutta eivät koskaan lähden minnekään vaikka pyytäisi... outoa.

Olen tullut siihen tulokseen että ei minussa varmaan olekaan mitään vikaa, kaikki on suorastaan liian hyvin. Vaan ongelma on kaiketi tässä yhteiskunnassa tai jossain muualla.

Mitäpä sitä perustelemaan sen enempiä, olen valmis ottamaan riskin ja etsimään suomen rajojen ulkopuolelta jotain. Ihan mitä vaan muuta kuin näitä suomalaisia naisia, olen yrittänyt heitä jo niin monta vuotta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu