Vuokratyö

Aikoinaan kun jäin työttömäksi hain sitten jopa vuokratöihin, pääsinkin "pitkäksi" ajaksi ihan jopa vakinaista työnantaja etsii. sanottiin vuokrafirmasta.

Menin siis puhelimen kuoria maalavalle firmalle tehtaalle töihin uutta avoimesti odottaen.

Heti alkuun kävi selväksi että kahdesta viikosta on kysymys, satunnaisen ruuhkan purusta.

Me vuokratyöläiset emme saaneet istua työtätehdessämme vaikka vakihenkilökunta sai maata palleillaan. Meiltä haettiin tuolit pois, ja saimme seistä ryhdikkäästi työnteon ajan.

Tämän kahden viikon rupeaman loputtua tuli työn johto kuitenkin kiittelemään, ja kertomaan kuinka paljon enemmän olimme latoneet luurin kuoria jiireihin, kun vakityöntekijät, ja sanoi että kun seuraavan kerran tarvitsevat apua, pyytävät juuri meitä töihin. (ihan kun vain istuisimme jossain hyllyllä, vain odottamassa sitä että pääseekö taasen kahdeksi viikoksi latomaan luureja. HEH HEH:


Siltikin sanon että tehtaan kohtelu (rehellistä mutta halveeraavaa) oli parempaa kuin vuokrafirman kohtelu (lipevää ja valehtelevaa)

Tämä jäi ainoaksi kokemuksekseni vuokratyöstä, nykyisin olen oman yritykseni toimitusjohtaja.
3724
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

No onneks olkoon vaan herra toimitusjohtaja, mutta et pahemmin viitsinyt perustella miksi vuokrafirman toiminta nimenomaisesti sinua pisteli. Asiakasyrityshän sinua kyykytti ja piti alempi arvoisena työntekijänä.

Äänestä

Siis joskus kivikaudella sua kyykytti joku ja sä hyppäsit?

Ja nyt tällä vuosituhannella TJ:nä satuit muistelemaan menneitä karhuntalja matolla sikaria poltellen, takan edessä whiskyä juoden?

Häh..Mikä firma ja missä?
Mikä mainos sanokaan? Jokainen on oman elämänsä Toimari. (Ihan jees jos hallitus on lempeä)

Kyllä muaki intissä kyykytettiin oikeen kunnolla mutta sen takia olen tänään paree ihminen!
Kiitos ylivääpelille että sain yrjötä.

Äänestä

Lipevää ja ennenkaikkea VALEHTELEVAA OLEN aivan samaa mieltä kanssasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokemus! kirjoitti:

Aikoinaan kun jäin työttömäksi hain sitten jopa vuokratöihin, pääsinkin "pitkäksi" ajaksi ihan jopa vakinaista työnantaja etsii. sanottiin vuokrafirmasta.

Menin siis puhelimen kuoria maalavalle firmalle tehtaalle töihin uutta avoimesti odottaen.

Heti alkuun kävi selväksi että kahdesta viikosta on kysymys, satunnaisen ruuhkan purusta.

Me vuokratyöläiset emme saaneet istua työtätehdessämme vaikka vakihenkilökunta sai maata palleillaan. Meiltä haettiin tuolit pois, ja saimme seistä ryhdikkäästi työnteon ajan.

Tämän kahden viikon rupeaman loputtua tuli työn johto kuitenkin kiittelemään, ja kertomaan kuinka paljon enemmän olimme latoneet luurin kuoria jiireihin, kun vakityöntekijät, ja sanoi että kun seuraavan kerran tarvitsevat apua, pyytävät juuri meitä töihin. (ihan kun vain istuisimme jossain hyllyllä, vain odottamassa sitä että pääseekö taasen kahdeksi viikoksi latomaan luureja. HEH HEH:


Siltikin sanon että tehtaan kohtelu (rehellistä mutta halveeraavaa) oli parempaa kuin vuokrafirman kohtelu (lipevää ja valehtelevaa)

Tämä jäi ainoaksi kokemuksekseni vuokratyöstä, nykyisin olen oman yritykseni toimitusjohtaja.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu