Nyt alkaa menemään asiat yli korvien. Meillä on 10 kk ikäinen poika. Tuntuu että miestä ei enää perhe kiinnosta. Joka viikonloppu ja viikollakin löytyy kummasti iltaisin menoja. Nytkin taas kerran eilen sovittiin että ollaan vkloppu kotona ihan rauhassa. Eilen illalla ihan yht'äkkiä lähtikin jonnekin baariin. Ja oli niin vihainen kun sanoin etten jaksa enää katsoo tätä hänen touhuaan. No nyt taas tänään on kutsunut kaverinsa meille. Ja tietäähän sitä, mitä on edessä: hän lähtee taas baariin.
Välillä on niin olevinaan kunnollinen perheenisä ja sitten taas ei minä ja poika kiinnostakaan.
Olen jo puhunutkin miehen kanssa, että tällä menolla me pojan kanssa muutetaan pois. Siitäkin jo suuttuu, että häneltähän ei lasta viedä. Eihän hän edes vietä enää pojan kanssa aikaa. Yhtään sellaista päivää ei ole ollut, että hän pyhittäisi sen kokonaan perheelleen. Minä hoidan poikaa edelleen kotona ja aionkin olla kotona ainakin vuoden vielä. Pelottaa vaan, että jos nyt ero tulisi, niin kai minä olen aika vahvoilla pojan huoltajuus-jutussa.
Minä olen välillä masentunutkin mieheni välinpitämättömyydestä. Kertokaa kokemuksianne!!
Välillä on niin olevinaan kunnollinen perheenisä ja sitten taas ei minä ja poika kiinnostakaan.
Olen jo puhunutkin miehen kanssa, että tällä menolla me pojan kanssa muutetaan pois. Siitäkin jo suuttuu, että häneltähän ei lasta viedä. Eihän hän edes vietä enää pojan kanssa aikaa. Yhtään sellaista päivää ei ole ollut, että hän pyhittäisi sen kokonaan perheelleen. Minä hoidan poikaa edelleen kotona ja aionkin olla kotona ainakin vuoden vielä. Pelottaa vaan, että jos nyt ero tulisi, niin kai minä olen aika vahvoilla pojan huoltajuus-jutussa.
Minä olen välillä masentunutkin mieheni välinpitämättömyydestä. Kertokaa kokemuksianne!!
Vastaukset 19
Vanhimmat
juu meilläkin minä hoidan lapsen ja isi juo joka hemmetin viikonlopun mutta kotona, hermot on jo palanut mutta täällä vain ollaan. huotajuus juttuja meilläkin pohditaan mitä tehtäis jos erottas. meillä vaan isi juo niin paljon että viikkoisi on jäänyt jo pois ajatuksesta. meillä nyt 1v vanha lapsi että touhua riittää tuon kanssa ja ymmärrän sinua kun teillä pienempi veijjari.jaksamista sulle ja yrittäkää vielä puhua asiasta.
Meillä mies ei onneksi viikolla niinkään juo, vaan ne päivät sijoittuu viikonlopulle. Mutta on siinäkin kestämistä. Odotan aina maanantaipäiviä, kun hän menee töihin. Tulee sentään silloin selvänä kotiin ja hoitaa vähän edes lasta.
Meitä on varmaan paljonkin samassa tilanteessa olevia ja on todella hyvä purkaa täällä tunteita, kun neuvolassa ei ilkee ottaa asiaa puheeksi ja susulaisille ja ystävillekään ei viitsis valittaa...
Toivotaan, että miehemme jossain vaiheessa ryhdistäytyy ja laittaa perheen kaiken muun edelle. Voimia sinullekin ja lapsellesi. Sitä me taidetaan tässä eniten tarvita!!
Nautitaan edes me äidit lapsistamme, ne ovat kalleinta koko maailmassa!!!
Tällaiset nuorten sinkkujen iltamenot pitäisi olla jo loppu jos kerran lapsia tehdään. Miten tuollainen voi olla mahdollista että mies elää yhä kuin lapseton sinkku vaikka pitäisi elää perheellisen ehdoilla?
Oletkohan tehnyt lapsen sellaiselle joka ei vielä ole valmis ottaan vastuuta lapsesta? Miehen pitää asettaa perhe etusijalle ja jättää kaikki muut huvitukset pois ja jos se ei onnistu niin tulee taasen eroperhe yksi lisää. Jos mies on tosissaan lapsen halunnut niin on kummallista kun hän viettää niin kuin poikamiselämää edelleenkin. Miehen baariharrastuksista päätellen (jos ei tule järkiinsä) niin suhteenne loppuu piankin sillä kukaan ei kestä yksin kotona ottaen kaiken vastuun yksin toisen vaan juhliessa sillä olen näitä tapauksia nähnyt pilvin pimein toisinpäinkin että nainen on ollut "baarihirmu" jättäen miehelle vastuun lapsista ja kodista.
Haloo, mikähän sekopää taas iski tälle sivustolle. Ollaan miehen kanssa oltu 9 vuotta naimisissa, ollaan kolmekymppisiä teinejä "sinun" sanojen mukaan.
Enkä ole lasta tehnyt miehelle, yhdessähän lasta tehdään. En ole tulevaisuuden ihme, jolloin ilman miestä voi tulla raskaaksi=)
En toivo teitä lapsettomia "katkeruksia" tälle palstalle!!!
olet siis vielä typerämpi kuin luulin ha ha kolmekymppinen äijä joka ravaa baareissa vielä on tätä hitaammin aikuistuvaa sorttia jonka pitäis tehdä lapsensa siinä 50v kun juoksut on juostu.
josset äijääsi tai miehiä yleensä 9v naimisissa olon jälkeen tunne, on aika turha sulle mitään yrittää selittää. 'yhdessähän lasta tehdään' joopajoo hyvin tiedät ettei ukostasi ole vielä isäksi mutta sulla kello tikittää jo oli pakko tehdä ja sitten täällä ulistaan, jos luupää nainen ei ikinä miksikään muutu miten ihmeessä te aina luulette että mies yht äkkiä isäksi muuttuu?
Niinkuin sanoin, en kaipaa katkeria lapsettomia tänne. Oletko kenties vanhapiika tai vanhapoika? Tunnut todella lapselliselta! Onneksi en tunne sinua enkä muita kaltaisiasi.
Mieheni on alkanut menemään vasta lapsen synnyttyä. Mitenkä olisin voinut ennustaa, että hän muuttuu näin. Hän oli ennen poikaa rakastava puoliso ja hyvä ehdokas isäksi. Toivottavasti olet nyt tyytyväinen kun sait sanottua ilkeästi. Miten noin ilkeä ihminen voi kasvattaa terveen lapsen... Ihmettelen...
Kerronpa pikku tarinan:
Seurusteltu kakskymppisestä, ns. ihannepari, tehty kaikenlaista yhdessä. Opiskeltu ja tehty pätkätöitä (parisuhde kestänyt mm. vuodet eri paikkakunnalla). Menty naimisiin 5 vuoden kihloissaolon jälkeen. Kolmikymppisinä (kun työelämä jo hyvin hanskassa) alettu perustamaan perhettä. Eka lapsi tuli, isällä työkiireet lisääntyi, ei ollut aikaa lapselle. Rupesi ahdistamaan, tarvitsi omaa "tilaa". Suunniteltiin muuttoa isompaan asuntoon että tilaa tulisi, toinen lapsi ilmoitti tulostaan. Ahdistus vain lisääntyi. Kuukautta ennen synnytystä isä muutti pois. "Ei kolmatta osapuolta". Vauvan ollessa max parikuukautinen esikoinen kertoi että isillä on kotonaan joku täti...
ei se että on 'täydellinen pari' mitään merkkaa tai että kahdestaan ihan ok menee, naimisiin menokin on ainakin mulle vaan yks lappu, vasta kun lapset tulee se parisuhde oikeesti punnitaan. säkään et siis 10v jälkeen oikeesti miestäsi tuntenu et tienny että siitä ei ainakaan vielä isäksi ollu vaikka tän nyt pitäis se kaikkien tärkein pointti ennemmin tai myöhemmin olla!
...niinpäin, että mieheni halusi lasta enemmän kuin mitään. Minä toppuuttelin mutta lopuksi suostuin...
Oli maailman onnellisin mies kun esikoinen syntyi.Mutta sitten alkoi menokenkä vipattaa ja useana vkonloppuna on jossain menossa. Lisäksi viikolla usealle päivälle on joku harrastus. Että näin!!
mutta pointsi olikin "isukille numero uuno" ettei kymmenenkään vuoden jälkeen välttämättä toista tunne niin että pystyis ennustamaan käytöstä kun tilanteet muuttuu. Kyllä oli lähipiirikin suut hämmästyksestä ja järkytyksestä auki!
Vaan niinkö on että naisen se aina pitää ottaa riski parisuhteessa kun perheenlisäystä tulee? Mies voi vetäytyä rauhassa omiin menoihinsa, harrastuksiinsa tai vaan sanoa että nyt riitti ja moikka, kun rupeaa ahdistamaan? Jos et voi ns. kunnollisesta puolisostakaan tietää kymmenen vuoden yhdessäolon jälkeen, että vastuunkanto ei enää onnistukaan kun lapsia tulee?
Meillä oli sama tilanne, mies eli kuin sinkku ikään ja minä hoidin lapsen ja kodin.
Lopulta kävimme vakavan keskustelun ja ilmoitin että mikäli tilanne ei parane kolmessa kuukaudessa yhtään, muutan pois.
Tilanne pysyi aivan samana ja nyt olemme pojan kanssa kahdestaan. Olen toki surullinen että tässä kävi näin mutta samalla helpottunut siitä, ettei tarvitse sietää toisen katoamisia, kavereita ja juomista.
Olen rennompi kun ei tarvitse miettiä toisen menemisiä.
Lapsen ja isän suhde on parantunut huomattavasti koska tapaamiset on sovittu paperilla. Väitän että lapsi viettää isänsä kanssa huomattavasti enemmän aikaa kuin ennen eroamme.
ymmärrän täysin mistä puhut!mun poika on kohta 9kk ja koko tämä kesä on ollut yhtä helv...ä nimenomaan isän kanssa.perhe on jäänyt täysin syrjään kun on pitänyt bilettää ja viettää aikaa kavereiden kanssa.jos asia olisikin vielä näin helppoa,että pelkästään kavereita mutta kun olen saanut selville että baareissa on suudeltu naisia illan päätteeksi,on soiteltu,on käyty teeellä,ja loppujen lopuksi kortsuja löytyi taskusta.ja vieläkään ei mies tunnusta että olisi ollut toisen ,toisten kanssa!!!!minua on tämä aika syytetty vainoharhaiseksi ja mustasukkaiseksi!olen voinut todella huonosti,surullinen,vihainen(koko maailmalle)pettynyt,raivoissani ja itkuissani.pojan kanssa hyvin yksin.ja näin parempi jatkossakin,eipä tarvitse petturia kotiin odotella!!voin ainakin nauttia lapsestani ja elämän muista iloista.eipä ketään voi perheen isäksi pakottaakkaan,voisi kuitenkin edes kerran elämässään olla rehellinen ja antaa minulle vapauden olla onnellinen,siis paljastaa itsensä.
Mahtaako isän piittaamattomuus ainakin joissain tapauksissa johtua siitä, että he eivät ole alun perin lasta halunneetkaan. Ehkä he ovat jotenkin tulleet suostuneeksi ajatukseen - niin ei tietenkään pitäisi tehdä, jollei lasta halua myös itse.
Kaikki tähän saakka kirjoitetut pettymykset tuntuvat kauhistuttavan tutulta. Onko niitä kunnon perheen isiä olemassakaan? Tuleeko omista pojistani myös sellaisia?
Oma tarinani on pitkä ja monimutkainen. Voi kunpa voisin kannustaa teitä kertomalla, että kaikki muuttuu varmasti paremmaksi. Mutta en pysty. Oma kokemukseni on osoittanut sen, että kaikki on mennyt pahemmaksi. Olen epätoivoinen. En enää tiedä mikä on minkäkin arvoista.
Kaikki on tapahtunut hiljaa ja salakavalasti. Nyt olen kuitenkin siinä tilanteessa, että mieheni käy omasta tahdostaan töissä toisella paikkakunnalla, vaikka omassa kotikaupungissakin tai sen läheisyydessä olisi töitä tarjolla. Työ on aika kaukana, joten mies on useimmiten viikon tai puolitoista poissa, sitten kotona noin kolme neljä päivää, ennen kuin painaa taas menemään.
Yhteiselomme on opettanut minut sopeutumaan tilanteeseen, siis miehen työtilanteeseen, jota on jatkunut lähes koko lapsemme iän (suhdetta takana lähes 10v.,tyttö 6v, jonka eliniästä mieheni on tehnyt keikkatyötä 5v.).
Kun mieheni tulee kotiin, hän tuo pyykit ja lähtee tapaamaan kavereitaan. Useimmiten hän viettää välipäivänsä kavereiden seurassa, joko pelaten jotakin tai muuten iltaa istuen (ei kuitenkaan baareissa; ei ryyppää). On ollut masentavaa huomata se, että yhteiset illat ovat kuihtuneet olemattomiin. Saatamme hänen käynnin ajan istua iltaa yhden illan aikana, muut illat hän kyläilee jossakin. Voitte arvata, että siinä ei suhde kukoista, ei henkisellä eikä fyysisellä tasolla.
Pahinta on kuitenkin se, että lapsi kyselee jatkuvasti isän perään. Minne isi meni? Koska isi tulee? Miksi isi ei jo tule kotiin? Joudun vastaamaan en tiedä, sillä sehän on totuus. Kun mies nostaa kytkimen en todellakaan tiedä minne hän menee, ja harvoin hän tilittää minulle menoistaan edes kysymällä.
Nyt olen niin kypsä koko tähän touhuun, että ihan oksettaa. hiki nousee pintaan, kun miehen kotiintulo lähestyy, sillä ilma on silloin räjähdysaltis. Ei ole kivaa, että olemme muutenkin koko ajan kahden lapsen kanssa, mutta vielä enemmän kirvelee, kun miestä ei näytä kiinnostavan vaimo ja tytär, vaikka on SAANUT olla heistä erossa kokonaisen viikon, putkeen.
Jos voitte, laittakaa miehenne seinää vasten heti alussa. Omalla kohdallani saattaa olla jo liian myöhäistä, sillä olen katkera, onneton ja menettänyt luottamukseni mieheeni, jonka lupaukset aikanaan olivat niin kauniita...
vaan joku primitiivi. mulla 2 lasta ja joka ikinen kerta kun nukkumaan menen mietin mitä olisi pitänyt tehdä ja sanoa paremmin (lasten kanssa). jossei mies kertakaikkiaan välitä, on se minusta aivan uskomatonta, kyseessä joku puoliapina kai. tosin apinatkin huolehtivat perheestään ...
tollasten miesten ei lapsia pitäisi tehdä ja teidän naisten ei pitäisi moisia äijiä kattoa, kyllä niitä hyviäkin miehiä on
Eräs ystäväni sanoi minulle, että ongelmani on se, että rakastan mielessäni muodostamaani mielikuvaa miehestäni, en itse miestä.
Saattaa olla näin.
En vai tiedä mitä asialle pitäisi tehdä.
Hän on sen verran paljon poissa, että aina, kun hän käy kotona ja näen lapsemme ilon olen onnellinen. Minulle tulee sellainen olo, että en voi särkeä tyttären iloa muuttamalla pois...vaikka monet sanovatkin, että eron jälkeen lapset ovat viettäneet enemmän aikaa isänsä kanssa kuin ennen eroa.
Haluaisin lisää lapsi, mutta en tiedä onko se viisasta. Minua pelottaa se, että jäisin vielä enemmän yksin....vaikka nyt jo oikeastaan olen 98% viikosta yksin kotona.. Mahdollinen poikien saanti pelottaa, sillä en halua, että heidän tulevaisuuden vaimot joutuvat kärsimään samoista asioista kuin minä....
Edellisen viestini otsikko kuuluu olla näin:
Mielikuva miehestä ja isästä
näitä viestejä sä et ole yksin. mistä näitä miehiä tulee, en tiedä. minkäänsortin akateeminen juttu ei muuta sitä, että sunkin olisi ne lapset seuraavaan 10v aikana tehtävä. jos teet, tee kunnon miehen kanssa.
Jotenkin tällä hetkellä ajattelen, että olisi parempi pysyä kaukana miehistä. Olen epäluuloinen! vaikka kirjoitit, että kunnon miehiä on olemassa, niin en ole varma osaanko etsiä sellaista. Minä tunnen monia mukavia miehiä, mieheni kavereita, jotka kohtelevat vaimojaan lähes samalla tavalla kuin omani minua. Toki ero on siinä, että he tulevat joka ilta kotiin, eivät siis tee keikkatyötä.
Mistä sen tietää miten vuodet muokkaavat omasta kullasta itsekkään sovinistin? Alussa hän oli ihan erilainen, nyt kuin eri ihminen. Olin joko itse sokea tai hän on muuttunut täysin. En tiedä mikä suunta olisi oikea. Jos lähden pelkään lapsen reaktiota; mitä, jos hänestä tulee onneton? En kestäisi sitä.