mitäs logiikkaa tässä...

Ollaan oltu yhteydessä mukavan miehen kanssa nyt noin kuukauden viestitse ja mesen kanssa, joka itse teki aloitteen numeronsakin antamiseen minulle. Olemme nähneet kaksi kertaa tämän yhteydenpidon aikana kahdestaan, toisella kerralla minä itse menin sinne missä tiesin hänen olevan, kun sinne kutsui ja toisella kerralla hän tuli kylään kun kutsuin. Jäi yöksikin vielä, mutta emme harrastaneet seksiä, vaikka jotain tapahtuikin välillämme (lähinnä hyväilyä ja suudelmia)

Näen häntä useimmiten hänen työpaikallaan, joten siellä emme voi muuta kuin jutella ja flirttailla joka ei ole yhtään kyllä muuttunut tänä aikana ainakaan laimeammaksi.

Yhtäkkiä hän sitten oli jotenkin "lyhytsanainen ja etäinen" mitä hän ei yleensä ole, joten ajattelin, että no justiinsa. Mikähän sille on tullut. En sitten siihen sen kummemmin puuttunut ja lähdin kavereideni kanssa viettämään ennaltasovittuja synttäreitäni ja tupareita eilen- mies laittoi kuitenkin minulle viestiä yöllä ja kysyi miten minulla menee... Viesteiltiin joitain kertoja.

Tänään sitten laitoin viestiä tässä päivällä asiasta josta oli puhetta yöllä. Vastasi lyhyesti jälleen neljän tunnin hiljasuuden jälkeen olevansa kavereidensa kanssa ulkoilemassa ja viettämässä mukavaa sunnuntaita. Laitoin sitten, että ok. Täytynee itsekin keksiä jotain tekemistä tai jos joku vaikka kutsuisi jonnekin...

Jotenkin on sellainen tunne, että mies haluaisi minua tavata, muttei tämä etene minnekään ellen itse tee mitään. Mutta kuitenkin jos en pariin päivään ota yhteyttä häneen, hän ottaa itse minuun. Pitäskö mun tässä tilanteessa vaan olla ja unohtaa se, että hän mitään tekisi vai tehdä edelleen itse? Olenko silloin "liian saatavilla/tyrkyllä" vai mitä...? Mies ei ainakaan voi olla epävarma minun kiinnostuksestani, kun olen itse tehnyt aloitteita näkemiselle ja olenkin useimmiten minä häneen ensin yhteydessä... Mihinkään "lässytyslinjalle" en ole mennyt, ainoastaan haleja ja suukkoja virtuaalisesti olen laittanut kun hänkin on niin tehnyt.
3292
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

"Pitäskö mun tässä tilanteessa vaan olla ja unohtaa se, että hän mitään tekisi vai tehdä edelleen itse?"

Jos olet kiinnostunut, niin kyllä. Sun varmaan pitäisi samalla kertoa sille, että olis kiva, että hänkin tekisi aloitteita ja ottaisi välillä oma-aloitteisesti yhteyttä ja että sinusta ei ole kiva olla aina se aloitteellinen osapuoli.

"Olenko silloin "liian saatavilla/tyrkyllä" vai mitä...?"

Naisten mielestä olet, miehen mielestä et ole. Älä kerro naispuolisille kavereillesi.

Äänestä
  • ...vastauksesta, laitan korvan taakse :)

    Äänestä

Ei vaikuta kovin innostuneelta. Ehkä siirtänyt toimintaa enemmän muiden naisten suuntaan. Saattaa ottaa yhteyttä tauon jälkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hippppali kirjoitti:

Ollaan oltu yhteydessä mukavan miehen kanssa nyt noin kuukauden viestitse ja mesen kanssa, joka itse teki aloitteen numeronsakin antamiseen minulle. Olemme nähneet kaksi kertaa tämän yhteydenpidon aikana kahdestaan, toisella kerralla minä itse menin sinne missä tiesin hänen olevan, kun sinne kutsui ja toisella kerralla hän tuli kylään kun kutsuin. Jäi yöksikin vielä, mutta emme harrastaneet seksiä, vaikka jotain tapahtuikin välillämme (lähinnä hyväilyä ja suudelmia)

Näen häntä useimmiten hänen työpaikallaan, joten siellä emme voi muuta kuin jutella ja flirttailla joka ei ole yhtään kyllä muuttunut tänä aikana ainakaan laimeammaksi.

Yhtäkkiä hän sitten oli jotenkin "lyhytsanainen ja etäinen" mitä hän ei yleensä ole, joten ajattelin, että no justiinsa. Mikähän sille on tullut. En sitten siihen sen kummemmin puuttunut ja lähdin kavereideni kanssa viettämään ennaltasovittuja synttäreitäni ja tupareita eilen- mies laittoi kuitenkin minulle viestiä yöllä ja kysyi miten minulla menee... Viesteiltiin joitain kertoja.

Tänään sitten laitoin viestiä tässä päivällä asiasta josta oli puhetta yöllä. Vastasi lyhyesti jälleen neljän tunnin hiljasuuden jälkeen olevansa kavereidensa kanssa ulkoilemassa ja viettämässä mukavaa sunnuntaita. Laitoin sitten, että ok. Täytynee itsekin keksiä jotain tekemistä tai jos joku vaikka kutsuisi jonnekin...

Jotenkin on sellainen tunne, että mies haluaisi minua tavata, muttei tämä etene minnekään ellen itse tee mitään. Mutta kuitenkin jos en pariin päivään ota yhteyttä häneen, hän ottaa itse minuun. Pitäskö mun tässä tilanteessa vaan olla ja unohtaa se, että hän mitään tekisi vai tehdä edelleen itse? Olenko silloin "liian saatavilla/tyrkyllä" vai mitä...? Mies ei ainakaan voi olla epävarma minun kiinnostuksestani, kun olen itse tehnyt aloitteita näkemiselle ja olenkin useimmiten minä häneen ensin yhteydessä... Mihinkään "lässytyslinjalle" en ole mennyt, ainoastaan haleja ja suukkoja virtuaalisesti olen laittanut kun hänkin on niin tehnyt.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu