Elloksen laserit

Elloksessa myydään 200-400 euron hintaisia laserlaitteita karvanpoistoon. Onko kenelläkään kokemuksia että toimivatko, siis voiko karvoille todella sanoa hyvästit jos satsaa tuollaiseen laitteeseen? Ja mitenköhän turvallista tuollaisen laser-laitteen kotikäyttö mahtaa olla?
91856
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tuosta laitteesta on ollut toistuvasti juttua ja kannanottoja puoleen ja toiseen. En kuitenkaan ole vielä nähnyt varmaa palautetta että joku olisi saanut poistettua pysyvästi karvojaan sillä.

Juuri kotikäytön turvallisuuden takia laitteen teho pitää olla riittävän pieni, mutta samalla myös polttovaikutus heikkenee. Ammattilaitteet ovat paljon tehokkaampia ja niiden käyttöön hyväksytään vain koulutettu terveysalan ammattilainen.

Äänestä
  • Noin arvelinkin sen olevan, mutta miten on, löytyykö sinulta/muilta kokemuksia siitä, että onko karvat ylipäätään lähteneet noilla Elloksen laittella? Siis ei välttämättä pysyvästi, vaan edes joksikin aikaa.

    Minulle ei ole niinkään tärkeää, että saisin karvat aivan lopullisesti pois, vaan se, että saisin täysin sileän ihon edes pariksi viikoksi kerrallaan. Ettei tarttis joka ikinen päivä ajella. Onkohan realistista odottaa tällaista noiden laitteiden suhteen?

    Lähinnä pelkään, että laite ei tehoa lainkaan mustiin ja paksuihin sänkikarvoihini...

    Äänestä

  • tämmönen? kirjoitti:

    Noin arvelinkin sen olevan, mutta miten on, löytyykö sinulta/muilta kokemuksia siitä, että onko karvat ylipäätään lähteneet noilla Elloksen laittella? Siis ei välttämättä pysyvästi, vaan edes joksikin aikaa.

    Minulle ei ole niinkään tärkeää, että saisin karvat aivan lopullisesti pois, vaan se, että saisin täysin sileän ihon edes pariksi viikoksi kerrallaan. Ettei tarttis joka ikinen päivä ajella. Onkohan realistista odottaa tällaista noiden laitteiden suhteen?

    Lähinnä pelkään, että laite ei tehoa lainkaan mustiin ja paksuihin sänkikarvoihini...

    Jos kaipaat pariksi viikoksi sileätä ihoa, niin epilointi joko epilaattorilla tai vahalla antaa parhaimmillaan useamman viikon sileän ihon. Sen jälkeen kasvava karva on alussa ohuempaa, joten aika voi olla pidempikin.

    Kyllä aito laser on laite jolla karvat lähtee kutakuinkin pysyvästi tai sitten "laserleluilla" ei lainkaan.

    Äänestä

  • lähtee! kirjoitti:

    Eikös epiloinnissa karvojen pidä olla useamman millin pituisia että laite saa niistä hyvin kiinni ja vetää ne juurineen ulos? Karvani kun ovat sellaisissa paikoissa, että en missään tapauksessa voi antaa niiden kasvaa edes niin paljon että voisin vahata tai epiloida ne. Ja ovat mokomat vielä niin paksujakin, etten vaan usko minkään epilaattorin tepsivän niihin...

    Entäs vahaus, kuinka pitkiä karvojen täytyy olla, että lähtevät kunnolla pois? Siis juurineen pitäisi lähteä, eikä vaan pintaa myöten.

    Äänestä

  • epiloinnissa kirjoitti:

    Paksukin karva lähtee epilaattorilla, mutta sattuu silloin enemmän! Todellakin karva pitää olla niin epilaattorille kuin vahallekin tarpeeksi pitkä. Itse olen havainnut että vahalle karvan pitää olla jopa pidempi kuin epilaattorille.

    Jos karvat ovat mustia, ainoa poistokeino lyhyelle karvalle on laser. Laserepiloinnissa pitää olla tarkkaan sheivattu ennen käsittelyä. Laserille karvan paksuus ei ole ratkaisevaa, paksumpi voi palaa jopa paremmin. Muut epiloinnit (neulaepilointikin) vaatii sängen.

    Ei tartte neulaepilatiossa olla mitään sen kummempaa sänkeä kuin että näkee, että missä on karva, ja siihen riittää ehkä vuorokauden tai puolen vuorokauden sänki. Siis ei tartte olla mitään kauas näkyviä karvoja!

    Äänestä

  • epiloinnissa kirjoitti:

    Eikös epiloinnissa karvojen pidä olla useamman millin pituisia että laite saa niistä hyvin kiinni ja vetää ne juurineen ulos? Karvani kun ovat sellaisissa paikoissa, että en missään tapauksessa voi antaa niiden kasvaa edes niin paljon että voisin vahata tai epiloida ne. Ja ovat mokomat vielä niin paksujakin, etten vaan usko minkään epilaattorin tepsivän niihin...

    Entäs vahaus, kuinka pitkiä karvojen täytyy olla, että lähtevät kunnolla pois? Siis juurineen pitäisi lähteä, eikä vaan pintaa myöten.

    Esitän nyt villin arvauksen. Jos se menee pieleen niin ei sillä väliä, kerron vaan omasta kokemuksestani. Mulla kasvaa karvoja leuassa, ja naisena haluan, että ne ei näy.

    Kasvattelin aluks jotain parin päivän sängen sillon, kun saatoin olla sen pari päivää kotona. Sitten nypin karvoja yksitellen pinseteillä. Sattu ihan älyttömästi! Kärsin nyppiä vain pienen osan leukaa kerrallaan, sitten taas sheivasin ja jatkoin nyppimistä seuraavalla "kotilomalla".

    Jonkin ajan kuluttua oli sitten koko leuka nypitty pinseteillä. Nyt karvoja on aina eri aikaan kasvussa ja ajan epilaattorilla. Sattuuhan se vähän, mutta sen sietää hyvin, kun niitä karvoja on kuitenkin aika vähän. Siis eilen nypityt karvat ei vielä tänään oo ehtiny kasvaa, niin vähemmänhän niitä on. Ja kyllä musta tuntuu, että ne on vaaleempia ja ohuempia kun aikasemmin, kun nyt ehkä pari vuotta oon epiloinu.

    Joskus kun ei oo montaa häiritsevän pitkää karvaa, niin nypin ne vaan pinseteillä enkä viitti ottaa epilaattoria.

    Kun ne karvat on yksittäisiä, siis naapurikarvat nypitty eilen, niin ne näyttää enemmän "sallittaville" ihokarvoille. Ja sitten kun niissä ei oo leikattu eli paksu tasainen pää, niin ne muutenkin näkyy minusta vähemmän. Eli ne, mitkä on liian lyhyitä nypittäviks pinseteillä tai epilaattorilla, niin ei oikeestaan näy. Tai näkyy 15 sentin päähän, mutta ei normaalille katseluetäisyydelle.

    Se vaara siinä nyppimisessä on, että voi tulla sisäänkasvaneita karvoja, ja se on aika kamalaa. Mutta mulla niitä ei tuu usein, ja minusta se on pienempi paha kuin sänki ja ihon ärtyminen sheivaamisesta.

    Äänestä

  • tipi kirjoitti:

    Ei tartte neulaepilatiossa olla mitään sen kummempaa sänkeä kuin että näkee, että missä on karva, ja siihen riittää ehkä vuorokauden tai puolen vuorokauden sänki. Siis ei tartte olla mitään kauas näkyviä karvoja!

    Huh, johan on kova karvankasvu, jos päivän sänki riittää kosmetologille neulaepilaatiossa! Hyvin harvalla miehelläkään on noin rajua parrankasvua. Minulla ei puolessa vuorokaudessa näy vielä minkäännäköistä karvanhajuakaan ja vuorokaudenkin jälkeen saa hakemalla hakea moninkertaisesti suurentavalla peilillä että edes jotain hiukan näkee. Sen mittaiseen karvaan ei saa kiinni edes pinseteillä. Ainakin minun kosmetologini haluaa nähdä mihin suuntaan karva kasvaa että osaa työntää neulan todella karvatuppeen eikä vain sinnepäin. Minulla kahden-kolmen päivän jälkeen on niin lyhyt sänki, ettei se edes näy. Neulaepilaatioon pitää kasvattaa ainakin viikon mittainen sänki että kosmetologi näkee mistä pitää ottaa karvoja pois.

    Äänestä

"Onko kenelläkään kokemuksia että toimivatko, siis voiko karvoille todella sanoa hyvästit jos satsaa tuollaiseen laitteeseen? Ja mitenköhän turvallista tuollaisen laser-laitteen kotikäyttö mahtaa olla?"

Turvallista se ainakin on, ei ole laillista myydä "taviksille" laserlaitteita joilla voi käräyttää itsensä pahasti. Samasta syystä voi jo pelkällä maalaisjärjellä päätellä, ettei karvoista pääse ainakaan lopullisesti eroon.

Pelkästään se, että tuollaista "himalaseria" myydään pelkästään jossain fuckin' Elloksessa, kertoo jo aika paljon sen toimivuudesta (tai toimimattomuudesta). Vaikka hinta onkin melko järkyttävä, en kyllä ihmettelisi vaikka karvat eivät edes irtoaisi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

toimiiko? kirjoitti:

Elloksessa myydään 200-400 euron hintaisia laserlaitteita karvanpoistoon. Onko kenelläkään kokemuksia että toimivatko, siis voiko karvoille todella sanoa hyvästit jos satsaa tuollaiseen laitteeseen? Ja mitenköhän turvallista tuollaisen laser-laitteen kotikäyttö mahtaa olla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu