Toisella kierroksella olen törmännyt ihan mukavaan mieheen. Aluksi ihastuin hänen rauhallisuuteensa ja hiljaisen miehen huumorintajuun. Itse ole aika sosiaalinen, ehkä hiukan rauhaton ja melkoisen puhelias ; ) välillä. Tosin osaan jo lähes nelikymppisenä myös kuunnella ja olen oppinut nauttimaan hiljaisuudesta, yksinäisyydestäkin. Osaan myös olla hiljaa välillä.
Olemme seurustelleet miehen kanssa nyt melkein kaksi vuotta. Tullaan hyvin juttuun, vaan välillä on vaikea tulkita toisen olemista, kun on niin erityyppinen kuin aikaisempi. Joskus mies on todella hiljainen,saattaa olla puhumatta muutamaa lausetta enempää jonain päivänä. Kun kysyn niin kaikki on kunnossa ja hän on ihan tyytyväinen oloonsa. Ei vaan tunnu siltä että pitäisi mistään jutella. Ei välttämättä puhu kauhean paljon lapsieni kanssakaan. Kuulumiset kyselee ja välilllä jotain puuhaa, mutta on aika kyvytön aloitteisiin eli tarvitsee ehkä hiukan työntöapua tarkemmassa tutustumisessa. Lapset kuitenkin tykkäävät vaikka ovat ihmetelleet hiljaista luonnetta joskus.
Olen ruvennut miettimään miten tullaan juttuun, kun suhde edelleen arkipäiväistyy. Lukeeko toinen silloin lehteä puhumatta ja huikkaisee vain moi lähtiessään töihin. Pelkään, että mies vain hiljenee entisestään. Nyttenkin on ollut todella vaikea saada häntä puhumaan tunteistaan ja toiveistaan. Tuntuu, että pitää kaivaa oikein välillä, että tietää missä mennään. Sellainen ahdistaa välillä ja minä koen että suhteessa se läheisyys syntyy siitä, että kerrotaan sopivasti päivän kuulumisia ja välillä keskustellaan henkeviä. Välillä ollaan yhdessä hiljaa sohvannurkassa. Puhutaan toiveista ja haluista, niin ei tarvitse arvuutella mitä se kumppani on vailla.
Olenko liian hankala tai vaativa? Jotenkin on alkanut pelottamaan miten tässä käy kun nyt tuntuu, että parisuhteen vuorovaikutuksessa on erilaisten luonteiden takia melkoisesti ratkaisemattomia haasteita? Olisiko jollain jotain vinkkejä, kokemuksia ja neuvoja? Kun sitä on toista kertaa liikkeellä, niin ei haluttaisi enää tehdä perustavanlaatuisia virheitä. Toki sinnikkyyttä löytyy lähes harmaan kiven läpäisemiseksi ;-). Onhan toisaalta ne erilaiset luonteet suhteen rikastuskin jossain mielessä.
Olemme seurustelleet miehen kanssa nyt melkein kaksi vuotta. Tullaan hyvin juttuun, vaan välillä on vaikea tulkita toisen olemista, kun on niin erityyppinen kuin aikaisempi. Joskus mies on todella hiljainen,saattaa olla puhumatta muutamaa lausetta enempää jonain päivänä. Kun kysyn niin kaikki on kunnossa ja hän on ihan tyytyväinen oloonsa. Ei vaan tunnu siltä että pitäisi mistään jutella. Ei välttämättä puhu kauhean paljon lapsieni kanssakaan. Kuulumiset kyselee ja välilllä jotain puuhaa, mutta on aika kyvytön aloitteisiin eli tarvitsee ehkä hiukan työntöapua tarkemmassa tutustumisessa. Lapset kuitenkin tykkäävät vaikka ovat ihmetelleet hiljaista luonnetta joskus.
Olen ruvennut miettimään miten tullaan juttuun, kun suhde edelleen arkipäiväistyy. Lukeeko toinen silloin lehteä puhumatta ja huikkaisee vain moi lähtiessään töihin. Pelkään, että mies vain hiljenee entisestään. Nyttenkin on ollut todella vaikea saada häntä puhumaan tunteistaan ja toiveistaan. Tuntuu, että pitää kaivaa oikein välillä, että tietää missä mennään. Sellainen ahdistaa välillä ja minä koen että suhteessa se läheisyys syntyy siitä, että kerrotaan sopivasti päivän kuulumisia ja välillä keskustellaan henkeviä. Välillä ollaan yhdessä hiljaa sohvannurkassa. Puhutaan toiveista ja haluista, niin ei tarvitse arvuutella mitä se kumppani on vailla.
Olenko liian hankala tai vaativa? Jotenkin on alkanut pelottamaan miten tässä käy kun nyt tuntuu, että parisuhteen vuorovaikutuksessa on erilaisten luonteiden takia melkoisesti ratkaisemattomia haasteita? Olisiko jollain jotain vinkkejä, kokemuksia ja neuvoja? Kun sitä on toista kertaa liikkeellä, niin ei haluttaisi enää tehdä perustavanlaatuisia virheitä. Toki sinnikkyyttä löytyy lähes harmaan kiven läpäisemiseksi ;-). Onhan toisaalta ne erilaiset luonteet suhteen rikastuskin jossain mielessä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
olemme suht samalaisia luonteeltamme tuon hiljaisuuden suhteen, mut toi mitä kerroit ettei toinen kerro toiveistaan, ym. kuulostaa niin tutulta. olemme seurustelleet 4v. ja olen aina saanut kaivaa kaikki esiin. mielestäni avoimuus on yksi tärkeä asia suhteessa, eli tämä "yksipuolinen yrittäminen" alkaa kyllästyttämään. meillä on ongelmana myöskin se että tätä samaa on joka asiassa... saan siis kaikesta sanoa/ tehdä aloitteen, jos jotain haluan tapahtuvan. mietin myöskin voiko tälläinen suhde onnistua? riitaa tulee suht usein, mutta leppymiseen ei useinkaan mene kauaa. eli toisinaan tuntuu että kaikesta voisi selviytyä kun riidat eivät kovin suuria ole, mutta ilmapiiri kyllä on turhankin usein kireän oloista.
olemme nyt asumuserossa, mutta seurustelleet silti.